Sain hetki sitten kuulla että , perhetttumme on kuollut.
Hän on ilmeisesti ollut jo kuolleena jonkin aikaa, ennenkuinhänet löyrettiin kotoa.
Tämä ihminen oli kyllä joskus pikkasen hankala, mutta silti en olis tuollaista kuolemaa toivonut.
Mummu kuoi yksin.
Jotenkin en vielä käsitä että tätä mummua ei ole enään.
Mutta olenhan minä vasta vajan tunnin asiaa pähkäillyt.
Mutta miksi sitä jotenkin ei käsitä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Minäkin pähkäilen saman kysymyksen kanssa, sain kuulla n.4 tuntia sitten, että meille tuttu pariskunta kuollut junaonnettomuudessa tänään iltapäivällä. surettaa, heiltä jäi kaksi alle kouluikäistä lasta orvoiksi. Ei vaan usko, että on ihan oikeasti totta! Pakko olla jotain kauheaa painajaisunta!!! Ihan noin vain yks kaks lapset menettivät molemmat vanhempansa!! En jaksa tajuta!
Olen todella pahoillani, mikis pieniltä lapsilta vierän vanhemmat pois.
Miksi, miksi
Äidilläni oli syöpä jo kaksi vuotta. Kolme viikkoa sitten hoitoa antava lääkitys lopetettiin ja viisi päivää sitten hän kuoli. Vaikka tiesi etukäteen, että hän kuolee, oli se siltikin järkytys. Ja minulla ainakin on päivittäin hetkiä, kun miettii, onko se oikeasti totta vaiko vain pahaa unta.