saitin mukaan juontaa kokkareiden miehistöön, ilmiselvä poliittinen manööveri.
Kurosen esiintyminen kokkareiden juoni?
Kirjan
8412
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
sentään. Kyllä kyseessä oli ihan puhtaasti Matti Vanhasen omat söhellykset.
ovat kokkareissa.
Älä äänestä riistäjäkokkaria.
keskustalla se vaan on oma kylän sonni ja sen puuhat ovat ihan ok koko keskustan väelle, jos Pääministeri ei osaa tuon vertaa edes omista henkilöhohtaisista asioistaan huolehtia niin toki, toki, kokoomuksen vika, kenes muiden.
Olisi Matti-poika miettinyt ihan itse ja etukäteen mitä kaikkea voikaan tapahtua, kun esittää nettipanolleen Euroopan pressaa, urvelo.
Se oli M.Vanhanen joka kurosta nussi...
oliko välittäjä.
tulleen vasemmalta. Siis: kiilaa porvaripuolueiden väliin! Menetelmät on tuttuja 70-luvulla eläneille.
listiä Matin poliittisen uran ja samalla keskustan vaalitappioon. Susan Kuronenhan teki selvän tempun ja meni kertomaan medialle suhteestaan. Ja on jatkanut samaa myllytystä koko ajan. Kysymyksessä ei ole Susanin puolelta aito rakkaussuhde ja kirjailija tuote, vaan aivan selvä Kokoomusrahoitteinen pääministeri Matti Vanhasen poliittisen uran tuhoamisyritys ja samalla keskustan syökseminen valitappioon.
Totta aiassa on vain se, että tällä tempulla Kokoomus osoitti kuuluvansa samaan porvarihallitus vaihtoehdon petturuuteen, kuin aikanaan Harri Holkeri teki ohittaessaan Suomisen ja tuhotessaan Paavo Väyrysen. Muistamme hyvin, kuinka silloinkin SDP ja KOK:n yhteistyön paska lensi. Sama toistui Esko Ahon ja Anneli Jäätteenmäen kohdalla. Mutta Anneli Jäätteenmäen tapauksessa Kokoomus jäi nuolemaan näppejään. Toivottavasti "sokea reettakin" näkee, mitä kokoomus puuhastelee.
Kokoomuksen kahden kärjen politiikassa Niinistön kärki johtaa roskapilluri linjaa ja suojaa näin Kataista. Mutta peli on yhteinen.
Kokoomus on ollut ennenkin kiero ja mihinpä se "kissa kynsistään pääsee" sanonta sopii tähän.