Kyselin tätä jo tuolta toisesta osiosta, mutta tämä lienee se oikea eli oletteko kokeilleet Prot-Tec 77 heraproteiinia? Aloittelen saliharrastusta ja meinasin lisätä proteiinin saantia kyseisellä tuotteella, koska se lienee halvimpia. Olisi mukava kuulla kokemuksia tästä tai suosituksia jostain paremmasta, mutta ei kovin kalliista tuotteesta. Tämähän ei maksa kuin öbaut 33€/3kg ja sitä olis nyt kolme laatikkoa tuhottava. Niiden jälkeen katellaan josko jatketaan tällä tai kokeillaan jotain muuta. Eipä tämä ainakaan kovin helposti liukene nesteeseen vaikka tuoteselosteessa näin luvataan. Toki en ole muita kokeillut eli ei ole vertailupohjaa.
Prot-Tec 77 heraproteiini
mrkehoilija
1197
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Monet yksinkertaiset perustuotteet ovat todella lähellä toisiin ja useimpien ihmisten kannalta tuotteen merkillä tai minimaalisen pienillä sisällön vaihteluilla ole mitään merkistystä. Suosittelen kuitenkin tarkkailemaan eri merkkien hintoja ja huomioi siinä samalla myös pakkauskoot. Sisällöistä sen verran, että vitamiinit,mineraalit ym ovat ihan ok ja lisäksi hera,kaseiini (maidonproteiinit),soija ja muna proteiinit ovat ne parhaimmat. Hiilihydraattejakin näissä tuotteissa käytetään, mutta ne eivät ole tavallista pöytäsokeria kummallisempaa tavaraa joten ei kannata antaa näiden yksinkertaisten hiilihydraattituotteiden hämätä. mm maltodekstriini,fruktoosi,sakkaroosi,dekstroosi...