HÄVETKÄÄ, demarit tanssivat haudalla, vaikka

HÄVETKÄÄ,
demarit tanssivat haudalla, vaikka vainaja ei ole vielä edes jäähtynyt.

Käy katsomassa Kokoomuksen saitilla, miten TÖRKEÄSTI äänestäjänä ja kannattajanne ilkkuvat Sasia, tietämättä yhtään mitään tapahtuneesta.

Tuskin sosialistia yhtään edes mietityttää vainajan omaisten tunteet tai muut inhimilliset seikat, kunhan vaan pääsevät tölvimään porvaria.

Hyi HELVETTI, kun etoo tuollainen demarille tyypillinen tunteettomuus.
3265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei kait jalan katkeaminen henkeä vie ja puupää Sasi voi kävellä aivan hyvin puujalalla.

Äänestä
  • Voi vitun tyhmä sun kanssas. Kolarissa kuoli IHAN OIKEA IHMINEN.

    Eikö punaiset aatetoverisi voisi edes VÄHÄN kunnioittaa tämän kuolleen IHMISEN omaisten tunteita, riepotellessaan poliittista vastustajansa Sasia?

    Kyllä sitä ollaan nyt niin demaria, niin demaria, kaukana sosiaalisesta ja välittävästä ihmisestä.

    Äänestä

Sasi on syyllinen kolariin ja on aiemmin ollut vaatimassa kovempia tuomioita kuolemantuottamuksesta. Sasin mukaan kaksi vuotta vankilassa on liian lievä tuomio.

Silti. Ei pidä lyödä lyötyä. Tämä on paha paikka Sasille, eikä siihen pidä muiden puuttua. Annetaan hänen hoitaa asiansa rauhassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vainajat eivät kirjoitti:

HÄVETKÄÄ,
demarit tanssivat haudalla, vaikka vainaja ei ole vielä edes jäähtynyt.

Käy katsomassa Kokoomuksen saitilla, miten TÖRKEÄSTI äänestäjänä ja kannattajanne ilkkuvat Sasia, tietämättä yhtään mitään tapahtuneesta.

Tuskin sosialistia yhtään edes mietityttää vainajan omaisten tunteet tai muut inhimilliset seikat, kunhan vaan pääsevät tölvimään porvaria.

Hyi HELVETTI, kun etoo tuollainen demarille tyypillinen tunteettomuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu