Vaimoni isä kuoli 4 kk sitten 65 vuotiaana äkillisesti. Vaimoni on 28 vuotias ja meillä ei ole lapsia. Hän oli ainut lapsi. Hän on ollut surun murtama ja erittäin stressaantunut. Pienimmästäkin asiasta menee hermot. Esim. Jos sukka ei mene jalkaan, niin siitä alkaa huuto. Tämä on myös minulle erittäin raskasta.
Tietääkö kukaan mistä saisin hänelle apua, tai mitä asialle voisi tehdä.
Hän pitää minua etäällä, eikä päästä lähelle. Hänen isänsä kohteli vaimoaan ja lastaan huonosti ja itsekkäästi eläessään. Juopotteli viimeiset 3 vuotta melkein päivittäin ja oli erittäin hankala. Tästä joskus aikoinaan keskustelimmekin, mutta enää siihen ei liene syytä. Johtuisikohan näistä keskusteluista se, että vaimoni kuvittelee, etten pitänyt apestani. Se on kuitenkin eri asia olla pitämättä ihmisestä kuin hänen käytöksestään.
Meidän suhde on kovilla, kun toinen vaan riehuu pienimmästäkin asiasta, eikä kerro syytä. Hän kiroilee ja sättii myös juuri nukkumaan mentyämme, joten en saa nukuttua ja koska menen töihin 3 tuntia häntä ennen, niin olen todella väsynyt.
Onko jollain neuvoa, mistä saisimme apua?
Tietääkö kukaan mistä saisin hänelle apua, tai mitä asialle voisi tehdä.
Hän pitää minua etäällä, eikä päästä lähelle. Hänen isänsä kohteli vaimoaan ja lastaan huonosti ja itsekkäästi eläessään. Juopotteli viimeiset 3 vuotta melkein päivittäin ja oli erittäin hankala. Tästä joskus aikoinaan keskustelimmekin, mutta enää siihen ei liene syytä. Johtuisikohan näistä keskusteluista se, että vaimoni kuvittelee, etten pitänyt apestani. Se on kuitenkin eri asia olla pitämättä ihmisestä kuin hänen käytöksestään.
Meidän suhde on kovilla, kun toinen vaan riehuu pienimmästäkin asiasta, eikä kerro syytä. Hän kiroilee ja sättii myös juuri nukkumaan mentyämme, joten en saa nukuttua ja koska menen töihin 3 tuntia häntä ennen, niin olen todella väsynyt.
Onko jollain neuvoa, mistä saisimme apua?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ensimmäisenä tulisi mieleen terv.keskuksen lääkäri/mielenterveystoimisto (älä käsitä väärin, siellä hoidetaan myös tälläisiä asioita)Siellä saisitte molemmat apua.
On olemassa myös seurakunnan sururyhmiä, mut minusta ne ei välttämättä ole teille tässä tapauksessa paras vaihtoehto.
Kiitos että olet huolehtiva puoliso, joskus surevat toimivat vaimosi tavoin. Voimia sinulle!
Tsemppiä sinulle... Itse hain apua kriisikeskuksesta , kun lasteni isä joutui todella lähelle kuolemaa. Sieltä sain nopeasti ajan terapeutille. Varmasti nopeammin saat avun jostain kriisikeskuksesta, kuin terveyskeskuksen kautta. Yksityiseltä puolelta apua tietenkin saa samantien, ellei raha ole esteenä.
http://www.mielenterveysseura.fi/toiminta_palvelut.asp?main=Auttamispalvelut
Suosittelen kriisikeskusta, siellä vaimosi saa heti ammatillista keskusteluapua! Menkää vaikka ensimmäisellä kertaa yhdessä! Kriisikeskuksissa on myös puhelinpäivystys eli kannattaa vaikka aluksi soittaa, soita sinä, jos vaimosi on voimaton. Hienoa, kun jaksat olla tukena ja etsiä apua =)
mennä jos vain mahdollista,niin kriisikeskukseen paikanpäälle.Voin tietysti olla väärässäkin,mutta
minulle kävi näin.....
Puolisoni kuoli heinäkuun 16.sta,sairaalasta sain kriisikeskuksen numeron.
Soitin sinne muistaakseni aikapian,sieltä luvattiin selvittää mahdollisimman pian,mistä saan tukea.
Sieltä ei kuitenkaan kuulunut mitään,enkä jaksanut soitella kysellä.
Poikani vaimo sitten oli soitellut sinne ja kysellyt miksi ei mitään kuulu.
Tämä tapahtui 16 elokuuta."lomat tietysti heilläkin"
Ensimmäisen kerran tapasin tukihenkilöni 6.syyskuuta.Aivan ihana ihminen.
Tämä ei tietenkään tarkoita ,että kaikille käy näin,sinuna veisin vaimosi paikanpäälle,jos hän vain suostuu,toivottavasti.Voimia
Otan osaa teidän menetykseenne.Läheisen ihmisen kuolema herättää paljon ristiriitaisia ja hämmentäviä tunteita.Sureva saattaa tuskastua kun ei aina ymmärrä miksi arkiset asiat eivät sujukkaan kuin ennen.Kipu ja tuska jonka menetys synnyttää pelottaa.On jäänyt sanomatta paljon.On syyllinen ja vihainen olo kaiken tapahtuneen edessä.
Vaimosi tarvitsee lepoa ja aikaa surunsa läpikäymiseen.Joskus suuressa menetyksessään ei pysty ottamaan edes sitä rakkainta ja läheisintä ihmistään lähelleen.Sitä vain sättii.
Toivon sinulle jaksamista ja rohkeutta lähestyä vaimosi surua ja toivon että saisit ottaa vaimosi syliisi ja saisit lohduttaa häntä kuin pientä lasta.