Jef ja Tuomas:Hki (made in Huuha) esittävät heidän toisen elokuvansa *rummunpäristystä*
Pariisin Sävelet
Pääosissa:
Jef Julia
Chatter123 Pierre
Wenkula Joni
Joku.miez Harri
Ohjaaja: Tuomas:Hki
Käsikirjoittaja: Tuomas:Hki, Jef
Musiikki: Tää67
Puvustaja/Jefin assistentti Shyangel
Juoni:
Julia (17v) ja Joni (18v) ovat Suomen edustajat vakiotanssin Em-kisoissa. Em-kisat ovat Ranskassa, Pariisissa. Julian ja Jonin valmentaja Harri, joka on myös Julian kummisetä (jonka vuoksi vähän yliholhoava).
Julia, Joni ja Harri saapuvat Pariisiin ja Harri esittelee vanhaa kotikaupunkiaan. Seurueemme saapui kolme viikkoa ennen kisoja, koska haluavat pitää pienen loman.
Julia ja Joni tanssivat ravintolassa, jonne Harri oli vienyt heidät juhlimaan EM-kisoihin pääsyä. Joni kompastuu tanssin jälkeen tuolinjalkaan ja murtaa nilkkansa, ja Harri kiidättää Jonin sairaalaan. Tuomio on kova, Joni ei pysty tanssimaan EM-kisoissa.
Julia aikoo luovuttaa, vaikka Joni yrittää saada Julian jatkamaan kisoja jonkun toisen kanssa. Harri muistaa yllättäen vanhan oppilaansa Pierren.
Harri vie Julian ja Jonin tapaamaan Pierreä, ja Julia viimein suostuu jatkamaan Pierren parina. Julia ja Pierre aloittavat kovan harjoittelun. Juuri ennen kisoja, Harri ja Joni puhuvat, kun Julia ja Pierre ovat harjoittelemassa, ja selviää että Joni on rakastunut Juliaan.
Viikko enää EM-kisoihin ja Pierre vie Julian viettämää iltaa. He kiertelevät pitkin Pariisin katuja, ja viimeisenä he menevät Eiffel-tornin huipulle. Kuun loistaessa kirkkaana Pierre tunnustaa rakastavansa Juliaa ja suutelee tätä. Julia toteaa että pitää Pierrestä, mutta rakastaa jotakuta toista. Pierre hyväksyy sen, ja toteaa että valloittaa Julian sydämen vielä.
EM-kisat loppuvat ja Julia ja Pierre voittavat ylivoimaisesti kultaa.
Julia ja Pierre jättävät jäähyväiset, ja lopuksi Julia suutelee kevyesti Pierreä, ja kiittää ihanasta ajasta ja juoksee pois
Viimeinen kohtaus:
Julia istuu Jonin vieressä lentokoneessa ja ottaa tämän kädestä kiinni ja kuiskaa että tietää Jonin tunteista ja tuntee samoin. Joni tuijottaa pitkään Juliaan ja alkaa viimein hymyillä.
Mitä kellekin käy:
Pierre perustaa Pariisiin tanssikoulun, josta tulee kuuluisa. Pierre jää poikamieheksi, sillä ei halua muita kuin Julian
Julia ja joni voittavat MM-kisat ja menevät naimisiin pian sen jälkeen kun Julia on täyttänyt 20vuotta.
Pariisin Sävelet
4
490
Vastaukset 4
- Dj Pervo
Leffa on Kummitäti II kuinka hoidan rotanmyrkyllä viholliset...
http://www.webpark.ru/uploads42/chek_whis_out_28.jpg - on nyt
tämäkin asia. Eiköhän sun Jef olis aika lähtee tuutimaan. Sun ainainen pelleily huvittaa ihmisiä, mutta ei samalla tavalla kuin sirkuksessa.
Jos sua ei kiinnosta nää jutut, niin ei sun tarvii lukea... ja entä sitten jos mä huvitan ihmisiä... Mä teen niin kuin haluan. Ja miten niin tutimaan? Ite taidat olla tutima iässä kun et suostu puhuu omalla nikilläs...
- Mutta
jef kirjoitti:
Jos sua ei kiinnosta nää jutut, niin ei sun tarvii lukea... ja entä sitten jos mä huvitan ihmisiä... Mä teen niin kuin haluan. Ja miten niin tutimaan? Ite taidat olla tutima iässä kun et suostu puhuu omalla nikilläs...
Todella vähän tekoja, jos tekoja ollenkaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 110685
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?64516- 39516
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät37442Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha71437Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!21419- 152414
Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett38399Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä
Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust6394- 20371
