aivan rehellinen tutkiva tuomio. Miksi meillä on sitten Käräjät, jos kaikki asiat ovat jo etukäteen tuomitut. Maallinen tuomioistuuin on vain Taivaallisen tuomiopistuimen mallikappale
taivaallisesta tuomioistuimesta. Sanoohan sana
aivan selvästi, että kirjat avattiin ja jokainen tuomittiin tekojensa mukaan. Ei raamatun mukaan ole oikotietä Jumalan Mansioneihin. Kyllä meidän pitää käydä oikeuden käynti läpi. Jeesus toimii itse tuomarina ja syyttäjänä. Jeesus tuntee
meidän heikkoutemme ja puutteemme, Siksi hän voi olla laupias ja armahtavainen meitä syntisiä
kohtaan. Minä suosittelen Jeesusta tuomarikseni. ja hän lienee paras asian ajaja myös, toisillekin. Entäs sitten kun tuomiolle tullaan
poikani poloinen, Näinhän oli sanat eräässä
vanhassa laulussa. Ystäväni pane toivosi
Jeesukseen. Jeesus on Herra!
taivaallisesta tuomioistuimesta. Sanoohan sana
aivan selvästi, että kirjat avattiin ja jokainen tuomittiin tekojensa mukaan. Ei raamatun mukaan ole oikotietä Jumalan Mansioneihin. Kyllä meidän pitää käydä oikeuden käynti läpi. Jeesus toimii itse tuomarina ja syyttäjänä. Jeesus tuntee
meidän heikkoutemme ja puutteemme, Siksi hän voi olla laupias ja armahtavainen meitä syntisiä
kohtaan. Minä suosittelen Jeesusta tuomarikseni. ja hän lienee paras asian ajaja myös, toisillekin. Entäs sitten kun tuomiolle tullaan
poikani poloinen, Näinhän oli sanat eräässä
vanhassa laulussa. Ystäväni pane toivosi
Jeesukseen. Jeesus on Herra!
Vastaukset 8
Vanhimmat
noinhan se menee
että "Jumalan huone", hänen kansansa kokoaminen lopulliseen muotoon alkoi vasta silloin? Sehän koostuu kaikkien aikojen uskovista, oletan.
Totta kai Jumala on kirjannut jokaisen ihmisen elämäntaulun jokaisena aikakautena, ja ne kirjoitukset nostetaan päivänvaloon ajallaan, mutta mielestäni Raamattu jakaa ihmiset uskoviin ja uskomattomiin. Tuomioiden tarkastaminen jokaisen ihmisen kohdalla alkaa joskus, olkoon sitten vaikka 1844, mutta se alkaa. Olisiko Raamatussa ilmoitettu joku muukin sopiva ajankohta, jota emme ole huomanneet? Sehän ei Raamatun mukaan voi alkaa esim. Jeesuksen tullessa, koska hän tulee palkka mukanaan.
Jumalalla on Jeesuksen tuloon nähden aikataulunsa, ja hän yksin tietää, miksi hän aloittaa tuomion omasta kansastaan, uskovista. Minulle tuo asia ei ole enää pelottava, koska olen siirtänyt katseeni Jeesukseen Kristukseen. Yksin hänessä minulla on toivoa päästä uuteen maahan, uuteen Jerusalemiin. Kun Jeesus tulee kunniassaan, olemmeko valmiina? Siinä on minullekin kysymys. Meille on kuitenkin pelastus jo valmistettu, uskomme mukaan.
Ole tuleva ketään valhetteliaa, eikä liiemmin
vääryyden harjoittajia jotka uskovat myös
pelastuvansa. Siksi tämä tutkiva tuomio on tarpeellinen. Esimerkiksi minä voin olla olkopuolella. Näet tämän asian ratkaisee Jeesus
itse kuka on kelpuutettu ja kuka ei!
Mielestäni tuo jo magiaksi tullut 1844 on suuri kompastuskivi, mikä tuo teille oman peitteen silmille. On jostain ehdottomasti pidettävä kiinni, siis tulkinnasta josta on tullut uskonkappale ja jopa pelastava uskonkappale.
Miksi sanon, että pelastava uskonkappale.
Yksi ja kaikkein perustavaa laatua oleva näkemys on se, että Jumalan lukeman vanhurskauttamisen yli ei voi kukaan asettaa mitään. Ihminen kun uskoo Jeesukseen sovittajanaan ja pelastajaan Golgatan työn tähden, niin Jumala lukee hänen ylleen armon.
Hän ON PELASTETTU siinä hetkessä.
Hän on oksastettu Kristukseen.
Nyt sitten hän kuuluu Kristuksen seurakuntaan, Häneen.
Mutta mitä eroa tässä astuu adventismin oppiin, hän ei voi olla seurakunnan jäsen koska jos ei usko opin kohtaan 1844 ja tutkiva tuomio tällaisena.
Tästä voi jokainen johtaa johtopäätöksensä siihen että adventismi on inhimillinen ja niin vajaamittainen seurakunta, että se ei voi nimittää itseään omavanhurskaasti jäännösseurakunnaksi, mitä olen sen sanoista ymmärtänyt, ihmismittaisen opetuksen mukaan.
Tämän kun seurakuntalaiset ymmärtäisivät, tehtäisiin parannus, tahi sitten etsitään muu seurakuntayhteys, koska eihän ketään voi kutsua seurakuntaan sisään, koska kutsuttu voi päätyä toteamaan sen, ettei hän kuulukaan siihen Kristusruumiiseen mihin Jeesus hänet kutsui, julistamaan evankeliumia köyhille ja vajaamittaisille, mitä me kaikki olemme.
Meidät on Golgatan työn perusteella ja sen vastaanottamisella uskon kautta julistettu autuaaksi.
Golgatan ristin ohi ei voi rakentaa mitään ja sana sitten ohjaa kristittyä matkallaan oikeaan ja parannukseen. Mutta se pelastus on aina Jumala itse Kristuksessa Jeesuksessa, minkä Pyhä Henki kirkastaa meille matkalle.
Tutkivan tuomion oppi on aiheuttanut monta ongelmaa ihmisten sydämissä, kun adventistit huokaa opinorjuuden alla, että koskahan minun kohta on tässä ja minä päivänä, koska silloin julistetaan olenko pelastettu.
Mikähän päivä se on sillä ja sillä.
Tämän on minulle keskusteluissa sanonut arvostettu adventisti ja adventisti perhe, joka on kirkon hierarkiassa ainakin ollut työelämässä kirkon sisällä arvostetussa työssä, mutta en tarkenna enempiä hänestä.
Vain itseoppineena selvän Jumalan sanan, ettei ilman tutkivaa oikeuden käyntiä kukaan oleva
näkevä Herraa. Jokainen anomus käydään läpi jokaisen kohdalla. Maallinen oikeus toimii
samalla periaatteella. Oikeus istuin toimii
Syyttäjän ja puolustajan periaatteella ja lautamiehet ratkaisevat tuomion. Ei ole oikotietä jota monet haluavat! Kuitenkin meillä on puolustaja isän tykönä. Hän Jeesus kristus ratkaisee meidän sopivuutemme pyhiin Mansioneihin luonteemme laadun mukaan. Jumalan
asuntoihin ei tule pääsevä enää Riidan rakentajia ja uusia kapinan tekiöitä. Meidän tulee oppia rakastamaan niitä jotka meitä vihaavat. Tämähän oli yksi Jeesuksen ohjeista.
Jos sattuisit siellä pyhissä Mänsioneissa näkemään sinulle vieraita henkilöitä alkaisitko
kapinan? Ja huomaisit jonkun hyvän ystäväsi
olevan ulkopuolella olisitko tyytymätön. Ihminen
näkee ulkokuoren, Mutta Jumala näkee sydämen!
Siunausta sinulle.
vaivannut, kun minun asiani tutkitaan olenko kelvollinen iankaikkiseen elämään. Minulla on kyllä puolustaja Jeesus jos Hän näkee että olen Häntä seurannut ja rakastanut koko uskossa oloni ajan, olen tietysti joskus langennutkin, mutta jos Jeesus sanoo, että kyllä tämä minun lapseni on siitäkin huolimatta rakastanut minua vaikka onkin lankeemuksia, minun asiani on tutkittu ja kelpuutettu iankaikkiseen elämään, näin minä käsitän tämän tutkivan tuomion, ja olen ihan tyytyväinen tähän, ei mitään pelkoja.