kyllä ne tajuaa että sekuntti siitä kun ensimmäinen ydinohjus iranista israeliin lähtee, niin iranista ei ole jäljellä kuin kraateri...edes venäjä ei heitä auttaisi mikäli sille tielle lähtisivät...venäjä ymmärtää paremmin kuin antaakseen ydinsota dominon laueta, siksi kylmästä sodastakin selvittiin ilman ydinsotaa koska kaikki osapuolet ymmärsivät että siinä leikissä ei olisi voittajia.
Ei Iran Israelia vastaan hyökkää
Infidel
6330
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
valtioiden nimet päinvastoin ja Venäjä nimen tilalle usa.
paitsi usan ja ehkä iranin, mutta missä edelleenkin ne todisteet iranin ydinaseesta.
Ei tietenkään hyökkää ja hyökkäysuhka on yhtä keksittyä kuin ne "uhat" joita oli Irakissa ennen kun Usa sinne hyökkäsi.
Johan se sanoo kenen muun tahansa järki paitsi maailmapoliisin kusipääjohtajan Bushin, joka kuuntelee ääniä tyhjää kolisevasta päästään ja toimii niiden mukaan. Bush on aivan yhtä tyhmä kuin hihhulit yleensäkin ja siksi hän on tehnyt lukuisia tyhmiä virheitä ja vääriä johtopäätöksiä.
Iranin johtajien on muodon vuoksi uhiteltava vihattua Usaa ja Israelia vastaan sillä se takaa, että kansa on heidän tukenaan.
Kai Iranissakin tajutaan, että hyökkäys atomiaseella, josta Usa ja Israel pelottelevat, olisi tappaisi alueella valtavasti myös palestiinalaisia. Näin pitkälle ei Bushin kyky ajatella loogisesti riitä, eikä myös juutalaisten.
palestiinalaisten kohtalosta. Nämähän pääsevät
heidän oppinsa mukaan paratiisiin marttyyreinä, jos Israeliin ammuttu ydinpommi surmaa myös heitä.
Et taida tuntea shiialaisuuden salaisuutta, jota ei länsimaissa juuri kerrota.
Nimittäin heidän Mahdi-messiaansa ei tule, ennenkuin
juutalaiset on tuhottu. Tämän takia Ahmadinejad
uhkaa Israelia ja heti, kun he saavat ydinpomminsa
valmiiksi Allahin toive täytetään.
Lue Ahmadinejadin saarnoja, niin siltä tämäkin asia selviää.
Koita ymmärtää, että uhkailuista on pitkä matka tekoihin. Mitään näyttöä ei ole siitä, että Ahmadinejad on tosissaan. Iranissa on maantapa uhota länsimaille, mutta koskaan ei niitä ei toteutettu.
Miksi Israelille sallitaan ydinaseet? Onko olemattoman "Jumalan" luvattu maa jossain eritysasemassa kun on kyse atomiaseista?
"pennut tietävät" KAIKEN Heh heh heh heeee! Muistaakseni sinä tunsit Nevostoliiton olotkin aika hyvin. Heh hehe heee!