Hölmöt hesalaiset äänestivät kepua

Kepu on saamassa vaalivoiton, kärjessä Anneli Jäätteenmäki Helsingistä. Eipä anna hyvää kuvaa helsinkiläisten järjenjuoksusta äänestää kepua, joka on ollut pääkaupunkiseudun suurin kuppaaja. Turha sitten kirjoitella yleisönosastoihin, kun päiväkoteja lakkautetaan ja terveyskeskuksiin on viikkojen jonot. Hölmöt!
10813
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ottamatta hirmusti kantaa rva Jäätteenmäkeen (paitsi hänen "valoisaan" hymyynsä, jolle jopa korppikotka häviää), muistelenpa Kepun lahjoja Helsingille ja Uudellemaalle. Väyrys-Puavo äänestettiin eduskuntaan. Tulos: häipy mepiksi. Esko Aho äänestettiin eduskuntaan. Tulos: ei koskaan jalkautunut Helsingin kaduille ja ei OIKEESTI ollut ollenkaan kiinnostunut vaalipiirinsä asioista. Sitten se meni ja hävis (onneksi) pressanvaalit. Tulos: häippäs Harvardiin eikä jäänyt ajamaan sitäkään vähää äänestäjiensä asiaa. Mummovainaani sanoi aina: ei kaksi kolmannetta. Mites käy töölöläisen Annelin? Varmaan puhuu maaseudun asuttuna pitämisestä ja unohtaa kotikaupunkinsa.
En itse ole ikipäivänä äänestänyt Kepua. Enkä äänestä. Tiedoksi: asun umpikeskustalaisella paikkakunnalla Pohjanmaalla. Eipä täällä paljon demareiden ja vihreiden ym. kannattajat huutele, mutta meitäkin on! Oma ehdokkaani (nainen, kolkytjarisat, demari) meni läpi. Arvatkaa, kerronko siitä työkavereille aamukahvilla???

Äänestä
  • Tervetuloa joukkoon. Ei ole täälläkään Helsingissä tullut mieleenkään aamukahvipöydässä kehua keskustan vaalivoittoa. Ellei nyt sit halua työpaikkakiusatuksi. 15 vuotta täällä, et revi siitä.

    Äänestä

  • Siellä helsingissä on sosialistien painostus, näkeehän sen paavossakin; ette uskalla kertoa muuta kuin että äänestitte sosialistia, pitää tehdä samaa. Se on ihan samanlaista kuin stalinun aikana....pakkoa , nöyristelyä, työkaverin kiusaamista, salailua...se on työläisten sosialismia....

    Äänestä

Puheistas huomaa että ei oo tainnu omasta navasta katse paljoa kehittynyt.

Äänestä

Sapettaahan se tietysti, on keskusta jäänyt
niin monesti "viittä" vaille, että tiedän.

Äänestä
  • Kepu voi tuoda tervettä maalaisjärkeä muutoin kylmään kokoomus/demari hesaan. Uskon , että varsinkin kepun luonnonsuojelu politiikka tekee hyvää hesalle.Huom! oli ainut puolue , joka vaaliohjelmassaan haluaa säilyttää ainutlaatuisen Malmin pienlentokentän koskemattomana, eikä jyrää sinne lyhytnäköisesti uutta Jakista ( sorry, Jakomäkeläiset). Vihreitten ääniä meni just siksi kepulle.
    Mä oon aika varma ,että siellä landella kepu on sietämättömän konservatiivinen puolue, mitä juttuja olen kuullut. Voisko ajatella vaihtokauppaa, jossa landelle enemmän RKP:laisia, demareita jne...?

    Äänestä

  • Katja M.L kirjoitti:

    Kepu voi tuoda tervettä maalaisjärkeä muutoin kylmään kokoomus/demari hesaan. Uskon , että varsinkin kepun luonnonsuojelu politiikka tekee hyvää hesalle.Huom! oli ainut puolue , joka vaaliohjelmassaan haluaa säilyttää ainutlaatuisen Malmin pienlentokentän koskemattomana, eikä jyrää sinne lyhytnäköisesti uutta Jakista ( sorry, Jakomäkeläiset). Vihreitten ääniä meni just siksi kepulle.
    Mä oon aika varma ,että siellä landella kepu on sietämättömän konservatiivinen puolue, mitä juttuja olen kuullut. Voisko ajatella vaihtokauppaa, jossa landelle enemmän RKP:laisia, demareita jne...?

    Vaihtaisin kyllä muutaman kepulaisen teille.Voi olla kyllä että et huoli...Mikäköhän saastuttaa suomenlahtea yhtenä raskaimpana,eiköhän se ole maatalous.Malmin kenttä on varsin pieni asia..Mutta jos äänestät kepua niin ole hyvä.Harmi ettei ehdokkaita voi siirtää.

    Äänestä

Olet unohtanut yhden ryhmän. Helsingissä on paljon muualta työn perässä muuttaneita, jotka mieluummin palaisivat kotiseudulleen, jos maalla asumisen edellytyksiä parannettaisiin. Silloinhan myös terveyskeskusjonot lyhenisivät ja päiväkotipaikkojakaan ei tarvittaisi niin paljon.
Miksi pääkaupunkiseutu vielä vetää vaikka sitä kupataan? Ei ehkä vielä kupata tarpeeksi ;) ?

Äänestä

Jep,on se vain uskomatonta,miten kansalaiset lankesi tuohon Keskustan populismiin.Varsinkin stadilaiset.Kaikille luvataan kaikkea,mitä vain huomaavat kysyä...
Eikä missään vaiheessa selvitetty,miten ne lupaukset aiotaan toteuttaa käytännössä.

No,ihan turha ainakaan enää hämmästellä,miten itävaltalaiset ja italialaiset voi olla niin tyhmiä,että lankeavat niiden populistisankareidensa vietäviksi.

Äänestä
  • Niin siinä vaan kävi, että vihreissä ei riittänyt " munaa", ei potkua ajamaan heille kuuluvia asioita, joihin luonnonsuojelu kuuluu. Sen tehtävät otti keskusta, jopa täällä uudenmaan piirissä. Yleisesti ottaen ihmiset ovat hirmu pettyneitä vihreitten velttoon politiikkaan ja keskusta on seuraava vaihtoehto ihmisille, jotka ajattelevat luonnon parasta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Mikko kirjoitti:

Kepu on saamassa vaalivoiton, kärjessä Anneli Jäätteenmäki Helsingistä. Eipä anna hyvää kuvaa helsinkiläisten järjenjuoksusta äänestää kepua, joka on ollut pääkaupunkiseudun suurin kuppaaja. Turha sitten kirjoitella yleisönosastoihin, kun päiväkoteja lakkautetaan ja terveyskeskuksiin on viikkojen jonot. Hölmöt!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu