Ville on ihan kiva, muttei Villessä ole puoluejohtaja-ainesta.
Ville vaihtoon vaalien jälkeen
Antsu
3182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
..näistä kolmen suuren puolueen puheenjohtajista.
Itälä jäi/jätettiin(?) poistuvan Niinistön varjoon liian pitkäksi aikaa ja itälän henkilökuva jäi hahmottomaksi. Vaaleista muodostettiin pääministerivaalit, joka myös vei ääniä Kokoomukselta. Ehkäpä jotkut myös päättivät äänestää pääministeriä sukupuolensa mukaan? Kaikenkaikkiaan lopputulos on onneton. Jos ja kun SAK:a porvarihallitus ei miellytä (sillehän on annettu poliittinen veto-oikeus hallitusratkaisuihin), hallituksen kokoonpano näyttää pahasti punamullalta.
Toivottavasti tulevalta hallitukselta löytyy kuitenkin kykyä vastata tuleviin haasteisiin: talouskasvu hiipuu, työllisyys ei ilman suurempia muutoksia ainakaan parane ja unionin lähialueille avautuu edullisemman verotuksen ja työvoiman maita.
Suomen osaavaa työvoimaa, yritystoimintaa ja pääomia (verotuloja) ei saa ajaa pois maasta väärällä veropolitiikalla. Ympäröivän maailman realiteetit on otettava huomioon, Suomen kilpailukyvystä on pidettävä huolta ja työllistymistä on helpotettava. Valtion on osattava myös käyttää verotulonsa siten, että ne myös pitkällä tähtäyksellä on kohdennettu rakenteellisesti oikein ja tehokkaasti... jne.
Kokoomuksella on todellakin miettimistä tämän vaalituloksen pohjalta.
firmassa kun ihminen tulee vanhaksi, tarpeettomaksi tai ei muuten miellytä niin hänelle voi antaa loparit. Vastuu loppuu siihen.
Politiikassa kannattaa muistaa, että eläkeläinen, sairas tai työstään poispotkittu on vielä äänioikeutettu.
Valtiontalous voi olla vaikka kuinka hyvin hoidettu ja taseet kunnossa, mutta jos tilanne ei heijastu riittävästi ihmisiin jotka äänestävät, he rankaisevat.
Olkaa iloisia saamastanne vaalituloksesta. Harjoitetun politiikan perusteella odottelin enintään 35 edustajaa.