Ihan aluksi sanon että tämä on ainoastaan niille, jotka tosissaan haluavat auttaa itsemurhaa ajattelevia nuoria. Ja tiedän että tämä ei välttämättä ole oikea paikka tällaiselle viestille.
Moi. Olen 14-vuotias poika, joka joutuu peiliin katsoessa käymään läpi erittäin ikävän tilanteen. Yritin etsiä googlen avulla hieman parempaa paikkaa, jonne voisin tästä avautua, mutta en löytänyt mitään. En viitsi tarkemmin kertoa mikä ulkonäössäni on vikana, mutta sanotaanko näin että se on lähes korjaamaton ongelma. En kehtaa kulkea enää koulussa enkä kaupungilla koska minua töllätään niin pitkään ja joskus minulle jopa nauretaan väkisin. Nämä nauravat eivät ole aina mitään kiusan tekijöitä, vaan he nauravat ihan tahosta riippumatta kun näkevät minun ruman ulkonäköni. Huomasin tämän ulkonäössä ilmenevän seikan vajaa puoli vuotta sitten ja siitä lähtien olen ollut erittäin ahdistunut, eristäytynyt. Kaikki koulunkäynti ja harrastukset lopetin samantien ja jossain vaiheessa kävin nuorisopsykiatrillakin muutaman viikon ajan. Tänään kun olin kaupungilla, huomasin että yksi iäkäs rouva nauroi minulle ''päin naamaa'', eli hän näki kun minä katsoin häntä. Hän siis suorassaan NAUROI kunnolla ja katsoi AINOASTAAN minua. Lääkärini on sanonut minulle että minä koen harhaluuloja, mutta olen aivan varma että tämä ei ollut sellainen. Minä olin pysäköityneessä autossa ja mummo eräässä lasiseinäsessä kahvilassa. Minulle tuli todella paha mieli. Miten minun pitäisi suhtautua tähän ja mitä mieltä olette tuollaisesta nauravasta mummosta? :( Ja miten minun ylipäätänsä pitäisi yrittää hoitaa itseäni? En tällä hetkellä juuri kykene mihinkään sosiaaliseen juttuun, minulla on tosi paljon huonoja kokemuksia.
Tv. -Sami Lempäälästä
Moi. Olen 14-vuotias poika, joka joutuu peiliin katsoessa käymään läpi erittäin ikävän tilanteen. Yritin etsiä googlen avulla hieman parempaa paikkaa, jonne voisin tästä avautua, mutta en löytänyt mitään. En viitsi tarkemmin kertoa mikä ulkonäössäni on vikana, mutta sanotaanko näin että se on lähes korjaamaton ongelma. En kehtaa kulkea enää koulussa enkä kaupungilla koska minua töllätään niin pitkään ja joskus minulle jopa nauretaan väkisin. Nämä nauravat eivät ole aina mitään kiusan tekijöitä, vaan he nauravat ihan tahosta riippumatta kun näkevät minun ruman ulkonäköni. Huomasin tämän ulkonäössä ilmenevän seikan vajaa puoli vuotta sitten ja siitä lähtien olen ollut erittäin ahdistunut, eristäytynyt. Kaikki koulunkäynti ja harrastukset lopetin samantien ja jossain vaiheessa kävin nuorisopsykiatrillakin muutaman viikon ajan. Tänään kun olin kaupungilla, huomasin että yksi iäkäs rouva nauroi minulle ''päin naamaa'', eli hän näki kun minä katsoin häntä. Hän siis suorassaan NAUROI kunnolla ja katsoi AINOASTAAN minua. Lääkärini on sanonut minulle että minä koen harhaluuloja, mutta olen aivan varma että tämä ei ollut sellainen. Minä olin pysäköityneessä autossa ja mummo eräässä lasiseinäsessä kahvilassa. Minulle tuli todella paha mieli. Miten minun pitäisi suhtautua tähän ja mitä mieltä olette tuollaisesta nauravasta mummosta? :( Ja miten minun ylipäätänsä pitäisi yrittää hoitaa itseäni? En tällä hetkellä juuri kykene mihinkään sosiaaliseen juttuun, minulla on tosi paljon huonoja kokemuksia.
Tv. -Sami Lempäälästä
Vastaukset 9
Vanhimmat
sun naamataulussasi on "vikana".Voisin antaa jotain neuvoja, kun tietäis tarkemmin ongelmasi.
En oikein tiedä mitä sanoa tuohon tietämättä tarkkaa ongelmaa, mutta sen voin sanoa että niistä ihmisistä ei vaan kannata välittää jotka suhtautuu jotenkin huonosti sun ulkonäköön. Luulen että aika monella on jossain vaiheessa rankkaa oman ulkonäön vuoksi, mutta siitä pääsee kyllä yli ja asiat voi myöhemmin tuntua ihan erilaisilta. Tiedän että ulkonäkö vaikuttaa aika suuresti itsetuntoon, mutta se ei todellakaan ole se kaikkein tärkein asia.
että mulle naureskellaan! En enää ajattele sitä ollenkaan,senkus nauravat! Ovatpa typeriä jos ei muuta naurettavaa ole,se on heidän ongelmansa, ei minun! Yritäppä ajatella asiaa niinpäin! Jätä moiset ajatukset(siis heidän) omaan arvoonsa ja keskity koulunkäyntiin. Kyllä se siitä.
Ja se ulkonäköongelma...puhuppa lääkärillesi siitä,hänen kuuluu auttaa sua siinä asiassa.
Lääkäri eui saa väheksyä eikä oilkata sinua siitä,vaan etsiä apua siihen ongelmaan. Oli se sitten millainen ongelma hyvänsä!
ole mitään vikaa ulkonäöllisesti, vaan minäkuvasi on vääristynyt? Sairastaisit BDD:ä?
tuon piirteen vasta hiljattain, ei kai se kovin iso 'vika' voi olla - vai etkö koskaan nähnyt peilikuvaasi tai valokuvaa itsestäsi sitä ennen?
Usein, varsinkin nuorena (voi, kun olisin vielä nuori, mutta nykyisellä kokemuksellani varustettu:) usein tuntuu siltä, että ihmiset puhuu minusta. Mutta myöhemmin huomaa, että suurin osa ihmisiä tosiaan on aivan kuin me - hekin ajattelevat etupäässä itseään. Moni heistä varmaan pohtii, mitä sinä ajattelet heistä.
Ehkä se mummeli sattui nauramaan jollekin ihan muulle. Hänhän saattoi puhua puhelimessa jonkun hauskan ystävän kanssa, joka kertoi vitsiä. Ja hänen katseensa sattui sinuun juuri silloin. Jonnekinhan sitä on katsottava. Ei sitä voi aina seinään tai taivaalle tuijottaa.
Oletko kuullut miehestä USA:ssa, joka murjoi kasvonsa pahasti autokolarissa, parantui jotenkuten, ja sitten syöksyi alas lentokoneturmassa ja poltti kasvonsa? Hän asettui ehdokkaaksi vaaleissa, ja hänen mottonaan oli sanoa ihmisille: "I will not be just another pretty face!" Se rikkoi yleensä jään, eikä hänen palaneita kasvojaan sen jälkeen kukaan huomannut. Nähtiin ihminen ihon alla, ja ihminen oli ihan ok. Sinäkin olet varmaan. Ja epäilen tuon ulkonäkösikin olevan ihan ok.
elämän onnistumiseen. Ei vaikka olisi kuinka naurettavan näköinen tahansa.
Oikeesti, poika ja tyttökaverit valitaan muilla perusteilla, samoin vaimot ja aviomiehet.
(minullakin on mies, joka on lyhyenläntä, arpinaama)
(ja hän tykkää minusta pullukasta, lylleröstä)
Tuosta nauramisesta vielä, kerronpa sinulle kokemukseni.
Lähetin tyttäreni pulkkamäkeen sellaisten pulkka-pöksyjen kanssa joissa oli siis perseessä pulkka, ei tarvinnut kuin heittäytyä mäkeen, ja antaa mennä. Pian hän sieltä takaisin tuli ja sanoi että kun ne nauravat mulle. Tyttö riisui pöksynsä ja meni huoneeseen mököttämään.
Poikani tuli paikalle ja puki pöksyt jalkaansa ja painui suin päin mäkeen. Ja ikkunasta kun katselin, niin totta se oli, nauroivat hälle- aikuiset naiset, lapset -kaikki.....
Poika vaan ylpeänä taputti pyllyään... ja laski nauraen elämänsä parhaita liukuja....
Itselläni oli hieman vinot hampaat ja murrosiässä siitä tuli valtava peikko itselleni. Oikominen ei tehonnut ja parikymppisenä teetätin kruunut. Vika oli oikeasti vain omassa päässäni. Kun nyt katson vanhoja kuvia, ei "vika" ollut oikea vika vaan se teki minusta persoonallisemman näköisen. Muut pitivät minua viehättävänä, mutta itse ajattelin kokoajan hampaitani ja ongelmasta kasvoi jättiläinen. Olen katunut kauheasti että tuhosin omat hampaani, olisi ollut parempi käydä jutskaamassa terapeutin kanssa.
Olen jotenkin vakuuttunut että myös sinun ongelmasi on enemmän ajatuksissasi ja kuvitttelet että muut tuijottavat. Käy ainakin juttelemassa vaikka koulun terveydenhoitajan kanssa, koska elämänlaatusi kärsii suotta.
Tämä on vain vain minun mielipiteeni asiasta mutta minä menisin aivan päin naamaa kysymään siltä joka nauraa et mikä se nyt niin naurattaa.Menis taatusti lukkoon ja loppus naureskelu.
Sinulla ei ole mitään kovin näkyvää kasvoissasi, koska vasta hiljattain olet asian huomannut. Olet pahassa murrosiässä oleva poika ja kaikki itsessä havaitut "puutteet" saavat rajut mittasuhteet. Sanon tämän kokemuksesta, koska minulla on ikäisesi poika ja hänellä on myöskin aivan samanlaisia mietteitä. Kukaan mummo ei naura sinulle, se on taatusti omaa harhaluuloasi. Ymmärrän silti täysin tilannettasi, sinusta varmaankin tuntuu, että kaikki katsovat vain sinua ja nauravat sinulle. Se ei kuitenkaan ole totuus asiasta. Jos kuvitelmasi ovat noin rankkoja, niin ehdottomasti kohdallasi ammattiapu on paikallaan. Onneksi nykyisin nuoret saavat apua, jos todella ovat sen tarpeessa. Ennen vanhaan sai kaiken kärsiä nahoissaan eikä nuorten huolia kuukaan kuunnellut.
Tsemppiä sinulle. Kyllä se siitä. Katsot asioita aivan eri kantilta, kun pääset tämän pahan vaiheen yli. Murrosikä on todellekin kammottavaa aikaa, muistan sen elävästi omastakin nuoruudesta.