Mitä/keitä ne miehet oli siinä toisen kauden viimeisessä jaksossa, jakson ihan lopussa? Mitä ne teki siinä niiden tietokoneiden kanssa? Ja mitä tekemistä sillä Pennyllä oli niiden kanssà?
Kiitos!
Antarktiksen miehet
4
1393
Vastaukset
- loocke
Varmaan etsivät sitä saarta ja Desmondia.
- Fidelitas
Ne miehet olivat siellä seuraamassa niitä magneettisia häiriöitä, joita niiden numeroiden painelematta jättäminen sai aikaan. Ja juuri sen ne havaitsivat siinä lopussa ja soittivat siitä sille Pennylle. Mutta sitä minä en tajua, että miksi niiden piti juuri olla antarktisella? Yhtä hyvinhän niitä voi seurata mistä tahansa planeetan paikasta. Niin ja ne tietokoneet olivat juuri sen magneettikentän seuraamista varten. Sitä minä en tajua miksi ne soittivat juuri tälle Pennylle, mutta luulen kyseessä olevan jonkin mystisen yhteyden dharma aloitteeseen, jonka työntekijänä Penny tai tämän teollisuuspohatta isä on.
Ja vielä yksi huomio viimeisestä jaksosta. Siinä "hatch"-paikassa ei olisi ikinä syntynyt niin voimakasta magneettikenttää, että koko paikka rähähtäisi ja saari peittyisi epäilyttävään valoon ja meluun. Siis mistä se magneettikenttä edes syntyy? Ja sitä paitsi ne eivät vain ala kasvaa ja sitten posahtelevat.- reto
Eikö luukussa sattunut jokin onnettomuus mistä mainittiin siinä Dharman orientation filmillä ja kelvin kertoi Desmondille onnettomuudesta?
- mikkom
reto kirjoitti:
Eikö luukussa sattunut jokin onnettomuus mistä mainittiin siinä Dharman orientation filmillä ja kelvin kertoi Desmondille onnettomuudesta?
yksi tiedemiehistä on Jack parralla...katsokaa tarkasti. Tiedemiehet etsivät saarta jäätyneeltä maapallolta. Napin painamattomuus laukaisi paikannussignaalin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1432841Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2782548Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?341502Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.381484- 1211212
- 1081163
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee151075Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041053Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.317935Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La60922