Ainakin englanninkielellä löytyy paljon kirjallisuutta, jossa pyritään todistamaan että kristikunnassa esintyy nykyäänkin paljon taikauskoa. Jopa tällä palstalla on sekä adventisteja että muita kristittyjä, jotka esittävät taikausikoisia asioita, ehkä ajattelematta sitä sen enempää?
Moni adventisti on varmaan kovasti ihmetellyt miksi jotkut väittävät, että adventtikirkon sisäpuolella ainoastaa pahat henget väitetään kastavan ihmisiä (siis pahoilla hengilla), silloinkin kun adventistit anovat Pyhän Hengen kastetta.
Mutta "mitä metsään huudamme, metsä vastaa". Samaa taikauskoa on esiintynyt meillä adventisteillakin. Rukoukseni on että minultakin poistuisi kaikki mahdollinen piilossakin oleva taikauskon juuri. Meillä adventisteilla on vieläkin, vaikka toivon mukaan vähemmin kuin aikaisemmin, taikauskoisia asenteita mm. "vieras tuli" käsitteesseen. Otan esimerkiksi ensin Douglas Cooperin (DC).
Asuin DC:n naapurina Pacific Union Collegen lähistöllä Kaliforniassa ja muutama kerran kävin vieraillukain hänen luonaan. Hän kertoi miten sai kokea Pyhän Hengen erityisen voiman. Omien sanojensa mukaan DC oli hyvin tiukkapipoinen lakihenkinen adventsitipastori, joka oli tullut hengelliseen herätykseen. Raamatusta hän luki miten apostolit laittoivat kädet ihmisten päälle ja he saivat sitten Pyhän Hengen. DC myös meni jonkun adventistipastorin luo, jotta tämä laittaisi kädet hänen päälleen. Kyseinen henkilö kieltäytyi tällaisesta palvelusta. DC sitten meni jonkun toisen seurakunnan julistajalta pyytämään kättenpäällepanemista, joka suostui ja DC sai kokea Pyhän Hengen täyteyden.
DC kävi myös Suomessa 90-luvun alkupuolella ja on kirjoittanut useita kirjoja, josta suomeksi on käännetty ainakin "Uskalla rakastaa", Uskalla elää" ja "Uskalla iloita"
Jopa Suomessa eräs, jo silloin, eläkkeellä oleva pastori varoitti että DC opettaa "second blessing" oppia. Siis äänekäs vähemmistö on ottanut palomiehen tehtävän "sammutta" vieras tuli seurakunnan sisältä.
Tämä taikauskoon perustuva "vieras tuli" opetus on ainakin 60 luvulla ollut yleistä Suomessa. Minä en 70 luvun alun jälkeen enään asunut Suomessa kun aina silloin tällöin lyhyitä aikoja.
Yleensä helluntailasia pidettiin "vieraan tulen levittäjinä". (ei siis kaikki adventistit vaan vähemmistö, joka nyt on kai pienentynyt huomattavasti.)
Otan toisen esimerkin Suomesta, josta saattaa selvitä mitä tällä tarkoitan. Suomen adventtikirkon historian aikana on ollut kaksi keskeistä Pyhän Hengen korottavaa julistajaa. Edesmennyt Arvo Arasola ja nykyään jo eläkkeellä oleva Sakari Alftan (SA). Vertaan näitä kahta julistajaa toisiinsa, jotta selviäisi mitä haluan sanoa. Kumpaakin itse arvostan, vaikka en muista Arvo Arasolasta (AA) juuri mitään, mutta paljon olen lukenut ja kuullut hänestä. Sakarin vastaavasti tunnen.
Mikä oli syy siihen että AA oli suosittu kirkossamme, (vaikka hänelläkin oli oman vastustajaporukkansa), mutta vastaavasti SA oli vain pienelle ryhmälle suosittu? Ei pelkstää se ollut syy, että SA on aina ajoittain ollut vähän kulmikas niinkuin Luther.
AA esitti Pyhän Hengen "adventistisesti" kun taas monien mielestä SA esitti Pyhän Hengen "helluntailaisittain". AA:lla ei, Olavi Rouheen kirjan "mies hengen virrassa" mukaan, ollut kielilläpuhumisen lahjaa, kun taas SA:lla oli se lahja. AA:n Pyhän Hengen kasteen tuloksena Tampereella syntyi herätys. SA:n toiminnan keskipiste oli mm. Toijala, jonne kariamaattiset adventistit kokoontuivat monasti "riemu-juhlille".
SA joutuikin sitten Turkuun, vähän valvonnan alle. SA:a syytettiin myös "vieraan tulen" tuomisesta adventtikirkkoon ja joutui myös olemaan palkattomana jonkin aikaa. Yksi syytös häntä kohtaan oli mm. että oli mennyt jakamaan Vapaakirkossa ehtoollista yhdessä Vapaa-kirkon pastorin kanssa. Paljon olisi esimerkkiä miten vielä 60 luvulla oli "vieraan tulen" taikauskoa adventtikirkossa määrätyillä konservatiivisesti ajattelevilla ihmisllä, mutta jatkan tästä edelleen nykyhetkeen.
Olen muutamilta vanhemmilta (jo kai 80v molemmilta puolita) kuullut suoraan ja epäsuoraan "vieraan tulen" varoittelusta koskien Toivonlinnan uutta rehtoria, Mikko Takalaa (MT). Kun hän sai rehtorin viran, niin hän vielä kuului Vaapaakirkkoon. Jotkut olivat hyvin närkästyneitä siitä, että ei voitu adventistia valita virkaan. Se vanha taikauskoinen "vieras tuli" nosti jälleen ainakin muutamissa vanhemmissa adventisteissa päätään. Vielä kun MT puhuu kielillä, niin nyt oli oiva tilaisuus levittää "vieras tuli" huhuja.
"Vieraan tulen" varjolla ollaa monasti armotta lyöty ihmisiä alta vyötärön. (En ole kertaakaan puhunut MT:n kanssa, jotenka kaikki mitä sanon on minun subjektiivistä arviointiani, ja vastuu kirjoituksesta kuuluu siis yksin minulle).
Nyt kun MT on liittynyt Riihimäen adventtiseurakuntaan, niin jotkut tuntemani vanhemmat adventistit eivät enään ole niin huolissaan MK:n "vieraasta tulesta", kun aikaisemmin.
Puuttumatta itse siihen miten MT hoitaa rehtorin virkaa, koska en tunne sitä, mutta silloin jos huomaan että taikauskoisilla menetelmillä pyritään vastustamaan MT:n työtä, pätee toimintani kohdalla seuraava Raamatun paikka.
Matt.10:27. Minkä minä sanon teille pimeässä, se puhukaa päivän valossa. Ja minkä kuulette kuiskattavan korvaanne, se julistakaa katoilta.
Vaikka Jeesus tässä olisi tarkoittanutkin jotain muuta, niin tuon loppuosan "minkä kuulette kuiskattavan korvaanne, se julistakaa katoilta", sanan kanssa pyrin tekemään samoin. Jos huhuillaan vaikkapa vain kuiskaten, taikauskoisesta "vieraasta tulesta" esim MT:n kohdalla, niin se on katolta julistettava. Huhut, jotka perustuvat taikauskoon, tässä tapauksessa "vieraan tulen"-taikauskoon, on paljastettava huutamalla se julkisesti katoilta.
Toivon mukaan me adventistit oppisimme lehdistöltä aen mikä virka sillä on pitämään politikot jotensakin aisoissa. Niissä maissa missä ei ole vapaata lehdistöä, diktatuutri hallitsee. Diktatuurin yksi tehoka ase on levittää vääriä huhuja mm. toisin ajattelevista.
