Menetin isosiskoni lähes viisi vuotta sitten. Olimme hyviä ystäviä ja hän kuoli aivan liian nuorena (22v). Hän sairasti syöpää pitkään, joten osasin varautua hänen kuolemaansa. Kova ikävä vain jäi jäljelle ja joskus tuntuu, että hän olisi kuollut vasta eilen. Välillä ahdistaa pahastikin. Tuntuuko muistakin tältä? Helpottaako suru ja ikävä koskaan?
Sisarensa menettäneille
Yhä sureva
3950
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minua nuorempi sisareni teki toistakymmentä vuotta sitten itsemurhan. Hän oli vasta toisella kymmenellä, kun minä muutin pois Suomesta, siksi suhteemme ei ollut kovin läheinen. Ystävystyimme vasta, kun hänkin tuli aikuiseksi, ja pystyimme puhumaan kipeistäkin asioista, joista siihen asti oltiin vaiettu. Minulla olisi ollut vielä paljon kysyttävää.
Muistan kuitenkin, että tunsin aitoa surua, kun kuulin hänen kohtalostaan, mieleeni tuli jostain alitajunnasta mm. minkälainen hän oli ja miltä hän vastasyntyneenä tuoksui, kun minä, joka jo olin silloin kouluiässä, pidin häntä sylissäni.
Hänen viimeinen vuotensa oli hänelle kärsimystä psyykkisen sairauden vuoksi. Ratkaisu oli hänen omansa.
En osaa "vielä" käsitellä asiaa, vaikka veljen kuolemasta on aikaa vuosia, sen takia itselläkin useasti tuntuu siltä että se olisi eilen tapahtunut. On tullu siirrettyä asian kohtaamista tuolla juomisellakin. En usko suruni ja ikäväni katoavan koskaan, ainakaan kokonaan. Jaksamista!
Menetin rakkaan isoveljeni menneenä kesänä. Samalla meni parisuhde ja tilalle jäi vaan katkeruus ja suru. Päihteet tuli aika isoksi osaksi elämää helpottamaan tuskaa. Oon kai jollain tavalla päässyt hieman eteenpäin, mutta tuska ja ikävä on välillä aivan sietämätön. Ehkä joskus vuosien päästä voin hyväksyä tapahtuneen ja elää ns. normaalia elämää.. En tiedä sitä odotellessa.