(Ben kertojana) Kuulin kuinka Jenin ovi kävi. Olin menossa katsomaan häntä, mutta en saanut itseäni ylös. Ehkä hän meni vain lenkille. Olihan hänellä ollut rankka ilta. Olin kuullut Natelta Mikaelista, ja myönnän että o…
Osa 11 Paholainen nimeltä Mikael ”Mikä sun on?” Mikael kysyi. Makasin hänen sängyllään ja hän istuskeli vieressäni ja suuteli kaulaani. ”Yleensä olet jo kimpussani”, hän totesi ja jatkoi härnäämistä. ”Ei nyt vain tee mi…
Osa 10 turvattomuus Makasin mustissa silkkilakanoissa ja venyttelin rauhassa. Aamuaurinko paistoi ihanasti ikkunasta sisälle ja valaisi kauniin asunnon. Muistelin edellisiltaa… Kuinka olin Mikaelin kanssa jutellut ja pi…
Tuijotin huoneeni kattoa, ja huokaisin syvään. Talossa oli nykyään koko ajan hiljaista. Mia oli viikko sitten lähtenyt äitinsä mukaan kuultuaan isänsä kuolemasta. Mian äiti oli ollut erittäin shokissa silloin. Benin ja …
Olin täysin kalpea. Tiesin sen. Ja syystäkin. Ukki oli salannut jotain. Jotain joka liittyi Jeniin ja Beniin. Olin soittanut heille ja pian kumpikin olivat paikalla. Ukki pyysi että minä ja Jen menisimme käytävään ja ha…
Osa 7 Mia Olen Mia Maracot. Oikealta nimeltä Amalia, mutta ei kukaan kutsu minua siksi. Ukkini Jack omistaa Helmitie seiska talon, jossa asun viiden nuoren kanssa. Tunnen heistä neljä jo ennen muuttoa, mutta Beniä en ol…
Haluan nyt jo toivottaa kaikille rakkahille Huuhaalaisille myös täällä keskustelun puolella hyvää joulua. Nauttikaa toistenne seurasta, rauhasta, lahjoista ja hyvästä ruuasta. Koko vuoden minäkin aina odotan jouluruokaa…
Osa 6 Greyn Perhe Saunaillasta oli kulunut jo viikko, ja sue edelleen vältteli minua. Minulle se oli täysin sama, mutta Miaa se häiritsi. Hän kun ei halunnut loukata kumpaakaan. Nat oli varpaillaan kummankin puolella, L…
Osa 5 Saunailta Illalla Leo ja Sue saapuivat kotiin, ja he olivat koko loppuillan kiinni toisissaan. Sue jopa meni Leon huoneeseen nukkumaan, ja me muut löimme vetoa alhaalla että nukkuivatko he kiltisti vaiko ei. ”Mitä…
Osa 4, Tähtitaivas Juttelimme Benin kanssa kaikesta ja pian aurinko laski. ”Tule. Haluan näyttää sinulle yhden paikan”, Ben totesi ja meni huoneensa länsinurkkaan. Silloin vasta huomasin katossa roikkuvan narun, jota Be…
*tarjoaa kaikille kakkua ja kahveeta, teetä ja mehua...* Mites on Huun ilta mennyt? tai päivä, tai aamu tai viikko tai mitkä tahansa päiveet`? eli mitä teille kuuluu?
minä tuhosin vahingossa erään sivuni sisällön, ja nyt olen epätoivon partaalla. muistaisiko kukaan teistä semmoista sivua jonka valikkoon kirjotetaan esim. www.suomi24.fi ja saa aikajärjestyksessä eri linkkejä, joista n…
HELP ME! Mun pitäisi keksiä/etsiä arvoituksia, mutta mä en vain löydä. Pyytäisin apuanne tässä siis... -Mikä kehrää ja kehrää mutta ei saa koskaan lankaa? (Kissa)
Kaikkille jotka ovat seuranneet Saman Katon Alla - Kirjotustani, niin ilmoitan teille, että pidän pienen hermoloman, eikä uusia osia tule pariin viikkoon. osat 1-3 löytyvät kotisivuiltani www.freewebs.com/jefmaailma ja …
Huut Huut Rakkahit. Vaikken osaa kirjoittaa kaunista, Yritän nyt teille omistaen tämän. Kun mua masentaa, te piristätte mut, Kun mua suruttaa, te saatte mut nauraa, Te näytätte että minulla on paikka täs maailmassa… Ja …
Saman Katon Alla osa 3 Lisänimi Erilainen Ben Ensimmäinen viikko Helmitiellä kului nopeasti ja kesälomakin alkoi loppua. Viikko ennen koulun alkua olin käynyt tutustumassa kouluun, ja samana päivänä oli ollut myös seura…
Seuraavana päivänä äitini toi loput tavarat ja autoni, niin esittelin hänelle taloa ja kämppätoverini. ”Kuka siinä viereisessä huoneessa asuu?” äiti kysyi kun oli lähdössä. ”Ben Einst. Hän elelee omissa oloissaan”, kerr…
Osa 1, tapaa koko jengi Katselin keltaista, kolmikerroksista tiilitaloa helmitien varrella. ”Toi?” pikkuveljeni Mike kysyi. ”Jeps. Tonne muutan. Pääset isosiskostasi eroon”, totesin vitsikkäänä. ”Jen hei… Oletko varma?”…
Nämä olivat olleet elämäni kauheimmat päivät. En edes tiennyt montako päivää olin ollut vankina. Tuo pieni lamppu katossa paloi yötä päivää. Brianin kasvot nousivat taas mieleeni, ja käperryin pieneksi keräksi huoneen n…
Bella oli Chicagossa. Lähdimme heti. Minä, Simon, Petra, George, Thomas ja Thomasin 20 kaveria, ja kaikki heistä oli aseistettu. Äiti valvoi Bellaa ja oli luvannut ilmoittaa, jos jotain uutta kävisi ilmi. ”Bella on vara…