Isäni (isäni on kuollut)sisko sairastaa syöpää,joka paranisi täysin jos hän antaisi tehdä avanteen itselleen.Mutta hänpä ei suostu,diagnoosi tuli yllättäen ja kuolema on seuraamassa nopeasti ilman leikkausta ja hän on päättänyt kuolla siihen, koska kokee avanne-asian liian kauheana.Hän saisi apua sen hoitoon minulta ja muutamalta muultakin, enkä itse pitäisi avannetta kauhean pahana asiana, kun sillä saisi vuosia lisäaikaa.Sukulaiset itkevät asiaa ja minut valtuutettiin kääntämään hänen päänsä asiassa mutta hän ei milloinkaan ole mielipidettään mistään asiasta vaihtanut.Soitin sairaalan sosiaalihoitajallekin (kuulemma hän antaa neuvoja tällaisiin tilanteisiin) ja hoitaja sanoi, että jokaisella on oikeus päättää haluaako hoitoa vai ei ja hautaan on mennyt väkeä, jotka ovat kieltäytyneet ohitusleikkauksista ja amputaatioista, koska elämänlaatu laskisi.En silti voi sille mitään, että pidän häntä kamalan itsekkäänä kun ei halua jäädä tänne meidän kanssamme vaikka on jo nähnyt paljonkin suuria surujamme ja tietää että jättää surua jälkeensä.Tuntuu julmalta.Mutta olenko sitten itse itsekäs, kun en haluaisi hänen kuolevan vaan olevan täällä meidän kanssamme? Olen auttanut häntä kaikessa missä olen voinut mutta mikään ei auta.Me sukulaiset tunnemme, että hän on jo hylännyt meidät.Itse tekisimme kaikkemme, jos sairastaisimme, että saisimme vielä olla täällä.Ja sitten tuemme häntä loppuun asti vaikka hänen päätöstään emme voi hyväksyäkään.Amputaatioiden kohdalla vielä jotenkin ymmärtäisin sen mutta en käsitä miksi avanne voi olla niin paha, onhan niitä monilla.Sekin kysymys jää ilmaan, että olisiko hän lopulta sopeutunut ajatukseen, jos aikaa olisi ollut enemmän mutta kun nyt aikaa ei ole.Lääkärit ja hoitajatkin ovat tehneet kaikkensa ja sanoivat isäni siskon menneen asiasta niin lukkoon, että tarvitsisi psykiatria mutta ei suostu siihenkään.Lääkärin vastaanotoilla kieltäytyy puhumasta enää mitään ja on perunut aikojaan salaa ja me olemme niitä järjestäneet uudestaan, kun sytostaattihoidonkin yritti estää.
Avannetta ei voi lääkäri ilman potilaan suostumusta kuulemma tehdä mutta kun potilas on selvästi psykiatrin tarpeessa mutta kun ei huoli apua niin emme voi pelastaa häntä enää.On vain niin vaikeaa antaa hänen lähteä.Kukaan ei voi sitä hänen puolestaan päättää tai estää.Sitäkin olen miettinyt, että onko se sitten tavallaan itsemurha vai tarkoitettukin alunperin hänen matkansa pääksi tässä elämässä ilman nykyajan lääketiedettä.
Avannetta ei voi lääkäri ilman potilaan suostumusta kuulemma tehdä mutta kun potilas on selvästi psykiatrin tarpeessa mutta kun ei huoli apua niin emme voi pelastaa häntä enää.On vain niin vaikeaa antaa hänen lähteä.Kukaan ei voi sitä hänen puolestaan päättää tai estää.Sitäkin olen miettinyt, että onko se sitten tavallaan itsemurha vai tarkoitettukin alunperin hänen matkansa pääksi tässä elämässä ilman nykyajan lääketiedettä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos ihminen ei halua hoitoa, niin hänellä on oikeus siihen. Ainakin täysissä sielun ja ruumiin voimissa ollessaan oikeus tehdä tällainen päätös ja sitä tulee noudattaa ja kunnioittaa. Jos ihminen on julistettu holhouksen alaiseksi, täyttä ymmärrystä vailla olevaksi, asiantuntijoiden lausuntojen mukaisesti, niin silloin holhoojilla on käsittääkseni aika suuri oikeus päättää hänen hoidoistaan. Potilasasiamiehen pitäisi osata neuvoa ja sanoa nämä asiat selviksi läheisille, omaisille ym. Lääkärikin tietää paljon sanoa.
Itse olen päättänyt, että en aio ottaa mitään hoitoja, jos sairastun syöpään,tms.sairauteen, joiden hoidot ovat tosi raskaita... ehkä avanne tapauksessakin...ja todellakin toivon, että päätöstäni kunnioitetaan ja noudatetaan.
Ymmärrän hyvin surusi ja ahdistuksesi tämän asian johdosta.
Onko tätisi jo iäkäskin? Monet iäkkäät pelkäävät suunnattomasti sitä, että joutuvat elämään toisten armoilla ja ovat riippuvaisia siitä avusta, jonka sukulaiset tai ulkopuoliset ihmiset tulisivat päivittäin antamaan.
Ehkä hän on jo tehnyt itselleen selväksi, että elämä oli tässä, ja sitä päätöstä tulee kunnoittaa. Se, mitä voit hänen hyväkseen tehdä, on se, että järjestät hänen viimeiseksi ajoikseen kunnioittavan ja hyvän saattohoidon.
Kävin sisimmässäni tätä keskustelua ja kamppailua isäni sairastuessa keuhkosyöpään. Tulin siihen tulokseen, että en halua tai saa olla niin itsekäs, että haluaisin hänen kituvan ja riutuvan vuosikaudet ja vaeltavan rankoista hoidosta toiseen vain sen takia, että minulle ei tulisi surua.
mutta kunnioitan tätisi tahtoa.
On jokaisen oma asia haluaako hoitoa vai ei. Ymmärrän,että haluat siskosi paranevan,mutta hän ei halua avannetta. Miksi et kunnioita siskosi päätöstä ja tue häntä siinä? Toiset kokee avanne-asian kamalana ja ei halua sitä,vaikka se auttais/pelastais. Miltä luulet siskostasi tuntuvan kun et tue häntä,vaan yrität kääntää hänen päätään asia suhteen?
Ole siskosi tukena ja kunniota hänen päätöstään. Voimia sinulle!