Sertralin

Hei. Lääkäri määräsi minulle ensimmäistä kertaa mielialalääkkeen eli tuon Sertralin. Ymmärtääkseni minulla on vähän epätyypillinen masennus eli reagoin ulospäin; olen ärtynyt, ailahtelevainen, levoton ja minulla on voimakkaita kokemuksia syyllisyydestä, häpeän persoonaani, jonka negatiiviset piirteet voimistuvat, kun olen ollut elämäntilanteeni takia tosi kovilla jo pitkään. Koen olevani lasten saamisen jälkeen ruma.. jne. Olen sellainen, että syön suruun, mutta toisaalta ennen raskauksia ja imetyksiä pidin painon kurissa ruoan säätelemisellä ja kovalla liikunnalla. Nyt en voi pantata ruoasta, koska imetän ja elämäntilanne ei anna mahdollisuuksia aktiiviliikuntaan. Olen ylipäätään sellainen, että reagoin sekä negatiivisiin että positíivisiin asioihin voimakkaasti. Olen nopea ajatuksissani ja ulosannissani ja kun voin hyvin, saan todella paljon aikaiseksi niin opinnoissa kuin yksityiselämässä.

Osaako joku tämän litanian jälkeen sanoa, minkä tyyppisiä vaikutuksia tällä masennuslääkkeellä voi olla persoonaani ja tunne-elämääni??

Takana on uupumista, koska olen yhdistänyt pienet lapset, opiskelun ja lapsuuden perheen vaikean elämäntilanteen. Masennuksen tai ainakin ahdistavat ajatukset kärjistivät äitini äkillinen kuolema vähän aikaa sitten.

Mutta millä tavalla olon pitäisi helpottua ja kuinka nopeasti? Koska olen muutenkin "nopea" kaikessa mitä teen ja innostun asioista helposti, voiko mielialani mennä maaniseksi? Minulla ei ole aiempaa psyk.historiaa, joten en oikein tunne kenttää enkä lääkkeitä. Voiko tämä lääke lihottaa? Ahdistaa ajatuskin siitä...
1380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sertraliniä toisellaisiin vaivoihin = masennukseen ja sosiaalisiin pelkotiloihin.
Lääke on kohdallani toiminut hyvin ja vaikutus alkoi 2 viikkoa ensimmäisen pillerin otettuani.
Sivu oireena tulee yöllä pieniä hikihelmiä tissien väliin ja pää on otsasta usein hikihelmien peitossa. Joten lakana ja yövaatteet saa vaihtaa usein. Asia on kyllä näin, kun me ihmiset ollaan niin erillaisia ja lääkkeet vaikuttaa toiselle toisellalailla, joten ei ole helppo kellään vastata sinun kysymyksiin, miten sinä koet ja miten vaikuttaa lääkkeet sinuun. Kukin omalta osaltaan voi vaan vastata ja ne ei välttämättä päde sinuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uusi lääke kirjoitti:

Hei. Lääkäri määräsi minulle ensimmäistä kertaa mielialalääkkeen eli tuon Sertralin. Ymmärtääkseni minulla on vähän epätyypillinen masennus eli reagoin ulospäin; olen ärtynyt, ailahtelevainen, levoton ja minulla on voimakkaita kokemuksia syyllisyydestä, häpeän persoonaani, jonka negatiiviset piirteet voimistuvat, kun olen ollut elämäntilanteeni takia tosi kovilla jo pitkään. Koen olevani lasten saamisen jälkeen ruma.. jne. Olen sellainen, että syön suruun, mutta toisaalta ennen raskauksia ja imetyksiä pidin painon kurissa ruoan säätelemisellä ja kovalla liikunnalla. Nyt en voi pantata ruoasta, koska imetän ja elämäntilanne ei anna mahdollisuuksia aktiiviliikuntaan. Olen ylipäätään sellainen, että reagoin sekä negatiivisiin että positíivisiin asioihin voimakkaasti. Olen nopea ajatuksissani ja ulosannissani ja kun voin hyvin, saan todella paljon aikaiseksi niin opinnoissa kuin yksityiselämässä.

Osaako joku tämän litanian jälkeen sanoa, minkä tyyppisiä vaikutuksia tällä masennuslääkkeellä voi olla persoonaani ja tunne-elämääni??

Takana on uupumista, koska olen yhdistänyt pienet lapset, opiskelun ja lapsuuden perheen vaikean elämäntilanteen. Masennuksen tai ainakin ahdistavat ajatukset kärjistivät äitini äkillinen kuolema vähän aikaa sitten.

Mutta millä tavalla olon pitäisi helpottua ja kuinka nopeasti? Koska olen muutenkin "nopea" kaikessa mitä teen ja innostun asioista helposti, voiko mielialani mennä maaniseksi? Minulla ei ole aiempaa psyk.historiaa, joten en oikein tunne kenttää enkä lääkkeitä. Voiko tämä lääke lihottaa? Ahdistaa ajatuskin siitä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu