Onko terveeksitekemisen armolahja vielä olemassa

Voitto-Ramu

Onko armolahjat ja etenkin terveseksitekemisen armolahja vielä olemassa?


Nuo voimalliset armolahjat ovat asioista jotka aiheuttavat hämmästyttävää hengellistä kateutta aina.

Voisitko kertoa myöskin kohdaltasi tuosta armolahjojen käytöstä aiheutuneesta kateudesta.

6

418

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kristitty Israelin ystävä

      Hei !

      Itselläni ei ole terveeksitekemisen armolahjaa, mutta tunnen henkilön, jolle Jumala on antanut hyvin voimallisen parantamisen armolahjan.

      Puhun omakohtaisesta kokemuksesta.

      Kyseisellä henkilöllä on myös uskon lahja ja profetoimisen armolahja.


      Jumala on minua kehoittanut anomaan tiettyjä armolahjoja, ja yhden olen näistä jo saanut, näin uskon. Ilmestyksiä unissa.

      Muiden kohdalta itse luulen, että ei ole aika ihan vielä saada niitä, mutta kohta on.


      Kateudesta en osaa sanoa, mutta kun me ihmiset olemme kyseessä, niin eikös se enemmänkin ole ihme, jos ei minkäänlaista kateutta herää, oli asia sitten hengellisistä tai maallisista.

      • Voitto-Ramu

        Kateus vie kalatkin vedestä.

        Jomala on siitä kummallinen, että ilmoittaa antavansa vähempiARVOISELLE suuremman kunnian.

        Harvoille "suuriarvoisille" voimallisia armolahjoja annetaan. Ehkä tuossa syys vallitsevaan kateuteen:

        "Mutta Jumala on liittänyt ruumiin yhteen niin, että antoi halvempiarvoiselle suuremman kunnian,"


        Tuo on kova pala purtavaksi monelle:

        Jumalan hyvä tahto on seuraavassa:
        "ettei ruumiissa olisi eripuraisuutta, vaan että jäsenet pitäisivät yhtäläistä huolta toinen toisestaan."

        Mutta ei tuo toteudu oikeastaan missään, vaan eripuraa ja kateutta tuo valintamenettely aiheuttaa.

        Luulen, että Jumala menettelee noin seuloakseen seurakuntaa ja erottaakseen epäkelvot pois:

        "Vielä taivasten valtakunta on nuotan kaltainen, joka heitettiin mereen ja kokosi kaikkinaisia kaloja.
        48. Ja kun se tuli täyteen, vetivät he sen rannalle, istuutuivat ja kokosivat hyvät astioihin, mutta kelvottomat he viskasivat pois."


    • janokki

      Eikö Rasputinilla ollut parantamisen lahja, hän ainakin paransi veritaudin. Rasputin ei kuollut edes myrkkyyn ja ammuttiin luoteja täyteen muttei kuollut siihenkään vaan hukkui jäihin. Olisiko Rasputinilla ollut samanlaiset lahjat kuin Jeesuksellakin ?

      • Tarkoitat mitä ilmeisimmin sitä Venäjän viimeisen keisarin Aleksanteri II hovissa siipeillyttä vaatimattomalla ulkoasulla esiintynyttä pelottavaa miestä, joka ei saanutkaan verenvuotoa parannettua, ainoastaan hillittyä.

        Raamattu paljastaa, että on muitakin yliluonnollisia olentoja, kuin hän ja ne jotka häntä palvelevat, mutta niiden voima on vähäisempi. Jeesuksen Kristuksen voima riitti herättämään kuolleita ja sitä hän teki paljon. Hän kehotti seuraajiaankin tekemään sitä, kuin se olisi mitä helpoin teko (Jumalan voimalle on yhden tekevää kuinka vaikealta teko näyttää). Meille jotka uskomme häneen, on annettu hänen nimessään tuo sama valta, se ei ole joku kyky ("lahja"), joka on jollekin harvalle valitulle. "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö, ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa." (Joh. 14:12-13)


    • Herran oma

      Rauhaa!
      Armolahjat on tottakai meidän apunamme tässä ajassa vielä matkaa tehdäsämme,niiden tarkoitus on kirkastaa Kristusta!siten kun pääsemme kotiin emme niitä enää tarvii.Niillä ei voi kerskata tai saa kyllä huomata ettei enää niitä enää ole.ei meidän tule kadehtia toisiamme armolahjojen tarkoitus on rakentaa seurakuntaa.Paavali niistä tarkemmin puhuu Korinttolais kirjeessä.siunausta!

      • nalleekarkki

        Millaisia armolahjoja on olemassa ? :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      162
      1578
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      141
      1224
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      889
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      70
      836
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      63
      727
    6. 53
      722
    7. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      705
    8. 87
      637
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      193
      598
    10. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      582
    Aihe