uskonkysymyksistä-palstaa? Mitä mielenkiintoa sellaista palstaa kohtaan on, jossa ei ole muuta kuin yksimielisten hyminää.
Eikö Enirolle voisi ehdottaa jonkinlaista
Väittele
10303
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
!!!!!!!!!!!!!!!!.
ole selvempää tämä nykyinen käytäntö? Siis, että adventismista keskustellaan ja kysellään adventismia koskevalla palstalla. Ja esim. katolisesta kirkosta keskustellaan ja kysellään katolisuuspalstalla.
jos kaikista mahdollisista kristillisistä uskonsuunnista keskusteltaisiin yhdellä ja samalla palstalla niin eikö siitä syntyisi turhan monimutkainen "sillisalaatti"?
"herkkähipiäisimpien" loukkaantuvan ja pahoittavan mielensä rajummista sanakäänteistä ja keskustelussa tapahtuvista yliyönneistä erilaisten ja vastakkaisten uskonnäkemysten törmätessä toisiinsa. Tällöin aletaan vaatia vastakkaista kantaa edustavien poistumista paikalta. Mikäli kyseessä olisi alunperinkin erilaisten näkemysten kohtaamispaikaksi tarkoitettu "areena", ei voitaisi vaatia toisuskoisen keskustelijan häipymistä paikalta eikä hänen bannaamistaan sheriffin tai palstan ylläpitäjän toimesta.
Eikö meidän, jotka uskomme samaan Jumalaan, samaan Kristukseen, tulisikin pyrkiä yksimielisyyteen ja jos emme ole niin pyrkiä yksimielisyyteen uskonnollisissa asioissa.
Jeesuskin oikein rukoili edestämme vähän ennen ristiinnaulitsemistaan, että olisimme yhtä ja meillä olisi keskinäinen rakkaus, ks. Joh. 13:34, 35. Siinä Jeesus totesi, että juuri siitä kaikki tuntisivat meidät hänen opetuslapsikseen!
Hajaannushan on näissä asioissa aina kaikkea muuta kuin rakentavaa ja kristinuskoa vahvistavaa.
Hajaannus on itseasiassa sielunvihollisen päämäärä kristittyjen suhteen.
Minä ainakin näen yksimielisyyden uskonnollisissa, raamatullisissa asioissa valtavaksi siunaukseksi!
pelkkä yksimielisyys sinänsä ole mikään totuuden tai oikeassa olemisen kriteeri.
Keskiajajalla - ja vielä myöhemminkin - vallitsi melkoinen auktoriteetteihin perustuva yksimielisyys. Auktoriteettejä olivat Aristoteles ja Raamattu. Oltiin yksimielisiä siitä,että "maa makaa" niinkuin nämä auktoriteetit opettivat. Pahimmassa tapauksessa yksimielisyydestä poikkeaminen saattoi tietää hengen menoa lievemmissä hullun kirjoihin joutumista.
Yksimielisyyteen.Ajatus on täysin mahdotón uskon suhteen .Usko perustuu uskomuksiin eikä tietoon.On täynnä tulkintoja.
Yksimieleisyys tulkinnoissa ? Siunaus heille ketkä luulevat tietävänsä totuuden ja saarnaavat sitä muille.Vapaille ihmisille kauhistus.
Ajatusten vapaus täytyy ehdottomasti sallia....
vapaasti virrata jaottaa mittaakin toisistaan, on syntynyt hedelmällistä vuorovaikutusta ja hengenelämän rikkautta. Tästähän lähimpinä esimerlkkeinä ovat niin Vanha kuin Uusikin testamenttimme. VT on tuotos muinaisen Lähi-idän kansojen ja heimojen kulttuurisesta vuorovaikutuksesta ja mytologisista lainoista , käytänteistä, perinteistä ja uskomuksista. UT taas on sekoitus juutalaisuudesta ja pakanallisen antiikin maailman filosofioista, johon keitokseen on kristinuskon kaksivuosituhantisella taipaleella liittynyt valtava määrä paikallisesti erilaisia, kristillisyyteen sopeutettuja kansanuskomuksia ja perinteitä.
Missä taas hengenelämä tukahdutetaan auktoritatiivisen konsensuksen alaisuuteen, siellä se jumiutuu omaan vuorovaikutuksettomuuteensa ja ajan mittaan näivettyy nurkkakuntaiseksi mitäänsanomattomuudeksi.
Amen..
Adventismista puhutaan sen nimikkopalstalla vaikka saisit kinapalstasi johonkin. Mene itse muualle inttämään!
puhua sen nimikkopalstalla muulla tavoin kuin hän itse haluaa puhuttavan. Sillä juuri toin esiin ajatuksen paikasta jossa saisi "oikean uskon vahtikoiria" häiritsemättä ja loukkaamatta sanoa senkin mitä itsellä on sanottavaa eikä vain sitä mitä jonkin uskonnollisen ryhmän nimeä kantavan palstan keskustelijoiden kantajoukko haluaa sanottavan.