Tämä on uusinta, koska kiinnostusta asiaa kohtaan näkyy olevan. Edelleenkin pysyn väitteissäni, niissäkin mitä toisessa keskustelussa esiintyy. (Kivalakodista lähteneille)
Niin mitkä ihmeen uskovaiset voivat harjoittaa
henkistä väkivaltaa, "hyväksytysti"?
Mielestäni, niinkuin Jumalani, siis Hän johon uskon, ei hyväksy sellaista missään muodossa. Tämä maa, lintukotomme, suomi, pesittää ainakin yhden sellaisen paikan, Lempäälässä Kivalakodit.
Työ sinänsä on hyvää, siis vähäosaisten auttaminen, mutta kysymys onkin siitä miten tai minkä varjolla sitä tehdään. Minkälainen koti sellainen on, jos lapsi aikanaan lähtee omille siiville, mutta ei saa käydä siellä sen kummemmin? Vastatkaa ken osaatte. Ihmisen omantahdon veiminen, henkinen alistaminen, manipulointi tätä listaa vois jatkaa kuinka pitkään vain, mutta turhaan, ette te ymmärtäisi kuitenkaan. Tämä kupla on toiminut jo yli 50:tä vuotta, lahjoituksia, testamenttejä ym. virrannut miljoonien edestä, tietysti moni lahjoittaja on kuvitellut ostavansa taivaspaikan, mutta mutta, ei varmastikkaan ole totuudesta tiedostunut, valistunut.En ole ateisti, mutta minun Jumalani ei hyväksy moista,joka itsensä ylentää niin.....
Kyseisen "kodin" painotuotteitahan on yleisesti saatavilla mm:ssa kirjastoissa esim. Mitkä Ihmeen Kivalakodit (Tapani Sopanen), on painotuote, jos mikä, lähentelee Jumaln pilkkaa, se on juuri sellainen sokaistuneen ihmisen tekemä.
Tällä mielipiteellä haluan sanoa sen, ettei kaikki todellakaan ole kultaa mikä kiiltää.
Sinä joka heräsit tai muuten haluat sanalle, niin rohkeasti kirjoittamaan, jatkan meilelläni sanan vaihtoa kyseisestä aiheesta.
Nyt olen nimi merkillä, mutta oikean henkilöllisyyden saa kyllä vuoro vaikutteisesti, ken sen tarvitsee.
Ken omasta kokemuksestaan kertoo, sen mielenkiintoisempaa, koska sanoistamme joudumme itsekukin, tuomiolle, aikanaan.
Niin mitkä ihmeen uskovaiset voivat harjoittaa
henkistä väkivaltaa, "hyväksytysti"?
Mielestäni, niinkuin Jumalani, siis Hän johon uskon, ei hyväksy sellaista missään muodossa. Tämä maa, lintukotomme, suomi, pesittää ainakin yhden sellaisen paikan, Lempäälässä Kivalakodit.
Työ sinänsä on hyvää, siis vähäosaisten auttaminen, mutta kysymys onkin siitä miten tai minkä varjolla sitä tehdään. Minkälainen koti sellainen on, jos lapsi aikanaan lähtee omille siiville, mutta ei saa käydä siellä sen kummemmin? Vastatkaa ken osaatte. Ihmisen omantahdon veiminen, henkinen alistaminen, manipulointi tätä listaa vois jatkaa kuinka pitkään vain, mutta turhaan, ette te ymmärtäisi kuitenkaan. Tämä kupla on toiminut jo yli 50:tä vuotta, lahjoituksia, testamenttejä ym. virrannut miljoonien edestä, tietysti moni lahjoittaja on kuvitellut ostavansa taivaspaikan, mutta mutta, ei varmastikkaan ole totuudesta tiedostunut, valistunut.En ole ateisti, mutta minun Jumalani ei hyväksy moista,joka itsensä ylentää niin.....
Kyseisen "kodin" painotuotteitahan on yleisesti saatavilla mm:ssa kirjastoissa esim. Mitkä Ihmeen Kivalakodit (Tapani Sopanen), on painotuote, jos mikä, lähentelee Jumaln pilkkaa, se on juuri sellainen sokaistuneen ihmisen tekemä.
Tällä mielipiteellä haluan sanoa sen, ettei kaikki todellakaan ole kultaa mikä kiiltää.
Sinä joka heräsit tai muuten haluat sanalle, niin rohkeasti kirjoittamaan, jatkan meilelläni sanan vaihtoa kyseisestä aiheesta.
Nyt olen nimi merkillä, mutta oikean henkilöllisyyden saa kyllä vuoro vaikutteisesti, ken sen tarvitsee.
Ken omasta kokemuksestaan kertoo, sen mielenkiintoisempaa, koska sanoistamme joudumme itsekukin, tuomiolle, aikanaan.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Kysyit: "Minkälainen koti sellainen on, jos lapsi aikanaan lähtee omille siiville, mutta ei saa käydä siellä sen kummemmin?"
Vaikuttaa sitä, että olet kokenut kotona käymiskiellon hyvin kipeänä.
Kerro siitä tarkemmin! Mitä tapahtui?
Kuvittele itse, jos lapsi puhuu kotoa lähdöstä ja vastaus on hoitoon tai mielisairaalaan. Lähdin kuitenkin saatesanoina parempi kun et poikkee tai muuten soitetaan poliisit.
Miettikää oikeaan kotiin samaa tapahtumaa, mikä sinänsä on normaalia, että lapset lähtevät kotoa, mutta tottahan he saavat siellä käydä. Tietysti nämä tapahtumat on jälkensä jättänyt, tehtynä Jumalan nimissä, pahentaa asiaa.
Tuntuu ihan sairaalta, jos nuorelle tulee elinkautinen vierailukielto lapsuudenkotiiin. Lähestymiskiellon määrää tuomioistuin ja se on määräaikainen. Se voidaan antaa esim. jos on väkivaltainen, niin että toiset pelkää henkensä puolesta. Tai jos lapsi kiristää vanhemmiltaan rahaa vaikka huumeisiin. Mikä oli Sinun "rikoksesi"? Sekö pelkästään, että halusit itsenäistyä ja kokeilla elämää Kivala-kodin ulkopuolella? En ymmärrä!
Tyypillistä! Noinhan just lahko reagoi, kun joku lähtee. Se on loukkaus lahkoa kohtaan, pahin mahdollinen sellainen, ja etenkin johtajaa kohtaan. Katso seuraava juttu:
http://www.uskontojenuhrientuki.fi/apostasi.html
tavallaan saman olen kokenut itsekin. Vanhempani tulivat uskoon kun olin pieni ja liittyivät helluntaiseurakuntaan. Koko lapsuuteni ja nuoruuteni olin sitten vanhempieni raivoisan käännyttämisen ja mielipuolisen henkisen väkivallan kohteena (evoluutio on VALETTA!). Koska itseäni ei kiinnostanut umpipimeä keskiaikainen vuohipaimenten taikausko, niin kieltäydyin jyrkästi hyväksymästä vanhempieni minulle väkisin tyrkyttämiä "oppeja", koska ne olivat niin sairaita ja tyhmiä ja mielipuolisia (juu seurakunnen ylöstempaus tulee joskus 70-luvun lopulla kertoi äitini minulle -75. No eipä tullut, kumma juttu. Vaikka se Leo Meller niissä kaseteissaan niin vannoi ja vakuutti?)
Seurauksena oli sitten se, että aikuisiässä välimme menivät kokonaan poikki ja nykyään emme tapaa enää käytännössä koskaan. Minusta on jo 30 vuotta tuntunut siltä kuin vanhempani olisivat kuolleet - tai muuttuneet joiksikin toisiksi täysin ventovieraiksi ihmisiksi, joiden kanssa ei voi keskustella mistään asiasta ilman valtavaa riitaa (maapallo ON 7000 vuotta vanha ja sillä siiisti! KAIKKI tiedemiehet valehtelevat!) No just joo...
Syvästi säälin jokaista lasta joka joutuu elämässään saman säälimättömän ja mielisairaan henkisen väkivallan uhriksi, mitä vanhempani minuun vuosikausia kohdistivat. Joudun ilmeisesti käymään koko loppuikäni terapiassa puimassa noita traumojani...
Itse olen vanhoillislestadiolaisesta taustasta, mutta jätin ne piirit jo nuorena, ja löysin henkilökohtaisen vakaumuksen ja ei-vl-uskon pari vuotta sen jälkeen.
Vanhempiesi menettely on ollut selkeästi taitamatonta, ja rokottanut sinut kaikille uskonasioille. Ikävä kyllä se on liiankin yleistä - vanhempien asentamat säännöt ja kaavat harvemmin tuottavat toivottua tulosta.
Mutta ajattele silti, että osaamatomuudestaan huolimatta vanhempasi ovat SINUN vanhempiasi, he eivät elä ikuisesti täällä maan päällä. Kannattaa siis yrittää selvittää asiat, vaikka se tuntuisi kuinka vaikealta.
Itse en halunnut vuosikausiin edes käydä kotonani, raskaat ja ikävät muistot - tai oikeastaan koko suvun painolasti ja sairaat käyttäytymismallit olivat niin luotaantyöntäviä.
Mutta, pikkuhiljaa asioista on voitu puhua (ja kirjoittaa) ja välit ovat korjautuneet. Jopa isäni kanssa!! Se on suuri ihme.
(Nykyään perheeni ei muuten enää ole vl. vaan uskoo Jeesukseen...isäni on täysin vapautunut monista lakihenkisistä kotkotuksistaan. Sen on rakkaus saanut aikaan.)
Vanhempien kanssa ei ole pakko olla samaa mieltä, mutta heitä tulee kuitenkin kunnioittaa, eläen omaa elämäänsä. Yhteydenpidolla saa kuitenkin enemmän hedelmää kuin täydellisellä mykkäkoululla. Jos vanhempien seura vaikka sinusta tuntuu tyhmältä ja sivistymättömältä, he kuitenkin tarvitsevat ja kaipaavat seuraasi. Mistä muualta he saisivat laajennusta näköalaansa? :)
Toivon, että jaksat antaa perheellesi anteeksi. Eivätköhän hekin jo ole päässeet yli -70-luvun, ja Leo Mellerin toteutumattomien ennustusten :)
Olet käsittänyt minut väärin. Ensiksikin, biologinen isä oli kuollut ennen kuin ehdin tietoisesti tavata hänet. Biologinen äitini kuoli 2000 luvun alussa, hänen kanssa ehdin puhumaan asioista, kipeistäkin. Mitä yritän kertoa aloittamallani jutulla, on siitä mitä koin kivalassa lapsuus ja nuoruus vuosina. Niitä henkisiä haavoja kannan vieläkin. Asiaa monelta kulmalta tutkisteltuani, en ole löytänyt syytä pyytää anteeksi kirjoituksiani, anteeksi pyytävä osapuoli on aivan muualla. Musta silmä paranee, henkiset haavat ei koskaan, varsinkin kun ne on aiheutettu Jumalan nimessä.
Ps. jos jotakuta kiinnostaa vaihtaa sanasen postini [email protected]
Tuo Spiritkid-nimimerkin vastaus taisi olla tarkoitettu edelliselle kommentoijalle eikä keskustelun aloittaneelle.
Sinulle Itse kokenut: luulen, että ns. "äiti", joka sinua haavoitti, on käyttäytynyt tosi oudosti, ihan sairaasti. Hyvä että nyt voit puhua!
Yllä oleva kommenttini oli tosiaan tarkoitettu aina vaan-nimimerkille, joka kommentoi tiukkapipoista ja helluntailaista lapsuudenkotiaan.
Ainakin minun koneellani viestit näkyvät ketjuna, jossa erottaa selvästi, mikä viesti on vastaus mihinkin. Näin ei tule sekaannuksia.
Kirjoitit "Musta silmä paranee, henkiset haavat ei koskaan, varsinkin kun ne on aiheutettu Jumalan nimessä". Tosi on. Tuli mieleen rippikoulussa opittu käskyn selitys "että emme hänen (Jumalan) nimessään toivota pahaa, .. valehtele emmekä petä". Jumalan nimessä lyödyt iskut ovat lyönneistä kauheimpia! Ja Jumalan nimessä puhutut valheet valheista hirveimpiä. Jumalan nimessä tehty petos on petoksista pahin. Toivotan sinulle apua ja siunausta Jumalalta!
Ilman sen kummallisempaa ihmistuntemusta tulisi myös ymmärtää, että ihminen vaan joskus tekee virheitä. Mitä isompi virka tai enemmän valtaa, niin sitä suuremmat virheet. Mutta jokaiselle pitää antaa mahdollisuus anteeksi saamiseen. Ja samalla saa paremmin asiasta myös rauhan omaan sydämeensä.
Ja ihminen joka elää tai ainakin toivoisi elävänsä vielä 50-lukua tekee kasvatuksessa, hallinnossa ja uskon asioissakin vanhanaikaisuuksia. Siellä puuttuu helposti armo ja rakkaus erilailla ajattelevia ja tekeviä kohtaan!
Virheitä teemme kaikki sehän on selvä. Toistuvasti Jumalan nimessä tehty, ei saa ymmärrystäni. Mitä tulee anteeksi saamisen mahdollisuuteen, ei voi antaa anteeksi ellei ole pyydetty.
Onko se joku peruste ettei pääse 50-luvusta eteenpäin?
"..Anna meille meidän syntimme anteeksi niin, kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet .."
Kasvattaja, sanan opettaja tai kuka vaan, joka elää 2000-luvulla 1950-lukua, on toisinaan aika pahastikin hakoteillä puheissaan ja opetuksissaan. 50-luvulla elävästä kirjoittaessani tarkoitan tässä Kivalakotien johtoa!
Tämä on tiedote, nimimerkistä. Olen rekisteriöinyt itse-kokenut, sama henkilö kuin ilman väliviivaa.
Olen lueskellut kirjaa "Uskolla alistetut". On muuten tosi viisas teos. Siellä on mm. ajatus, että yhteisön tulevaisuus ei riipu opista, organisaatiosta eikä toimintatavoistakaan. Sen kohtalo sinetöidään johtajan sydämessä.
Samassa henkilössä, joka on yhteisön luoja, on myös sen tuhon siemen.
Ajattelemisen arvoisia näkökohtia mainitsemassani kirjassa on paljon: Johtajalla pitäisi olla nöyryyttä ja kunnioitusta ihmiselämää ja alaistensa tarpeita kohtaan. Valtaansa vahvistava johtaja ei sitä kunnioitusta tunne.
Yksi hengellisen vallankäytön koetinkiviä onkin kysymys, saako johtajaa arvostella vai kieltääkö hän itseensä kohdistuvan kritiikin. Pitääkö hän omia puheitaan ja ratkaisujaan erehtymättöminä vai myöntääkö hän olevansa vajavainen ja erehtyväinen niinkuin hänen alaisensakin. Ottaako hän vastaan palautetta ja onko asioita mahdollista muuttaa?
Kivalakotien syntysanoihin kuului kaksi "Jumalan käskyä". Niistä toinen oli se, ettei mitään saisi pyydellä ihmisiltä, ei vihjailla tarpeista, ei vedota heihin. Tämän periaatteen on ainakin ÄM aikaa sitten hylännyt. Viimeksi tullut Onnen Airut vihjailee ja pyytää. ÄM vetoaa lähes joka jutussa hoito- ja talousalan ihmisiin, että tulisivat ilmaistyöhön. Se toinen käsky lienee unohtunut jo ajat sitten.
Joka lehden välissä on pankkisiirtolappu ja usein testamenttikaavake. Samassa lehdessä "äitimamma" kirjoitta, etteivät he koskaan pyydä mitään ihmisiltä eikä ihmisiä tule kiittää. Rahat menevät Espanjan hotellitoimintaan, omien lasten työllistämiseen rakennus. ym. projektien myötä. Yklsityislle Kivalkodin työtekijöille lähetetyt kirjeet avataan ja luetaan. Mitään kirjesalaisuutta ei ole. Työntekijöiden oikeat nimetkin häivytetään erilaisiin "eirati, airiti ym. nimityksiin, ettei vain voisi yksityistervehdyksiä toimittaa. Mitä tämä äm eli äitimamma pelkää?
Kun olin koululainen, myytiin Altiksesta tilattuja postikortteja. Taisivat olla liikenainen äitimamma Seestie-Leskisen kaupankäyntiä. Sittemmin ideoi paremman jutun ja alkoi tehdä bisnestä vammaisilla. Kunnat ja yksityisethän maksavat hyvin ja muuta armonpullaa ja testamenttilahjoituksia tulee. Itse toiminta olisi hyvä, mutta kun se on niin epärehellisen tuntuista alusta loppuun. Paljonko maksaa heidän budjetistaan lentomatkat Espanjaan. Paljonko peritään hotelliluontoiselta asumiselta Vuorikodilla ja lahjoitustalossa? Olen niin pettynyt, että vammaiset itse jäävätihan sivuseikaksi eikä heille sallita sitä, mitä äitimamma itselleen suo. Esimerkiksi kaksikin avioliittoa ja lapset ja lapsenlapset. Saanevatko kivalakotilaiset esim. seurustella keskenään tai yleensä jonkun kanssa?
Mainitsit rankkoja jutuja: Ihmisen omantahdon vieminen, henkinen alistaminen, manipulointi... Sellaisesta tulee aikamoinen henkinen vamma. Ja sellainen trauma vaikuttaa elämään ehkä vuosikymmenienkin päästä. Vaikuttaahan fyysinenkin vamma, esimerkiksi erään koulutytön toisen jalan vamma Oulussa 1930-luvulla niin voimakkaasti, niin että sitä kerrotaan yhä uudelleen Kivalakodeissa. On asioita, jotka eivät vanhene! Arvet jäävät, mutta tulehdukset on hoidettava, ja se tapahtuu esimerkiksi puhumalla. Kerro lisää kokemuksestasi!
Niinkun edesmennyt Tapio Rautavaara sanoi tämä tarina on tosi.
KIITOS ELÄMÄLLE
Tämä on kertomus menninkäisestä, joka syntyi -61 kesäkuun lopulla, joko Jumalan armosta tai isän ahneudesta äitiini no joka tapauksessa.
Jouduttuaan pois äitinsä turvallisesta sisätilasta, pääsi oikein Linnaan nimittäin Lastenlinnaan odottamaan sitä Saatanan kohtalonpäivää, kun oli koittava menninkäiselle, nimittäin ”kotiin” pääsyä.
Kivala ”koti” tai kamala ”koti” tulos oli kuitenkin sama, se Vittuuntu, mikä varmaan olikin sen ”kodin” päämäärä. Menninkäinen siinä sitten eleli ”äidin ja isän” hoivissa, jotka tosin osoittautuivat väärennetyiksi, sekä ”tätien ja setien”. Se teki kaikenlaista pikku tuhmuutta niin kuin useammat muutkin menninkäiset, kun ovat kiinnostuneet elämästä, pitää kokeilla kaikkea, mutta Jumalauta siitähän tehtiin syntipukki vaikka siellä oli muitakin menninkäisen kaltaisia olioita. Tätä menoa jatkui seitsemäntoista vuotta, Jumalan työn nimessä, menninkäinen tosin on täysin eri mieltä heidän Jumalasta, siitä ei nyt enempää muut kuin se ettei oikea Jumala salli tuollaista menoa eikä niitä kaikkia tekoja joita siellä tehtiin, se on suurta huijausta.
Menninkäinen on sitä mieltä, ettei oikea Jumala salli ilman rangaistusta tuollaista ja vaikkei se rangaistus täällä maanpäällä toteutuisikaan, niin jokainen sen viimeisellä tuomiolla tulee saamaan niin hekin, ”äiti ja isä”. Kiitos siitä Jumalani.
No tulihan se päivä menninkäisellekin, vuosi oli -78, että tapasi oikean Äidin, veljen ja siskot, he tosin ovat ihmisiä mutta kuitenkin samaa verta ja lihaa.
Ne alkuajat eivät tosin olleet mitään ruusuilla tanssimista, menninkäisen ja ihmisen elo ei ottanut sujuakseen, syynä varmasti syvä katkeruus ja viha, kiitos siitä ”äiti ja isä”.
Koitti taasen menninkäiselle uusi vaihe elämän polulla, muutto ”omille” siiville, silloin vuosi oli -79, tosin ihmissiskon ja naapurin avituksella, mutta kumminkin. Eipä menninkäinen onnistunut siinäkään elämään, Kiitos ”äiti ja isä”.
No mutta Perkele onhan meillä suuri ja mahtava Invalidiliittomme, jonka siipien suojasta ja muiden menninkäisten kaltaisten olioiden joukosta sai katon päänsä päälle, -80. Liitto josta menninkäisellä olisi paljonkin eriäviä mielipiteitä ihmisolioihin verrattuna, mutta nyt saa semmoiset olla.
Tuli vuosi -82 kevät ja menninkäinen sai taas muuttaa, syy liiallinen alkoholin käyttö ja väkivaltaisuus, alkutaival alkoholismiin, Kiitos siitä ”äiti ja isä”.
Sama liittomme antoi menninkäiselle uuden mahdollisuuden samana vuonna, mutta eri paikkakunnalla ehtona hoida ongelmasi ja muutu paremmaksi menninkäiseksi eihän se onnistunut ei tähän menninkäiseen ihmisolion hoidot tehoa vaan ainut hoitomuoto olisi kuula päähän ja mullan alle, Kiitos tästäkin ”äiti ja isä”.
Menninkäinen rellesti, joi , huorasi ja vietti muutenkin huonoa elämää, hankki siinä jossain vaiheessa huomattavat paloarvet sekä ammatin, puuseppä voi Vittu varmaan opettaja olioiden säälistä.
Oli vuosi -89 kun menninkäinen tuli siihen tulokseen että kyseisen Liiton asuinsia palveluna riittää ja lähti puis, loisien toisten nurkissa noin vuoden. Kiitos, ”äiti ja isä”.
Menninkäinen kulki suurin piirtein lähtö ruutuunsa, -90 asusteli kolmessakin eri paikassa ihmisolioiden seassa. Vuosi -92 oli taasen menninkäisen elämässä merkillinen, tapasi hyvän ihmisolion ja taas muuttamaan.
Siinäpä menninkäinen sitten ryhtyi viettämään tai paremminkin jatkamaan huonoa elämää, kävi välillä avioliitossakin, -93:sta -04, sekin menninkäisen kohdalla päättyi totutusti epäonnistumiseen.
Siinä naaras menninkäisoliossa ei sinänsä vika ollut vaan menninkäisessä itsessään. Kiitos tästäkin, ”äiti ja isä”, menninkäisellähän ei pitänyt olla muuta elämää kuin teidän rakastavassa ”kodin huomassa”, voi Saatana.
Nyt on vuosi -05 ja menninkäinen ei ole viisastunut eikä ole oppinut elämään ihmisolioiden kanssa sovussa jatkuvasti se hankkii itsensä hankaluuksiin.
Siis kiitos elämä ja varsinkin ”äiti ja isä” tästä ihanasta ja erittäin vaiherikkaasta elämästä, siitä teitä tulee toivottavasti itse Saatana aikanaan palkitsemaan, sillä Jumala sitä ei voi tehdä.
Menninkäinen ikävä kyllä jatkaa maallista taivallusta täällä ihmisolioiden riesana, jostain syystä.
Tullessani 1964 hoitajaksi Kivalakotiin siellä oli ihan pieniäkin lapsia. Sinä siis olit yksi heistä. Äitimamma selitti vieraille, että "monet lapsista ovat vammansa vuoksi vanhempiensa hylkäämiä". Kun omaiset - sinunkin biologiset vanhempasi - tulivat katsomaan, ÄM pyysi, etteivät he mitenkään ilmaisisi, ketä he ovat tulleet katsomaan. Vieraitten piti olla tasapuolisesti kaikkien lasten "ystäviä", ei saanut omaa lastaan erityisesti huomioida "ettei hylätyille tule paha mieli". Vanhempien oli salattava, että omaa lastaan he kävivät katsomassa! Minä en tiennyt, kuka lapsista oli keidenkin vanhempien, sillä kaikki tottelivat Äitimammaa. Hän VALEHTELI KAIKILLE! Kun itkit, en saanut ottaa sinua syliin, vain äitimamma sai pitää sylissä. ÄM uskotteli näin sinulle, että biologiset vanhempasi olivat hylänneet sinut ja vain hän (ja Jeesus) "rakasti". Jos rimpuilit, minua käskettiin sitomaan sinut pakkopaitaan. Anna anteeksi! Ja te muutkin samoin kohdellut lapset, antakaa anteeksi! En ymmärtänyt, mitä tein! Minä olin nuori, liian tottelevainen arka hoitsu enkä osannut muuta kuin totella!
Kerroit, että lapsena elelit ”äidin ja isän” hoivissa, jotka osoittautuivat väärennetyiksi.
Et ollut ainoa. Monille ei kuitenkaan koskaan selvinnyt tieto omista vanhemmistaan. Asiaa selvitellyt henkilö sai Kivalasta lähtöpassit. 17 vuotta sinulle oli valehdeltu, että vanhempasi muka olivat sinut hylänneet! Ei ihme, jos olet ollut katkera! Miten eteenpäin?
Siitä 17:sta vuodesta olisi montakin esimerkkiä, jotka rikkovat käskyä ÄLÄ VALEHTELE, mutta säästän ne myöhemmäksi.
Tietysti teitä ihmetyttää, että vertaan käskyjä, olematta uskovainen, mutta en olekkaan Jumalan nimessä valehdellut.
Elämä jatkuu, toistaiseksi olen saanut olla raittiina, mistää nöyrä kiitos ylöspäin. Minä en väitä, että yksin olisin pystynyt. Kaikista kivalassa kokemastani huolimatta, ei minusta tullut ateistia. Myöskään en kuulu mihinkään uskonsuuntaan, enkä kirkkoon, sellaiseen ei mielestäni ole tarvetta. Yhteyden korkeampaan voimaan saa muutoinkin.
Niille jotka vähättelevät meitä omista kokemuksista kertomaan uskaltaneita, sanon, voi teitä, sillä te ette tiedä mistä puhutte.
Mielestäni en ole väittänyt etteikö työ mitä kivalassa tehdään tai paremminkin mihin tarkoitukseen se aikanaan perustui, olesi hyvää ja tärkeää, vaan minkä varjolla. Tinkimätön tosiasiahan on, että niin kauan kun maailma on ollut olemassa ollaan uskonnon varjolla sodittu ja tehty jos jotakin, muka Jumalan nimessä.
Onhan toki muuallakin uskonnon varjolla ja Jumalan nimessä vammautettu henkisesti ihmisiä. Monelle ne haavat ovat parantumattomia, siinäkin mielessä vähätteliät olkaapa varovaisia.
Vaikka paraneminen on hidasta, se on mahdollista. Siitähän se alkaa, ettei enää vaikene, vaan alkaa puhua kokemastaan.
Esimerkiksi sodassa joku olisi saanut kehoonsa sirpaleita. Ne olisivat kapseloituneet, voi mennä vuosikymmeniä eikä niitä paljon muistakaan, joskus vain tuntuvat. Sitten ne taas alkavat vaivata, ja ehkä niistä irtoaa elimistöön myrkkyjä, haavat märkivät. Elimistö haluaa nuo sirpaleet pois. Ehkä kirurgi kaivaa ne lopulta esiin. Elimistö puhdistuu vähitellen, arvet umpeutuvat.
"Menninkäinen", juttusi osoittaa, että olet saanut montakin traumaa. Ns. äidinriisto ensin ja hylkäämiskokemuksen valheellinen pitkittäminen oli paha juttu. Sitten petetyksi tulon kokemus, kun valheet paljastuivat. Lisäksi kasvatuskodin ilmapiiri oli ankara, virikkeet olivat yksipuolisia. Uskonnollinen ympäristö oli epäraitis eikä uskonto tuonut elämääsi kantavaa voimaa vaan lisäkeinon alistamiseen. Sinut myös tarkoituksellisesti "laitostettiin", ei valmennettu itsenäiseen normaaliin elämään. Ynnä muuta. Silti minäkin uskon toipumisen mahdolliseksi, ainakin siis jossain määrin. Puhumisestahan se alkaa!
Tarinasi oli raju. En osaa muuta sanoa. Onnellisempaa huomista kuitenkin toivotan.
Sanoit jossain ihmisen identiteetin viemisestä ja kun on pakko käyttää väärää nimeä. Kun menin Kivalaan töihin, minulle laitettiin uusi nimi, en saanut käyttää omaa entistä nimeäni. Piti oppia uusi identiteetti. SE OLI VÄÄRIN! Tarkoitatko samaa vai mitä kun puhut oman identiteetin viemisestä?
Minähän en ollut työssä siellä, mutta silti. Minulta vietiin sukunimi, jouduin käyttämään väärää. Kaikki postini, sen mitä sain itselleni,(sensuuri iski muutaman kerran) oli väärä sukunimi jopa osassa virallisissakin papereissa, minkä olen jälki käteen todennut.
Noin se juuri oli. Lapset pyrittiin eristämään suvustaan. Lapsille tulleet kirjeet ja paketit avattiin, raha otettiin ÄM:n huostaan, paketin sisältö tutkittiin, se jaettiin ÄM:n harkinnan mukaan kenelle hän halusi. Siis joskus ihan muut saivat lahjan kuin mitä paketin päällä luki.
Eivät ystävienkään lahjoitukset aina menneet heidän tarkoittamaansa kohteeseen.
Kun Kivalakodin ystävä antoi rahan tiettyyn tarkoitukseen esim. jonkin jutun hankkimiseksi keittiöön, niin mihin se meni? Kun ystävä tuli käymään uudelleen, hän huomasi puutteen ja kysyi, eikö ole hankittukaan. Jos ÄM oli paikalla, hän selitti, oli aina jonkun muun syy.
Ihmisten pitäisi aina tarkistaa, menikö lahja tarkoitettuun kohteeseen. Eipä mennyt. Sama näyttää olevan systeemi vieläkin, ikävä kyllä. Miten sen saisi korjatuksi?
Me jotka olimme hoitajina, näimme asioita, jotka olivat mielestämme väärin. Suumme oli kuitenkin sidottu. Nyt ajattelen, että meidän olisi pitänyt uskaltaa sanoa enemmän. Se olisi kuitenkin merkinnyt välirikkoa ja potkuja. Rukoilimme sekä hiljaa että ääneenkin, että Jumala korjaisi vääryydet. Uskon, että niin vielä tapahtuukin.
Jos omaisille ja "ystäville" olisi rehellisesti kerrottu, että lahjat ym. menevät yhteiseen "pottiin" ja että kohdentaminen tapahtuu johtajattaren harkinnan mukaan, asia ei olisi jäänyt painamaan.
Mitä tarkoitat sanomalla, että henkisen väkivallan harjoittaminen olisi tapahtunut "hyväksytysti". Mistä päättelet, että ao kodissa harjoitettu henkinen väkivalta olisi "hyväksyttyä"? Mikä elin - missä - on hyväksynyt?
Ovatko viranomaiset edes tietoisia väkivallasta?
Lähinnä tarkoitan silloista henkilökuntaa sekä kivalan ystäviä. Sillä on täytynyt olla henkisesti sokea, ettei ole huomannut mitä ympärillä tapahtuu. Henkilökunnasta osa heräsi, eivätkä voineet jatkaa sitä työtä, en väitä, että se olisi ollut ainut syy lähtöön.
Viranomaisille tietysti, kun esim. tarkastuskäynnillä olivat, näytettiin paraatipuolta. Kaikki siivottiin ja puettiin viimeisenpäälle, mutta silmänlumetta se oli.
