vuoden 1844 opetus on yksi keskeisimmistä

Vuoden 1844 optuksesta ei Jeesuksen seurrajat tule koskaan luopumaan. vain paholaisen seuraajat rukoilevat saatanalle, sillä Jeesus ei ole enää siellä missä he luulevat hänen olevan. Jeesus avasi kaikkeinpyhimmän oven 1844 ja sulki pyhäkön oven. Näitä ovia eivät hänen vastustajansa voi avata tai sulkea. kaikki on juuri niin kuin adventistit sen ymmärtävät, onhan heillä siitä Jeesuksen todistus.
4160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ja kun vuoden 1844 opetus on täysin pielessä, niin se tarkoittaa sitä, että paljon muutakin on pielessä. Korttitalonne hajoaa ennemmin tai myöhemmin.

Äänestä
  • Koska Tutkiva tuomio on sijoitettu taivaaseen, ei sitä voi todistaa sen paremmin todeksi kuin epätodeksikaan. Koko juttu pysyy pelkästää uskonkysymyksenä.

    On tietysti mahdollista, että kun aikaa kuluu - vaikkapa muutamia satoja vuosia - adventisteissä alkaa herätä ihmettelyä, että kauampa se tutkiminen kestää. - Toisaalta! Eikö Pääkonferenssillä ole myös oikeus muuttaa opin sisältöä? Mikäli näin on, onhan hyvin mahdollista, että vuosien myötä saadaan uutta, suurempaa valoa ja ilmoitusta asioiden todellisesta tilasta* ja adventtikirkko tulee säilymään jatkossakin.

    * Näinhän mm. Jehovan todistajien kohdalla on tehty. Kun ennustettuina päivämäärinä ja vuosina ei ole tapahtunutkaan mitään, on ennustettu tulevaisuudesta uudet ajankohdat kunnes on opittu olemaan ennustamatta mitää lukkoonlyötyjä ajankohtia ja puhutaan vain "pian", ja "lähitulevaisuudessa" ja "sitten kun".

    Äänestä

Ellen White on eksyttänyt sinut, seuraat varasta. Jumalan mukaan ovi kaikkein pyhimpää aukesi ristillä ja on siitä alkaen ollut auki

"Niin Jeesus vielä sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi. Kaikki, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat varkaita ja ryöväreitä; mutta lampaat eivät ole heitä kuulleet. Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen. Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys." (Joh 10:7-10)

Äänestä

te tunnette toisenne. sitä ei ad porukoista löydy, ei muut kuin helvetin tuomioita muille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


opeista pelastukseen kirjoitti:

Vuoden 1844 optuksesta ei Jeesuksen seurrajat tule koskaan luopumaan. vain paholaisen seuraajat rukoilevat saatanalle, sillä Jeesus ei ole enää siellä missä he luulevat hänen olevan. Jeesus avasi kaikkeinpyhimmän oven 1844 ja sulki pyhäkön oven. Näitä ovia eivät hänen vastustajansa voi avata tai sulkea. kaikki on juuri niin kuin adventistit sen ymmärtävät, onhan heillä siitä Jeesuksen todistus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu