Eläkeläisiä on Suomessa tällä hetkellä noin 1.3 miljoonaa. Vuodesta 1992 lähtien on eläkkeiden ostovoima jäänyt jälkeen noin 25% palkkojen ostovoimasta.
Samaan aikaan ovat työeläkevarat kolminkertaistuneet 110 miljardin euron tasolle ja niiden kasvu jatkuu edelleen.
Vuosina 92 – 95 eduskunta heikensi eläkkeiden indeksikorotuksia 3.5%. Eläkeläiset jaettiin myös alle ja yli 60-vuotiaisiin, joille maksettiin erisuuruinen indeksikorotus. Lisäksi säädettiin raippavero, sekä eläketulovähennys vain pienemmistä eläkkeistä. Eläkkeiden verotus on yhä palkkatuloa korkeampi.
Pahin isku eläkeläisiä kohtaan oli Lipposen hallituksen toimesta käyttöönotettu ns. taitettu indeksi, jossa palkkojen noususta huomioidaan ainoastaan 20%, sekä kansaneläkkeen perusosan poisto työeläkkeestä.
Leikkauksista tiedotti ja ne toimeenpani kaikin voimin köyhyyttä vastaan taisteleva, myöhemmin myös ”Optio-Mönkäreenä” tunnettu naisministeri (sd.).
Erikoisen törkeäksi teon teki se, että se kohdistui täysin puolustuskyvyttömään kansan osaan, joka omalla työllään on luonut hyvinvointivaltion ja samalla kasvualustan näille politiikan ihmelapsille.
Mikäli olisi heikennetty jonkin SAK:n jäsenliiton etuja, olisi välittömästi uhattu yleislakolla.
Tosiasia on, että demokratia valikoi uhrattavat huolellisesti, erikoisen huolellisesti sosiaalidemokratia.
Eläkeläisten etuja puolustamaan on perustettu monia järjestöjä. Nämä eivät luonteeltaan ole mitään taistelujärjestöjä, eivätkä puutu itse eläkkeisiin, sillä järjestöjen johto koostuu entisistä puolueaktiiveista, ja on sovinnollisempaa askarrella harrastustoiminnan parissa.
On myös esitetty eläkeläisten puolueen perustamista. Ollakseen varteenotettava poliittinen tekijä, olisi puolueen saatava eduskunnassa vähintään 50 paikkaa. Tällainen ei ole edes teoriassa mahdollista.
Eduskuntakin suhtautuu eläkeläisten etujen puolustamiseen yleensä vaikenemalla. Yksittäinen edustaja voi tuntea sympatiaa ja pitää kenties liikuttavan puheenkin eläkeläisten puolesta, mutta asiasta päätettäessä hänkin äänestää puolueenjohdon määräysten mukaan. Omatuntokin on vuosien saatossa sopivasti pyöristynyt myötäilemään puolueen tarkoitusperiä.
Eduskunnasta on vähitellen muodostunut eräänlainen uusaatelisto, joka on kahminut itselleen kaikki mahdolliset edut ja elää omaa elämäänsä lukuisine avustajineen ja kaukaisine ulkomaanmatkoineen etäällä kansan tarpeista. Täysin hukkaan menevän kehitysavun korottaminen on heille tärkeämpi kuin eläkkeet.
Edustajat nostavat silloin tällöin palkkojaan useilla sadoilla euroilla kuukaudessa, tarkoitukseen sopivaksi valitun Iloniemen toimikunnan suosituksesta. Seuraava korotus on tulossa keväällä.
Minkäänlaiset vetoomukset ja lähetystöt eivät edustajiin vaikuta. Ainoa merkitsevä asia on edustajan pelko putoamisesta seuraavasta eduskunnasta. Nyt meillä on yhdessä tilaisuus vaikuttaa asiaan.
Kun vaikkapa miljoona eläkeläistä jättää äänestämättä, on se niin suuri äänimäärän menetys isoillekin puolueille, että siinä rupeavat suuripuheisimmankin puoluesihteerin raitahousut tutisemaan. On myös todellinen nautinto seurata vaalivalvojaisissa puoluejohtajien ja asiantuntijoiden selityksiä.
Arvoisat eläkeläiset! Teidän ei tarvitse järjestää joukkokokouksia, eikä kantaa plakaatteja mielenosoitusmarsseilla. Ainoa toimenpide on pysyä visusti kotona äänestyspäivänä ja muistella, kuinka kansanedustajat, nämä isänmaamme parturit, ovat Teitä kohdelleet. Kun näin teette, korjaantuvat eläkeasiat varmasti vuoden 2011 vaaleihin mennessä. Tervetuloa mukaan myös eläkejärjestöt, mikäli rohkeus riittää.
Jorma Kela
Eläkeläinen, Helsinki

Vastaukset 2
Vanhimmat
Poliitikot sanovat olevansa huolestuneita äänestyprosentista. Ovathan he. Mutta kun tässä maassa ei ole lakia jonka mukaan äänestysprosentin pitäisi olla vähintään 55 %, mikään lakko ei auta. Vaaleja ei hylätä eikä tule uusia vaaleja pienen äänestysprosentin vuoksi. Jos ihmiset haluavat muutosta politiikkaan se tapahtuu siten, että ihmiset eivät äänestä kolmea suurinta puoluetta, siis SDP:tta, Kepua eivätkä Kokoomusta. Nämä puolueethan ovat olleet eduskunnassa pistämässä terveydenhoidon ja vanhustenhoidon perseelleen. Puhumattakaan taitetusita indekseistä ym. Minä en usko sellaiseen ihmeeseen, että nämä puolueet muuttaisivat politiikkaansa, jota ovat 90-luvun alusta alkaen toteuttaneet. Siihen tarvitaan aivan toisenlaiset puolueet. Kolmea suurta kiinnostaa vain hyvätuloisten verokevennykset.
ÄLKÄÄ USKOKO TÄLLÄISIÄ, kirjoituksia, juuri nyt ISOT puolueet, KEPU; DEM; KOK; toivoo juuri näin!
Menkää ja tehkää palvelus ITSELLENNE sekä ISÄNMAALLE, kun ARKADIANMÄELLE saadaan uusia EDUSTAJIA, Eläkeläinenkin on IHMINEN!