Ennen kuin kukko kolmasti kiekuu

Suora lainaus Niinistön blogista tänään:
--------------------------------

Maanantai 26.2.2007 klo 09:54 - Sauli Niinistö

Tämä hieman vapaa tulkinta isosta kirjasta tuli mieleen Maikkarin kympin uutisista eilisiltana.

Kolmen puoluepäällikön kuvat ilmestyivät ruutuun. Oli taas pohdittu tulevan hallituksen kokoonpanoa. Tai oikeastaan torjuttu eri mahdollisuuksia. Itse asiassa torjuttu kaikki mahdollisuudet.

Puoluesihteeri Korhonen (Kesk.) moitti kokoomusta ja sdp:tä hallituskuhertelusta.

Puoluesihteeri Feldt-Ranta (SDP) tulkitsi, että Korhonen pelottelee kokoomus- ja demaripeikoilla saadakseen keskustan omat äänestäjät liikkeelle. Aikaisemmin demarit puolestaan olivat itse pelotelleet keskusta- ja kokoomuspeikoilla saadakseen demarien omat äänestäjät uurnille.

Ryhmänjohtaja Häkämies (Kok.) taas arveli, että Korhonen vain peittelee lausunnollaan jo valmiiksi sovittua keskusta – demariakselia, jolla peikolla Häkämies jo aiemmin olikin pelotellut kokoomuksen äänestäjiä.

Hetkinen. Tuleeko tästä enää mitään tolkkua, saati hallitusta. Ennen kuin kukko kolmasti kiekuu, nuohan ennättävät kokonaan kieltämään toinen toisensa.

Miten sitä voi keskusta mennä hallitukseen demarien tai kokoomuksen kanssa, kun kauhukuvana on, että juuri nämä olisivat hallituksessa? Tai vastaavasti demarit, jotka kammoksuvat kaksikkoa keskustaa ja kokoomusta, puhumattakaan kokoomuksesta, jonka mielestä keskusta ja demarit ovat jo epäonnistuneet riittävästi hallituksessa.

Vai onko meneillään vuosisadan kolmoisdraama? On ollut vihjeitä ja väitteitä salaisista kihlauksista, muutama mustasukkaisuuskohtauskin on nähty.

Entä mitä tekevät näytelmän sivuroolien pienpuolueet, lyövätkö ne ylläen hynttyynsä yhteen?

Tai käykö tässä hallituspeikoilla pelottelussa niin, että vaalit voittaa kolmesta suuresta se, jonka kannattajat eniten pelkäävät kahta muuta?

Äänestäjät odottelevat malttamattomina sarjan seuraavaa jaksoa.
1229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

Kukko kiekuu kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu