http://www.sak.fi/suomi/ServiceServlet?type=attachment& source=SAKAttachments&id=292
Jostain syystä SAK:n kalvoista ei esitetä sitä, että Ahon hallitus loi laman jälkeen (1992-1995) n. 300 000 työpaikkaa (hiukan enemmän, kuin lamassa menetettiin). Siis saman verran vuosittain, kuin Vanhasen hallitus neljässä vuodessa. Mutta eihän sellaista voi työntekijöille kertoa. Lama loppui vuosien 1991 ja 1992 taitteessa.
SAK:n kalvosarjassa Ahon hallituksen lamanjälkeinen työllistäminen näyttäisi siltä, että siirryttäessä ruudun (vuoden) verran oikealle, nousisi käyrä KAHDEN ruudun verran ylöspäin. Kolme vuotta putkeen.
Miksi tyytyä keskinkertaiseen, kun voi valita parhaan?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.