Kammottavaa hylkeenpyyntiä Ahvenanmaalla

Erä-lehti 3/2007, sivu 89, "neljä laukausta Oolannissa"

Suora lainaus artikkelista:

Mutta hyljejahti näin kesällä avoveden aikana on toisenlaista.
"Kymmenestä ammutusta, menetetään reilusti yli puolet, sillä ammuttu hylje painuu hyvin nopeasti pohjaan", kertoo isäntämme. Hän kuitenkin tietää, miten saalis saadaan myös talteen hyötykäyttöä varten.
Luodon lähellä oleskelevaa hyljettä haavoitetaan sen verra että se tuntee osuman ja nousee luodolle. Sinne se on sitten helppo uhdellä tarkalla laukauksella lopetaa. Näin ruho ei pääse uppoamaan pohjaan.
Hämärtyvässä kesäillassa ammuttiin neljä laukausta ja saaliiksi saatiin edellä kuvattujen oppien mukaisesti kaksi hyljettä.

Onko tämä tapa metsästää hyljettä ahvenanmaalla.
Olisiko lainsäädännössä jotain muutettavaa?
1198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minkäslainen se metsästyslaki on? Saako haavoittaa eläimiä toivossa, että ryömivät kalliolle? Kuinka kauan kituvat haavoitetut hylkeet, joita ei löydetä?

Tällainen raaka "metsästys" ei voi olla lain mukaista.
Vai onko Ahvenanmaa siinäkin mielessä erikoistapaus, että eläimiä saa kohdella miten tahansa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lukenut kirjoitti:

Erä-lehti 3/2007, sivu 89, "neljä laukausta Oolannissa"

Suora lainaus artikkelista:

Mutta hyljejahti näin kesällä avoveden aikana on toisenlaista.
"Kymmenestä ammutusta, menetetään reilusti yli puolet, sillä ammuttu hylje painuu hyvin nopeasti pohjaan", kertoo isäntämme. Hän kuitenkin tietää, miten saalis saadaan myös talteen hyötykäyttöä varten.
Luodon lähellä oleskelevaa hyljettä haavoitetaan sen verra että se tuntee osuman ja nousee luodolle. Sinne se on sitten helppo uhdellä tarkalla laukauksella lopetaa. Näin ruho ei pääse uppoamaan pohjaan.
Hämärtyvässä kesäillassa ammuttiin neljä laukausta ja saaliiksi saatiin edellä kuvattujen oppien mukaisesti kaksi hyljettä.

Onko tämä tapa metsästää hyljettä ahvenanmaalla.
Olisiko lainsäädännössä jotain muutettavaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu