Suomessa pitäisi olla ryhmäkannelaki niinkuin jenkeissä.Firmat vastustivat sitä kiivaasti Suomessa peläten että jos kansalaiset lähtevät joukolla penäämään oikeuksia niin se tulle firmoille kalliiksi.Valtiota vastaan pitäisi nostaa ryhmäkanne EU tuomioistuimen kautta,näyttää vaan siltä ettei edes EU:n tai KHO:n päätökset sido tullia ja Heinäluomaa.
Mihinköh kohta pitäisi valittaa kun korkein hallinto-oikeuskin nöyristelee kuitusen edessä.
Mihinköh kohta pitäisi valittaa kun korkein hallinto-oikeuskin nöyristelee kuitusen edessä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kuten Suomessa tuo ei valitettavasti ikina toteudu. Eliitti kun suojaa toisiaan ja virkamiehet ovat ostettavissa ja kansa heita varten.
Saat odottaa piiiiiitkaan. Tee niinkuin mina: muuta pois oikeaan "lanteen".
Nyt pystyy hengittamaan ja nauttimaan elamasta oikeasti.
Mitä muuta tuollainen ryhmäkanne on kuin bolsevismia. Sellaisella pyritään rajoittamaan yrittäjien toimintaa, tasapäistämään menestyjiä ja loppuviimeksi saattamaan yrityksiä valtion valvontaan.
On vähän kuin punakaartin toimintaa. Monta tyhmää nyhjääjää jotka kokevat itsensä petetyksi ja huutoäänestyksellä valitsevat eniten lupaavan edusmiehen asioidensa ajajaksi.
Bolsevismia asiassa on se, että ryhmäkanne rajattiin koskemaan vain yritysten ja kuluttajien välisiä asioita.
Paljon tärkeämpää olisi ollut saada laki, jonka perusteella ryhmä kansalaisia olisi voinut nostaa kanteen valtiota ja virkamiehiä vastaan.
Äänestämällähän ei asioihin pysty oikeasti vaikuttamaan, koska puolueiden nokkamiehet menevät läpi joka tapauksessa, ja heidän käskyjensä mukaan (ryhmäkuri) äänestävät kansanedustajat.
Ja vaikka äänestämisellä pystyy vielä yksittäisen rivi-kansanedustajan sisäänpääsyyn vaikuttamaankin, niin valtion virkamiehiä ei saa palleiltaan pois kuin rikoksella.
tullut juuri 2.3.2007 mahdolliseksi...
varmaan siihen lakiin on kirjattu, ettei koske valtiota.
Vähän sillei niinku tulli vastaa....ei sido valtiota.
On myönnetty viranomaistaholta. Nyt saatiin ensiksi ryhmävalituskäytäntö.