kävin viime maanantaina akuuttiajalla terveyskeskuksssa hammaslääkärissä (kipu ei ollut kovaa, mutta olen raskaana enkä viitsi hirveästi popsia lääkkeitä), missä minulla todettiin iso reikä alhaalla viitoshampaassa. lääkäri kuitenkin sanoi, että se ei ole juureen asti mennyt, ja laittoi väliaikaisen paikan päälle ja antoi ajan huhtikuun lopulle, jolloin paikka avataan ja laitetaan oikea paikka. vissiin siinä oli muita reikiäkin vieressä, mutta akuuttiajalla ei hoideta kun yksi kerrallaan, näin käsitin- menin muuten ensimmäistä kertaa tuolloin hammaslääkäriin jonkin vaivan takia eikä pelkästään vain tarkastukseen ja ikinä aikaisemmin hammasta ei ole edes särkenyt. nyt kuitenkin samaista kohtaa särkee ihan kamalasti, eikä tee mieli syödä mitään, ei uskalla. tuntuu, että paikan alle olisi mennyt joku lasinsiru. toisalta taas on muitekin hampaita ihan viikon sisään ruvennut särkemään ihan siitä yläpuolelta. näinköhän ne sitten viikossa lahoaa suuhun nuo hampaat... joten, onko normaalia, että väliaikasen paikan laittamisen jälkeen tuntuu näin kamalaa vihlontaa koko ajan? jos ei ole, niin pitänee taas jonotella.. yksityiseen ei todellakaan ole varaa näin opiskelijana..
kova särky
hammaslääkäriin??
91338
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kuvasiko ne sen hampaan? Kannattaa mennä kuiteski tas sinne hammaslääkäriin tai ainakin soittaa ja sanoa että särkee/vihloo sitä hammasta. Ja se muu särky hampaissa voi ihan vain olla säteilyä siitä yhdestä hampaasta. Mulla oli kanssa reikä ylähampaassa ja sanovat et laittaavat vaan väliaikaisen paikan siihen ja seuraavalla kerralla sitten oikeen paikan ja ettei tarvii tehä juuri hoitoa, mutta yllättäen siihen rupes särkemään ja menin uudestaan niin juurihoitohan siihen piti tehdä. Minulla ei ainakaan kuvattu ekalla kerralla sitä hammasta.
purukalusto muutenkin muutu jollain tapaa? Tulee helpommin reikiä jne. Ja eikö raskauden aikana seurata myös hampaiden kuntoa? Ja ennen raskautta käydä hammaslääkärissä hoitamassa reiät pois mahdollisimman pian?
Minullekin viikolla laitettiin kovettavaa ainetta ja väliaikainen paikka ison reiän päälle, särky lakkasi noin vuorokaudeksi, aluksi särki vain silloin kun meni vaakatasoon (nukkumaan, päikkäreille), mutta parin päivän päästä hammaslääkärissä käynnistä alkoi särkemään jatkuvasti (esim. 600 mg burana ei auttanut ollenkaan). Juurihoitoon meni.
Tiettävästi raskaana ollessa pitäisi päästä heti hoitoon kunnallisella puolella. Ainakin miniä pääsi heti kun valitti odotusaikanaan särkyä. En nyt muista oliko aika samalle vai seuraavalle päivälle, vaikka ensin oli tarjottu aikaa monen kuukauden päähän. Kun hän sitten mainitsi olevansa raskaana, aika löytyi heti.
Tuo särky paikkauksen jälkeen osoittaisi juuren vahingoittuneen syystä tai toisesta. Minulla oli paikkauksen jälkeen vihlontaa kuukauden verran ja hammaslääkäri vain sanoi että paikka tuli niin lähelle juurta että se voi tehdä tuon, mutta pitäisi loppua ajan kanssa. No loppuihan se, mutta muutamaa kuukautta myöhemmin kun paikka vioittui, se avattiin ja alta löydettiin kokonaan kuollut juuri. Kaipa se sitten kuoli siinä kuukauden vihlonnan aikana. Nyt sitten tehdään juurihoitoa.
Raskaus ei enää oikeuta ohittamaan jonoja kuten ei muukaan yleisterveydellinen syy. Kaikki entiset ns. erityisryhmät on poistettu (lapset ja nuoret poikkeuksena) ja hoitoa annetaan "hoidon tarpeen" mukaan.
Ehkäpä minun hoidontarpeeni katsottiin korkeaksi, kun olen menossa isoon leikkaukseen ja ennen sitä pitäisi ehtiä hoitaa hampaat ja ikenet kuntoon tulehdusvaaran takia. Varauduin tilanteeseen ja varasin ensimmäisen tarkastusajan hyvissä ajoin, koska leikkausjono on pitkä. Nyt kun ilmoitin alustavan leikkauspäivän, hoitoon pistettiin vauhtia. Eiköhän tuo raskauskin liene tällainen "hyvä syy" päästä nopeasti hoitoon.
Eikös ne hampaat pitäisi olla aina kunnossa? Ettekö te nykyään pese hampaitanne, jotta ne pysyy kunnossa? Pesu 3 x pvä, lankaus, hammasväliharjat, siinä alkuohjeet, joilla hampaat pysyy kunnossa ilman isoon leikkaukseenkin menoa.
Jossain tutkimuksessa on todettu, että alle puolet ihmisistä hoitaa hampaitaan heille annettujen ohjeiden mukaan. Jos hoitaisivat, hammaslääkärit olisivat pian työttöminä...
Kyllä hoidettu on, mutta kun ei riitä. Hammasväliharja on ahkerasti käytössä ja pesuakin taitaa olla liikaakin kun joskus lääkäri mutisi jotain kulumisesta. Hammaskiveä pitäisi poistattaa lääkärin mielestä 3kk välein, mutta minulla ei ole varaa tuollaiseen tahtiin yksityispuolella, eikä julkinen puoli tee noin usein puhdistuksia. Normaalisti pärjäilen tämänkuntoisilla hampailla oikein hyvin, hammaslääkärinkin mielestä. Mutta tällainen iso leikkaus aiheuttikin poikkeuksellisen hoidontarpeen.
Tuntuuko väliaikainen paikka liian korkealta? Jos paikka korkea, voi se "vahingoittaa" paikattua hammasta ja myös yläpuolella olevia hampaita, jos puret hampaita yhteen esim. nukkuessa. Soita vaan hammaslääkäriin niin katsovat tilannetta.
Minulla lohkesi koko hammas, kun paikka oli korkea, enkä sitä oikein tajunnut, kun ei purressa niin hirveästi häirinnyt...