Rupesin tuossa pohtimaan, että onkohan naisilla ja miehillä enää yhteiskunnassa (Suomessa) sukupuolijakautuneita rooleja? JA olisiko syytä olla?
Tämähän sitten jo pohjaa semmoiseen olettamukseen, että onko naisissa ja miehissä mitään pohjimmaista eroa.
Feminismihän on usein paradoksaalista toisaalta väittäessään sukupuolta monestikin sosiaalisesti konstruoiduksi, toisaalta muistaen separoida kovinkin eri sukupuolten välillä havaittuja ilmiöitä debatissaan... Se ei liene parhain keino häivyttää rooleja?
Yhteiskunnallisesti kai Suomessa miehellä on enää "maanpuolustajan" rooli, koska miehelle asia on edelleen velvollisuus. Tosin naisten pehmeä lasku armeijaan kai osaltaan on tarkoitettu siihen, että karskimmat naiset voivat halutessaan toteuttaa itseään tälläkin saralla.
Muutoin miehelle lienee varattu "pahiksen" rooli etenkin feministisessä debatissa, mutta myös muutoin länsimaista yhteiskuntaa analysoitaessa - vrt. Michael Mooren trendikkäästi valkoista heteromiestä yleistävään kritisoivat kirjoitukset.
Feminismikin näkee naisen toisaalta useimmiten hoivaavana - äitimäisenä - ja pitää tuota roolia jopa siinä määrin yllä, että peräänkuuluttaa koko yhteiskuntaan "hoivaavaa" ja "äitimäistä" arvoperustamuutosta.
Talouselämässä edelleen yrittäjän ja yksityisten työpaikkojen luojan rooli on miesten osana - naisten perustamat yritykset ovat usein pieniä, vähemmän työllistäviä, kuin vaikkapa miesten aloille tyypillisesti perustetut. Toki näissä on myös poikkeuksia.
Koulumenestyjän rooli on varattu tytöille... Joskus vain pohdituttaa, mikä on sen tytön osa, joka ei täytä tuota rooliodotusta kohta?
Jne.
Mielestäni feministinen retoriikka on usein hieman ristiriitaista - toisaalta rooleista haluttaisiin eroon (kohti individualismia), toisaalta roolijakaumasta kohkataan edelleen isoon ääneen myös valinnanvapauden mahdollistavassa nyky-yhteiskunnassamme. Milloinka pääsisimme siihen, että katsotaan mahdollisuuksien tasa-arvoa sen sijaan, että kritisoimme ihmisten valintojen perusteella tapahtuvia lopputulemia ahtaitten lasiemme läpi?
Tämähän sitten jo pohjaa semmoiseen olettamukseen, että onko naisissa ja miehissä mitään pohjimmaista eroa.
Feminismihän on usein paradoksaalista toisaalta väittäessään sukupuolta monestikin sosiaalisesti konstruoiduksi, toisaalta muistaen separoida kovinkin eri sukupuolten välillä havaittuja ilmiöitä debatissaan... Se ei liene parhain keino häivyttää rooleja?
Yhteiskunnallisesti kai Suomessa miehellä on enää "maanpuolustajan" rooli, koska miehelle asia on edelleen velvollisuus. Tosin naisten pehmeä lasku armeijaan kai osaltaan on tarkoitettu siihen, että karskimmat naiset voivat halutessaan toteuttaa itseään tälläkin saralla.
Muutoin miehelle lienee varattu "pahiksen" rooli etenkin feministisessä debatissa, mutta myös muutoin länsimaista yhteiskuntaa analysoitaessa - vrt. Michael Mooren trendikkäästi valkoista heteromiestä yleistävään kritisoivat kirjoitukset.
Feminismikin näkee naisen toisaalta useimmiten hoivaavana - äitimäisenä - ja pitää tuota roolia jopa siinä määrin yllä, että peräänkuuluttaa koko yhteiskuntaan "hoivaavaa" ja "äitimäistä" arvoperustamuutosta.
Talouselämässä edelleen yrittäjän ja yksityisten työpaikkojen luojan rooli on miesten osana - naisten perustamat yritykset ovat usein pieniä, vähemmän työllistäviä, kuin vaikkapa miesten aloille tyypillisesti perustetut. Toki näissä on myös poikkeuksia.
Koulumenestyjän rooli on varattu tytöille... Joskus vain pohdituttaa, mikä on sen tytön osa, joka ei täytä tuota rooliodotusta kohta?
Jne.
