viikolla nähdystä akkavalta-ohjelmasta jäi päälimmäisenä mieleen "kyllä me ollaankin hyviä" -hymistelyn lisäksi muutama kohokohta. ikäänkuin helmi. esm kaarina suonio oli useine kommentteineen vanhanaikaisesti realisti, samalla erittäin tasapainoinen. mikä kokeneelle poliittiselle vaikuttajalle onkin ilmeistä. hänellä on ns pelisilmää ja pallonlukutaitoa. sofi oksanen taas uudempana vuosikertana esitti tapansa mukaan kyynistä, johtuen ehkä osaltaan synty- ja kasvutaustoistaan. neuvostoajan virossa eläminenhän oli jatkuvaa pelkoa, toisinajattelua ei sallittu. poliittiset viholliset joutuivat herkästi kesk.leiriomaisiin pakkolaitoksiin. tällaisesta vankilaelämästä saa hyvän kuvan kirjailijanerovainaa harri sirolan romaanista "2 kaupunkia". oksanen tosin lipsautti sammakon suustaan moittiessaan heteronaisia miestenmiellyttäjiksi. tämä lapsus paljasti kirjailijan olevan heterofoobikko ja osaltaan syö hänen uskottavuuttaan taannoisessa lohisoppagatessa.
kristiina halkola toi agendalle myös naisten keskinäisen eriarvoisuuden. useinhan on näin, että eniten ääntä pitävät koulutetut naiset, itse asiassa yliopistotasoisesti koulutetut, joiden intressit ovat eri maailmassa kuin suurimman osan muuta väestöä. sosiaalipatologian maisteria tuskin aidosti kiinnostaa l&t:n siivoojan päivärytmi tai palkkauksen riittävyys.
kristiina halkola toi agendalle myös naisten keskinäisen eriarvoisuuden. useinhan on näin, että eniten ääntä pitävät koulutetut naiset, itse asiassa yliopistotasoisesti koulutetut, joiden intressit ovat eri maailmassa kuin suurimman osan muuta väestöä. sosiaalipatologian maisteria tuskin aidosti kiinnostaa l&t:n siivoojan päivärytmi tai palkkauksen riittävyys.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oksanen osui asian ytimeen. Nainen ei saisi unohtaa naisten etuja, vaikka onkin heteroseksuaali. Nämä eivät nimittäin ole millään tavalla ristiriidassa keskenään.
"Kyllä me ollaankin hyviä" -henki nousee kaikissa porukoissa, joissa on a) mukana vain kohderyhmään kuuluvia ja b) tarve nostaa profiilia. Pankaapa yhteen huoneeseen väittelemään vaikkapa miessakkien edustajia, mitä luulette kuulevanne? Tai lehtimiehiä esim. edunvalvonnasta, löytyykö parempia ja osaavampia ja hyödyllisempiä ihmisiä? Perusteluita ainakin löytyy. Sama koskee putkimiehiä, "lääkärihoitajia ja trattorimiehiä", taiteilijoita, tutkijoita, joka sortin sakkia. Inhimillistä.
"kristiina halkola toi agendalle myös naisten keskinäisen eriarvoisuuden. useinhan on näin, että eniten ääntä pitävät koulutetut naiset"
Tietenkin on keskenään eriarvoisia naisia, erilaisia älyllisiltä ja muilta ominaisuuksiltaan, terveydeltään, sosiaaliselta statukseltaan jne, niinhän on miehiäkin. Sp.tasarvossa EI ole tästä kyse, vaan siitä, että ihmisiä kohdeltaisiin yhteisön jäsenenä sukupuoliriippumattomasti. Halkola oli ihan eksyksissä ko. foorumilla.
Vielä tänä päivänäkin "tyhmä" mies (tai "älykäs") on etuoikeutetumpi kuin yhtä "tyhmä" (tai "älykäs") nainen, kyseinen mies on todennäköisesti perheensä pää, vaimo ja lapset ehkä kunnioittavat/pelkäävät sopivasti (jos mies ei ole luuseri), ja vaimo ei kenties ole saanut työtä tai on pätkätyössä, kun taas miehellä on vakihomma ja parempi palkka, ja jos jonkun on oltava pois työstä, on se vaimo.