Jos me rakastamme kirkkoamme, niin silloin tulee meidän olla valmiita myös omalta osaltamme taistelemaan taikauskoisia huhuja vastaan
Taikauskon raja kun ei kulje kirkon ja muun maailman välillä, vaan se kulkee ihmisten sydänten välillä, olkootpa sitten missä kirkossa tahansa. Me adventistit voimme kuitenkin enemmän keskittyä adventistien parissa olevaan taikauskoon, riippumatta siitä onko se pienen vähemmistön harjoittamaa, vaiko enemmistön harjoittamaa.
Nekin jotka vieroksuvat karismaattisuutta, tulisi muistaa että ei se onko saanut Pyhän Hengen adventtikirkon ulkopuolella vaiko adventistina ollessaan ratkaise. Henki kun ei tule mistään kirkkokunnasta, vaan suoraan Jeesuksen lähettämänä

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kirjoituksessasi oli asiaa!"""Henki kun ei tule
mistään kirkkokunnasta,vaan suoraan Jeesuksen
lähettämänä!"""On tärkeätä keskittyä olennaiseen.
Täällä on aivan LIAN PALJON kaikkea sotkemista ja
hämmentämistä,joilla sotketaan asiat epäolannaisilla
ja vääristetyillä oletamuksilla ja asioiden
iroittamisella asia yhteydestään, vetoamalla
ihmisten tunteisiin.Usko on paljon enemmän kuin
tunne!
Timo Karppi todellakin vaikuttaa olevan fiksu adventisti.
Millähän saataisiin tuo Raamatun vastainen "tuli" eli Ellen G. Whiten vaikutus pois adventtikirkosta ja sinusta?
No, adventtikirkosta se ei tule koskaan lähtemään, joten tee parannus ja lähde kirkosta, joka väittää Ellenillä olleen Pyhän Hengen lahjan, vaikka Ellen White ei ollut edes uskossa:
"Perusluonteiset opinkohdat 17
PROFETOIMISEN LAHJA
Yksi Pyhän Hengen lahjoista on profetoimisen lahja. Tämä lahja kuuluu jäännösseurakunnan tuntomerkkeihin, ja se ilmeni Ellen G. Whiten palvelutyössä. Hän oli Herran sanansaattaja, jonka kirjoitukset ovat jatkuvana ja arvovaltaisena TOTUUDEN LÄHTEENÄ ja tarjoavat seurakunnalle lohdutusta, ohjausta, opetusta ja ojennusta."
Pyhän Hengen lahjoja ei voi olla ihmisessä, jolla ei ole edes Pyhää Henkeä saati sitten, että olisi Pyhällä Hengellä täyttynyt, joten on täysin mahdotonta, että Ellenillä olisi ollut mitään Pyhän Hengen lahjaa saati sitten arvostettua profetian lahjaa.
Adventtikirkon jäsenenä toimit elävänä Ellen Whiten ja harhaopin mainoksena, koska jäsenyydelläsi olet sitoutunut Ellen Whiten kirjoituksiin ovat jatkuvana ja arvovaltaisena totuuden lähteenä. Näin olet samanlainen kuin Ellen: Ellenkin varoitteli taikauskosta, mutta oli itse pahojen henkien välikappaleena seurakunnalle - nyt sinä varoittelet taikauskosta, mutta olet sitoutuneena väärän profeetan kirkkoon.
>
Skodsborgin (Tanskassa ollut entinen adventistien parantola) eläkkeellä oleva vara-pastori otti minut kerran puhutteluun ja ehdotti, että eroaisin adventtikirkosta, koska en silloin edes käynyt kirkossa. Hän kyllä sanoi, että ei hän voi minua väkisin erottaa, mutta ajatteli että parempi olisi minulle itsellenikin jos ottaisin kirjat pois kirkosta jossa en käy. Se oli joskus ennen kun muutin Yhdysvaltoihin.
