Saippuasarjat turvautuvat aivan liian usein roolihenkilön kuolemaan juonenkäänteissä kun näyttelijä haluaa jättää sarjan. Jossain joku oli tutkinut asiaa ja tullut siihen johtopäätökeen että saippuasarjojen roolihenkilöt kuolevat monta kertaa todennäköisemmin ennenaikaisesti kuin todellisuudessa. Sitten kun näyttelijä haluaakin takaisin sarjaan parin vuoden päästä niin se tulee edellisen kaksoisveljenä/siskona takaisin. Eikös lööpeissä oo kans lukenut että Ulla Taalasmaakin lähtee sarjasta lopullisesti. Veikkaan että sekin heittää veivinsä.
Sauppuasarjoissa epätavallisen paljon kuolemia
Kyllästynyt^2
1422
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Johan asiaa toisessa aiheessa käsiteltiin. 8 vuotta ja 12 kuolemaa ihmisille jotka käytännössä ovat tunteneet vähintään puolet toisistaan ja joista valtaosa on asunut tietyssä rapussa. Tosielämässä kukaan ei enää haluaisi muuttaa tuohon rappuun, koska jutut sen vaikutuksesta odotettavissa olevaan elinikään olisivat levinneet kaikkialle. Ja niistä 12 kuolleesta yksi on kuollut myös todellisuudessa.