suhtautuminen kuolemaan

muokata miten asian koemme?
Onko pakko märehtiä surussa ja olla ahdistunut? ei
Suremmeko kuolleen kohtaloa? kyllä ja ei
Suremmeko siksi, että saamme itsellemme sisäisen rauhan siitä, että suremme? tuli kyllä luonnostaan
Miksi käymme päivittäin haudalla sytyttämässä kynttilän? en käy
Jos emme sure ja lamaannu, olemmeko tunteettomia, vai (kuten psykologit selittävät) kiellämme tapahtuneen? mitä tarkoitat surulla..minä en itkenyt..surin kyllä
Suremmeko siksi, että puolustelemme muille, että suremme aidosti? kyllä aito suru on luonnollista
Voiko juuri minun läheisen kuolemassa nähdä mitään myönteistä? voi
Mitä tarkoittaa syvällisesti klisee siitä, että jälkeen jääneiden elämä jatkuu? mulle se että on pakko elää
Voisimmeko olla ajattelematta kuinka dramaattisen surkeaa kuolema on, ja iloita siitä, miten hienoja hetkiä olemme saaneet kokea? toki
Kannattaako edellämaitut kysymykset unohtaa siksi aikaa kun tekee surutyötä? kyllä, en minä ainakaan miettinyt syvällisemmin..olin murtunut

Tarkoitukseni ei ole loukata ketään jolta on läheinen rakas ihminen kuollut, vaan heittää ilmoille ajatus siitä, että jokainen ihminen voi vaikuttaa omalla asennoitumisella siihen mitä tuntee. Järki ohjaa tunteita.
Kannattaisiko unohtaa kaikki psykologien kehittämät teesit, esim surutyöstä. Ne menee hyvin kaavamaisesti, eikä kukaan oikeasti sure niiden kaavojen mukaan, ellei vakaasti itse usko niin.
Odotan mielenkiinnolla, herättääkö edellä mainittu vain agressiota vai....

suru on mitä on, kaikille se tulee juuri omalöla tavallaan..mä unohdan oppikirjat.

Helppoa olisikin jos voisi asennoitua oikein ja sitä kautta tehdä asian helpoksi. Tuskinpa kukaan etukäteen lukee ja valmistautuu ja miettii miten nyt käyn tämän surun läpi. Kyllähän menetys yllättää ja lyö ällikällä ja riippuen tilanteesta niin et pääse eroon myöskään yhteiskunnan velvoitteista jotka on hoidettava vaikka et jaksaisi (tarkoitan perunkirjoitus ym...). Helppoa ei ole nykypäivänä surevalla, pitää päästä arkeen kiinni pian ja olla taas tuottava kansalainen. Sururyhmät tukevat ja auttavat ja niiden kokemusten pohjalta tiettyjä suuntaviivoja on tehty miten surutyö pääosin etenee. Ei niistä haittaa voi olla jos apua ja tukea löytyy surevalle. Menetyksen edessä provosointi on turhaa, koet sen itse kun se osuu kohdallesi. Voin vain toivoa että jaksat silloin.

Jokainen kuolema on oma tarinansa, kaikki ihmiset kokevat nämä asiat omalla tavallaan. Ei ole oikeaa tapaa surra, tärkeintä on antaa tunteillensa tilaa ja olla juuri sellainen kuin on. Itkee jos itkettää ja nauraa, kun siltä tuntuu.

Hyvän ystäväni poika teki itsemurhan ja haudattiin toissapäivänä. Uurna laskettiin ja kukitettiin, sytytettiin kynttilät kummun ympärille ja itkettiin yhdessä. Muisteltiin hyviä aikoja ja välillä taas itkettiin, juotiin kahvit ja juteltiin - mehän elämme vielä.

Suru on pohjimmiltaan hyvin itsekäs tunne, luopumisen tuskaa ja ikävää - vainajallahan on jo kaikki hyvin. Kuolema on osa ihmisenä olemista, jopa tällainen nuoren ihmisen ennenaikainen kuolemakin, me olemme vain vieraannuttaneet sen kauheaksi möröksi kylmiin peltikaappeihin.
Hyviäkin puolia siitä voi löytää, tämänkin pojan äiti sanoi hyvin rehellisesti, että enää ei ole lapsella hätä eikä tarvitse äidin pelätä seuraavaa kriisiä. Varmasti samanlaista helpotusta kokee tuskaisen sairauden jälkeenkin, kuolema voi olla hyvä.

Olen ollut välillä hyvinkin surun murtama läheiseni kuolemasta. Mutta. Myöskin olen iloinnut kaikista hyvistä hetkistämme, kuinka paljon hyviä aioita hän toi elämääni. Ne hetket eivät koskaan katoa. Myöskin olen menetykseni jälkeen (itsekkäästi) osannut arvostaa enemmän niitä tärkeitä ihmisiä elämässäni, jotka ovat vielä hengissä. Menetetyllä läheiselläni oli vaikeuksia elämässään, olen yrittänyt ajatella myös sitä, että nyt hän ei enää kärsi, vaikken kuoleman jälkeiseen elämään uskokaan.

Valmistaudun koronan takia https://www.partyking.fi/ruumispussi-naamiaisasu.html

Välillä tuntuu siltä ku olis lopussa ku on aika heikkokuntonen.