Ehdotus oli silloin hyvä, sillä olihan minulla muutenkin Fordin alkavasta kriisistä johtuvia pohdintoja mielessä. Myös olin vakavissani menossa muutenkin maailmaan rellastelemaan. Ero oli siihen tilanteeseen nähden hyvä monesta muustakin syystä, joilla ei kuitenkaan kannata pitkittää viestiä entisestään.
Adventtikirkosta eroaminen ei ollut kuitenkaan mikään "taika-sauva", jolla sitten olisin saanut mitenkään eri tietä Pyhän Hengen avun elämääni. Ihan samalainen syntinen olin sen jälkeen kun erosin adventtikirkosta, kun olin ollut kirkon sisälläkin. Ihan samalla tavalla koin kuitenkin myös Pyhän Hengen voimaa, silloin kun kaduin syntejäni, olimpa sitten kirkon kirjoilla tai en.
Noin 17 vuotta sitten liityin takaisin adventtikirkkoon sillä varauksella että en usko TT opetukseen.
Formeradventist keskustelupalstalla oli jokin aika sitten väite, että Walter Rea olisi alkanut käydä eräässä pohjois-kalifornialaisessa Adventtikirkossa vakituisesti. Olen yrittänyt löytää netistä, että onko siitä muualla kirjoitettu, mutta en ole vielä löytänyt. Jos se pitää paikkaansa, niin ihan oikein paikallinen adventtiseurakunta teki kun hyväksyi Walter Rean kirkkoonsa. Se, että hän on kirjoitanut kirjan "White Lie", ei ole syy erottamiseen, sillä jos me virallisesti opetamme, että Raamattu on uskomme perusta, niin silloin sen ei tulisi ratkaista, miten suhtaudumme Ellen Whiteen, olkootpa sitten kuinka kielteistä tai myönteistä tahansa. Eikös se suomalainen sanonta "sanasta miesta sarvesta härkää" päde tähänkin.
Jos taikauskoisesti ajattelemme että, adventtikirkosta (eihän Henkeä mistään seurakunnasta saa) saisi vain pahan hengen, niin silloin eräällä A.Hartikka nimisellä, eri seurakunnassa aikoinaan kiertävällä, henkilöllä olisi ollut pahojen henkien aikaansaama kielilläpuhuminen. Hän nimittäin sai sen lahjan kun Sakari Alftan puhui kielillä pannen kädet veljen päälleen.
Siis Pyhän Hengen vuotaminen ei ole riippuvainen mistään muusta kuin Jeesuksesta. Pyhä Henki jakaa lahjoja niinkuin tahtoo. Lahjat ei tule siis seurakunnan kautta.
Voin antaa paljon muitakin esimerkkejä, mutta jääköt ne toiseen kertaan.
Vaikka olisin "neutraali" kaikelle karismaattisuudelle, niin kuitenkaan en suostu taikauskoisesti eroittelemaan asioita, siten että olisi "taikaraja" adventtikirkon ja muitten kristittyjen välillä. Tästä taikarajasta puhuu jotkut adventistit ja myös jotkut ei-adventistit, tällä adventistien palstallakin.
Raja on aina kuitenkin ihmisen sydämessä.
sinä et pysty mitenkään tietämään oliko kauan ennen sinun syntymääsi eläneessä ihmisessä Pyhä Henki vai ei.
Uskotko sinä "timokarppi" sunnuntain olevan pedonmerkki?
En usko, mutta en myöskään nyt ehdi perustelemaan miksi.
Kirjassa "The Two Republics", Alonzo T Jones'lla 1891, on tekstiä aiheesta, jos haluaa noin paksua kirjaa lukea. Silloin oli sunnuntaipakko ajankohtainen, mutta ei ole sitä nyt enään, tulkintani mukaan.
http://www.hiscovenantministries.org/mans_law/two_republics/two_republics.htm