Niinkauan kun kivalaan virtaa rahaa lajoituksina, tavalla tai toisella yhteiskunnalta, jokainen hyväksyy kyseisen toiminnan.
Jos viranomaisilla ei ole tietoa varjopuolista ja epäkohtien olemassaolosta, niin eivät kai he voi tehdä mitään. Vai onko jollakin Suomen instanssilla velvollisuus ottaa selvää, jos joku tekee ilmoituksen?
Itse en kyllä tiedä, miten ilmoitus pitäisi tehdä ja mihin se pitäisi laittaa. Ja mistä valittaa? Hoidosta, hoitajista, pahoinpitelystä, kaltoinkohtelusta, varojen käytön epäselvyyksistä, valehtelusta? Mitenkä osoittaa vääryys, jos vastapuoli kiistää?
Käsittääkseni, jos haluaisit valittaa noista mainitsemistasi asioista, sinulla pitäisi olla näyttöä nykyhetken tilanteesta. Kysyit: "Ja mistä valittaa?" Kuulostaa, niin kuin sinulla ei kuitenkaan olisi omaa, ainakaan tuoretta kokemusta tilanteista. Mitenkä osoittaa vääryys, kysyt jälleen. No siten, että on näyttöä siitä. Oman pään sisäiset ajatukset eivät riitä näytöksi nykypäivänä.
Yksityisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajien lupien myöntö ja toiminnan arvioiminen, seuraaminen ja valvonta on lääninhallitusten sosiaali- ja terveysosaston vastuualuetta. Että siinäpä on valitusosoitetta. Tosin en tiedä, mitä valittaminen auttaisi, kun kyseisen yksityisen palveluntuottajan osalta asiat ovat kyllä jo siellä tiedossa, seuranta on, ja tarkastuksia tehdään säännöllisesti.
Tietooni on tullut Kivalasta useita erittäin ikäviä, osa melko tuoreitakin tapauksia, jotka osoittavat hengellistä väkivaltaa. (Omat kokemukseni ovat juridisesti vanhentuneita.)
Hengellisen manipuloinnin ja väkivallan uhri käyttäytyy kuitenkin samoin kuin raiskauksen uhri: hän ei käänny viranomaisten puoleen, vaan häpeää, pelkää ja vaikenee.
Jotkut yrittävät unohtaa. He eivät ikinä halua enää kuulla sanaakaan Kivalasta. Tämäkin reaktio on yksi minän suojautumiskeinoista. Joidenkin omaiset ovat kieltäneet viranomaisten puoleen kääntymisen, koska hekin kokevat häpeää, kun läheinen joutui huijatuksi.
Vuosia myöhemmin tulee vihan vaihe, mutta silloin asia on lain edessä vanhentunut. Palkkasaatavatkin vanhenevat melko pian. Murha ei vanhene koskaan, mutta maallinen laki ei pidä ihmisen hengellistä tappamista ja itsetunnon tuhoamista murhana.
Uskon kuitenkin, että Jumala hoitaa lopulta asiansa ja pitää huolta myös lampaistaan, jotka ovat "sinisilmäisyytensä" takia haavoittuneet. Kivalakotien, siellä olevien ja siellä joskus olleitten puolesta rukoillaan.
Kiitos kirjoituksesi kahdesta viimeisestä lauseesta. Lohdulliset, ja niissä on toivoa. Pidetään kiinni Jumalan Sanan lupauksista omilleen!
"Minä itse kaitsen lampaani ja vien itse ne lepäämään, sanoo Herra, Herra. Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa." - Hesekiel 34 -
Kivalassa 70-80 luvuilla lapsuudessa ja nuoruudessa, ja vähän myöhemminkin aikuisena majoittuneena vammaisena tuli kaikenlaista koettua ja nähtyä Kivalan elämästä. Mietteet odottivat vuosikausia paperille pääsyä, mutta viime vuoden joulukuun alussa tuntemukset pääsivät vihdoin paperille, kirjan KOTIVAMMAINEN muotoon. Kirja EI OLE Kivalan työn parjausta, koska työ on ollut suuriarvoista! Kirjan tarkoitus on pohdinnallinen, härättää kysymyksiä, ajatuksia ja keskustelua. KOTIVAMMAINEN - kirjaa (lähes 150 sivua) voi tilata Raajarikkoiset ry:stä (www.raajarikkoiset.com) [email protected] 25€ postit 5€.
Minulla on ja on vieläkin kriisi ,Haukkui minua mielisairaaksi.ja uhkasi poliisit jos soitan hänelle.
ja laittoi evankeliointi kiellon.