Sama trendi käy kautta sosiaaliryhmien. Eikö jotain mätää ja korjattavaa ole siinä kollektiivisessa "hengessä", joka ymmärtää ja sallii tilanteen, että vähän tyhmempikin mies ohittaa työmarkkinoilla vähän fiksumman naisen? Se on arkipäivää, kunhan mies ei ole aivan tollo työnantajan kannalta.
Sukupuolten sisällä on eriarvoisuutta, mikä sen muka poistaisi? Mutta sukupuolten välillä olisi helpommin mahdollista toteuttaa sp.tasa-arvoa samojen kriteerien pohjalta, näin ei vain tehdä.
Akateemiset naiset kirjoittavat luultavasti eniten, ja syy on ilmeinen, meidät on koulittu kirjoittamaan. Osa vähemmän koulutetuista (ei suinkaan kaikki, se olisi virheellinen väite) ei kirjoita mielellään, mutta puhuu sitä enemmän. On tietoa ja on sanoja. Vain alistuneet, stressatut ja ne, joilta tiedotkin puuttuvat ja kiinnostus mihinkään maailmanparannukseen, vaikenevat kokonaan sp.tasa-arvoasioista.
Jo ensimmäisessä eduskunnassa oli työväenliikkeen naisia mukana, heillä ja porvarisnaisilla oli agendassaan perustavaa laatua olevia sp.tasa-arvotavoitteita, joista osaa ei ole vieläkään pystytty toteuttamaan. Miinasillanpää-herätyksiä tarvittaisiin keskiluokkaan, sillä mitäpä muuta me olemme, kuin työläisiä (viittaan Niinistöön, heh), silti moni nainen vain hymisee tasa-arvomantraa tekemättä mitään, edes puhumatta epäkohdista, joita naiset kohtaavat.
Tiedostavat ihmiset tiedostavat ja aktiiviset toimivat, kaikki eivät ole samasta muotista.
minä oletin halkolan tarkoittavan täsmälleen sitä, mitä luulen kuulleeni hänen sanoneen eli tasa-arvo ei läheskään aina toteudu "ryhmänkään" sisällä. kiitos tuosta selventävästä oikaisusta, feministien ensisijainen tavoite on siis sp-riippumaton kohtelu kaikkine oikeuksineen ja velvoitteineen. halkolahan on kieltämättä ollut vähän ajopuuna nykyisin taistolaisuuden kadottua.
miessakkien ryhmäväittely kuulostaa varmaan apinalauman mekastukselta, mikäli on uskominen toiselta foorumilta lainattua tekstiä. no, yhteinen asia tietysti yhdistää eikä se positivismikaan koskaan ole pahasta.
Ymmärsit oikein. Naisten asemassa yhteiskunnan, elinkeinoelämän ja miksei perheenkin sisällä on sellaista korjattavaa, mistä naiset kautta linjan hyötyisivät oikeutetusti, jos tavoitteita saataisiin edistetyksi. Monesta kohdasta vallitsee naisten kesken huomattava yksimielisyys laidasta laitaan, poliittisesta vasemmistosta oikeistoon ja siltä väliltä. Samoin eri sosiaaliryhmissä.
Tietenkin on joitain kiistakohtia, joissa mielipiteet hajaantuvat mm. tukipolitiikan suhteen (esim. ansioäiti/kotiäiti-kysymys), niihin saattaa liittyä myös puoluepoliittisia painotuksia (kepu vs. urbaanipuolueet tai konservatiivit vs. liberaalit), mutta aika monista korjattavista asioista ollaan samoilla linjoilla. Keinovalikoimista käydään keskustelua, mikä on mielestäni luontevaa ja tarpeellista.
Juuri yllä olevasta syystä en henk.koht. luota ideaan naisasiapuolueesta ja sen tehokkuudesta. Aatepoliittisesti ja muiden kuin naisintressien osalta naiset jakautuvat yhtä kirjavasti kuin miehet, joten kiinteä yhtenäinen organisaatio on joko käytännössä mahdoton tai jos se muodostetaan, se jää pakostakin marginaaliseksi - ja sellaisena vaikutusvallattomaksi. Verkostoituminen "yli rajojen" yhteisissä tavoitteissa on toimivampi ratkaisu.