Mielestäni feministinen retoriikka on usein hieman ristiriitaista - toisaalta rooleista haluttaisiin eroon (kohti individualismia), toisaalta roolijakaumasta kohkataan edelleen isoon ääneen myös valinnanvapauden mahdollistavassa nyky-yhteiskunnassamme. Milloinka pääsisimme siihen, että katsotaan mahdollisuuksien tasa-arvoa sen sijaan, että kritisoimme ihmisten valintojen perusteella tapahtuvia lopputulemia ahtaitten lasiemme läpi?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Naiset kyllä itse huomaavat mikä on naisen rooli kun kerran kuukaudessa katsovat alapäätään ja vaihtavat vanujaan.
Minä vastustan sukupuolirooleja. Omaan järkeeni ei kerta kaikkiaan mahdu, miksi asioita pitäisi tehdä tietyllä tavalla siksi että sattuu olemaan nainen tai mies? Syyksi ei kelpaa että naiset/miehet ovat keskimäärin enemmän tällaisia tai tuollaisia, eihän keskiarvoon pyrkiminen voi olla mikään ihmisen elämäntehtävä. Kukaan ei hyödy siitä että ihminen yrittää olla muuta kuin on, tai että häntä kohdellaan jonkin paikkansa pitämättömän oletuksen mukaan.
"Tosin naisten pehmeä lasku armeijaan kai osaltaan on tarkoitettu siihen, että karskimmat naiset voivat halutessaan toteuttaa itseään tälläkin saralla."
Näinhän sitä kai herkästi ajatellaan. Hassua sinänsä että jossain kohtaa roolin rikkovaa ihmistä pidetään kaikin puolin poikkeavana ja kummallisena. Omien kokemusteni mukaan armeijan käyviä naisia ei voi määritellä tietyn tyyppisiksi, meitä on hirveän paljon erilaisia. Ja enimmäkseen ihan ns. tavallisia naisia, siinä määrin kuin ketään ihmistä voi tavalliseksi nimittää.
"Koulumenestyjän rooli on varattu tytöille... Joskus vain pohdituttaa, mikä on sen tytön osa, joka ei täytä tuota rooliodotusta kohta?"
Useimmat tytötkään eivät kuitenkaan ole ihan kympin keskiarvon oppilaita, joten tuskin keskitasoisesti menestyvillä tytöillä on mitään hätää jatkossakaan. Siitä en sitten tiedä tuleeko todella huonosti menestyville tytöille enemmän ongelmia kuin pojille samassa tilanteessa? Luulisi että kun työ- ja opiskelumahdollisuudet on samat niin ei kai huonosti menestyneellä pojalla ole mitään tytöiltä suljettua reittiä valoisampaan tulevaisuuteen.
Sallittakoon pieni kommentti liittyen "naisten pehmeään laskuun" armeijassa. Iltalehden nettisivuilla on tarinaa Karjalan prikaatista, jossa sotapoliisikolmikko, kaksi miestä ja yksi nainen olivat aloittelemassa ryhmäseksisessiota, mutta tulivat yllätetyiksi puolipukeissaan.
Tässäpä esimerkki karskin naisen tavasta toteuttaa itseään. Miehethän osoittivat todellista maanpuolustushenkeä. Kaksi urosta hoitelemassa inttiin eksynyttä tyttöraukkaa.
...halausfilosofiaa viedä enemmänkin tuonne miehisiin linnakkeisiin silkan suoran toiminnan sijaan. (Viitaten Iltalehdessä olleeseen Tanjan luentoreferaattiin Helsingin yliopistolla...).
Minusta tuommoisessa ryhmäseksissä hyvin pian käy niin, että aloitetaan väärästä päästä, noin ikään kuin luovan ja avoimen työyhteisön kehittämiseksi.
Oma poikani vapautui asepalveluksesta viime heinäkuussa ja pari kertaa poikettiin perheille järjestetyissä tilaisuuksissa kasarmilla; näistä toinen oli juhlallinen sotilasvala.
Kyllä se aika karskia meininkiä kaiken kaikkiaan siellä on, tuvassa "äijätuoksu" ja nämä alkokkaat, sittemmin valan jälkeen viestimiehet puoli metriä henkistä pituutta kasvaneina.
Kaikkihan on mahdollista ja kannatan lämpimästi mitä tahansa meininkiä pehmentävää lähentymismuotoa, on se sitten halaukset, olalle taputtelu, tai jotain muuta. Oman kokemukseni perusteella on tosin vaikea nähdä jätkiä toisiaan kaulailemassa. "Armeija on tietynlainen teatteri, jossa hyvällä roolisuorituksella selviää, jos on riittävän fiksu tämän oivaltaakseen". Suora sitaatti pojaltani. Samassa sisääntuloerässä oli muuten tyttöjäkin, samoin kantahenkilökunnassa, mutta tiettävästi siellä ei harrastettu sen kummemmin halauksia kuin kimppakivaakaan.