välilevynpullistuma(ko)?

Että mietin vaan, että osaisiko joku jolla kyseinen vaiva on, kertoa liittyisikö mun oireet tuohon edellämainittuun;

- Ristiselän poltto aina makuullaan
- krampit keskellä selkää (vähän niin kuin joskus ennen kuukautisia, mutta säännöllisesti.)
- kosketusarkuus, poltto
- joskus iskiaskivut varsinkin pakkasella

Ylensä kivut alkaa jos ulkolämpötila muuttuu nopeasti liian kylmäks tai kuumaksi.
Äidilläni on välilevynpullistuma ja hänen molemmilla vanhemmillaan lonkkavika. Lisäksi suvussani on reumaa ja ms-tautia. Voiko tämä sukurasite vaikuttaa? Olen vasta 17
152101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ei kuulosta välilevyltä näin maalikon korvaan. Välilevylle on tyypillistä erittäin voimakas säteilevä kipu alaraajoihin. Ja voimakkaalla tarkoitan siis aivan saatanan kovaa kipua. Henk.koht. makasin sohvalla jalka koukussa ja itkin. Ja olen 30v 100kg mies.

Selkä ei ollut kosketusarka millään tavalla. Kipu tuli aina kun taivutti kohti varpaita. Kramppeja toki tuli, mutta niitä voi tulla mistä vain. Kramppi on oikeastaan vain sivuvaikutus. Ne kertovat että jokin kuormittaa selkää, ja selkälihas on yliväsynyt -> kramppaa.

Äänestä

vaikka kipu ei alaraajoihin säteilisikään. Ja kyllä ainakin minulla tietää selkää koskettamalla missä pullistuma on. En kyllä minäkään sanoisi araksi, mutta tuntuu. Kramppejakin on ollut, mutta ne on kyllä aina vieneet myös sairaalaan eli ihan pienestä en huolehtisi. Mene jonnekin nettisivuille missä on jumppaohjeita ja tee niitä. Aina liikunta auttaa...kuinka mielelläni liikkuisinkaan jos voisin.

Äänestä
  • että terveeseen selkään ei tule pullistumia aina on jiokin muu perussyy miksi niitä tulee. pois koneen ärrestä ja rupea liikkumaan joka ikinen päivä käveleen hiihtään uimaan kuntosalia jne jne.
    paras mitä voit itsellesi tehdä on tämä. muista että lääkäri joka istuu metrin päässä ei helpota oloasi vaan sinun tulee itse hoitaa itsesi.

    Äänestä

  • huomioon kirjoitti:

    että terveeseen selkään ei tule pullistumia aina on jiokin muu perussyy miksi niitä tulee. pois koneen ärrestä ja rupea liikkumaan joka ikinen päivä käveleen hiihtään uimaan kuntosalia jne jne.
    paras mitä voit itsellesi tehdä on tämä. muista että lääkäri joka istuu metrin päässä ei helpota oloasi vaan sinun tulee itse hoitaa itsesi.

    Eläs nyt. Pullistumat vaivaavat monia urheilijoitakin. Minulle kertoi neurologi sekä ortopedi seuraavaa: pullistuma ei johdu mistään liikunnasta tai liikkumattomuudesta. Kyseessä on käytänössä aina sairaus, nimittäin välilevyrappeuma. Erittäin yleinen sairaus, joka ilmenee yleensä vanhemmalla iällä. Mutta joskus nuorilla, kuten minä (30v) tai joillain jo ihan teini-iässä. Monilla on pullistumia, mutta niiden vaiva on ihan tuurista kiinni. Ongelma on silloin kun pullistuma osuu hermoon. Fysioterapiassa voidaan jumpata ja vahvistaa lihaksia niin että ryhti paranee ja pullistuma ei enää paina hermoa. Mutta se pullistuma ei kuitenkaan katoa minnekään.

    Koska kyse on sairaudesta, voi vaiva uusiutua koska vain. Itselläni oli 3v sitten kipuja. Fysioterapia auttoi. Meni pari vuotta ja sitten jouduinkin leikkaukseen. Leikkauskesta löytyi yksi iso pullistuma ja yllättäen vanha irronnut välilevyn kappale. Jälkimmäinen kai fysioterapian aikaansaaama. Varmaan nytkin selässäni joku pullottaa, mutta koska ei ole mitään oireita -> ei osu hermoon.

    Pullistuma on vielä mukava. Toinen vaihtoehto on välilevyn kuivuminen ja kasaanpainuminen. Tällöin tehdään leikkaus jossa poistetaan välilevy. Tutulel kävi näin. Maksaa aivan saatanasti ja sariasloma on sitten todella pitkä. Minulla oli vain 6 viikkoa, ja kivutkin loppuivat heti leikkaukseen.

    Summa summarum, pullistuma ei tule koskaan terveeseen selkään. Selkä on jo sairas.

    p.s. kuntosali on hyvä. 10v salia harrastaneena ja selkäkivut tuntevana sanon kuitenkin, että treenatkaa myös niitä "syviä" lihaksia. Vaikka se tuntuu tyhmältä. Varsinki salin eri trendikoneissa saadaa nopeasti vahvistettua paikallisia lihaksia niin, että syntyy paha lihasepätasapaino. Jos treenaat jotain jalanojennusta, jää lonkankoukistajat, ojentajat ja takareidet heikoiksi. Etureiden ollessa levossa, joutuu muut lihakset vetämään vastaan. Ja seuraus on selkäkramppi. Selkä siksi, että selkä on se joka ihmisellä lopulta kantaa kuorman. Aina kun teet arkisessa elämässä jotain, selkä kuormittuu.

    Äänestä

  • ex-potilas kirjoitti:

    Voidaanko pullistuma todeta röntgenillä?

    Äänestä

  • kuvissa kirjoitti:

    ...on paha voi siitä jäänteitä näkyä; itsellä oli näin. Mutta yleisemmin se varmentaa magneettikuvaus.

    Itsellä just välilevynpullistuma; kuntosalilla tuli. Ollu yli neljä kuukautta ja nyt kohta, vihdoinkin, ortopedin pakeille kuulemaan mitä löytyi magneettikuvista.

    Itelläkin 13 vuotta salia takana ja totta toi syvien vatsalihasten harjottaminen; se on kaiken a ja o :)

    Äänestä

  • kuvissa kirjoitti:

    Voidaanko pullistuma todeta röntgenillä?

    jättiprolapsi L4/5 välissä. Ei näkynyt röngtenissä. Kerkis vaivata liian kauan, ja sitten olikin jo vähän myöhäistä, kun vioitti hermoja. Nyt sitten leikkauksesta huolimatta kovaa neuropaattista kipua. Olkaa ihmiset kovia, kun vaaditte tutkimuksia. Ei kaikki buranalla parane, niinkuin mulle uskoteltiin....

    Äänestä

  • oli_______- kirjoitti:

    Ja se auttaa tsemppaamaan vaatimuksiin, kun muistaa kokoajan että kyse on SINUSTA ITSESTÄSI, eikä lääkäristä joka säästää määrärahoja....
    Ennemmin kunnon kuvaukset sairauksien POIS SULKEMISEKSI, kuin että todetaan vaan että juu, sulla on nyt sitä ja tätä....voivoi, nyt ei buranat taida auttaa.

    Äänestä

  • vielä_____-_ kirjoitti:

    välillä, että noi selkäsairaudet on sellasia joita kaikki lekurit ei tunnut ottavan kauhean tosissaan.

    Todellakin niitä tabuja kyllä oikein auliisti määrätään mutta että pääsis kunnon tutkimuksiin niin se on siitä kiinni että osaa ite vaatia.

    Äänestä

  • oli_______- kirjoitti:

    jättiprolapsi L4/5 välissä. Ei näkynyt röngtenissä. Kerkis vaivata liian kauan, ja sitten olikin jo vähän myöhäistä, kun vioitti hermoja. Nyt sitten leikkauksesta huolimatta kovaa neuropaattista kipua. Olkaa ihmiset kovia, kun vaaditte tutkimuksia. Ei kaikki buranalla parane, niinkuin mulle uskoteltiin....

    olet selvinnyt tuon kipusi kanssa? mitä hoitoja olet ottanut.joko olet kipupolin asiakkaana?..kyselen, koska veljelläni on sama juttu, välilevyn pullistuman, ikää 35, kamalat kivut->säteilee jalkoihin, estää työssä olon, eikä mistään ole löytynyt apua.leikattu 2 kertaa, ja selkään jäänyt kiinnikkeitä...
    veljeni on kokeillut:

    hierojaa, fysioterapauttia, fysiatria "noita"-hoitajaa, eli vaihtoehtoishoitoa, manipulaatiota, lääkkeitä, luontaistuotteita, jäsenkorjaajaa, akupunktiota, kuppausta, venyttelyä, levossa oloa ja liikkumista, ..

    nyt sitten menossa kipupolille keskusteluun..en tiedä sitten antavatko kipupiikkiä vai mitä..olisi tosi hyvä kuulla sun kokemuksia, kun tuntuu ettei lääkärit ota tosissaan.
    kiitos

    Äänestä

  • kuvissa kirjoitti:

    Voidaanko pullistuma todeta röntgenillä?

    Taidettiin jo vastata. Ei näy röntgenissä, koska siinä näkyyy vain luusto. Röntgenissä voidaan kyllä nähdä esim. selkärangan painuminen kasaan, mikä tietty vihjaisee välilevyjen suuntaan. Mutta magneettikuvaus on se mikä kertoo lopullisen totuuden.

    Itse menin yksityiselle. Magneettikuvat maksoi 650e ja leikkaus 3500e. Kuulostaa ehkä kalliilta, mutta trust me - silloin kun mies ei pysty muuta kuin itkemään kivusta ja makaamaan, niin mikään summa ei ole paljoa. Kivut loppuivat leikkaukseen.

    Julkiselle puolelle olisin toki myös päässyt. Sama lääkäri joka minut leikkasi, tekee hommia myös yleisessä sairaalassa. Sanoi minulle että jonoon vaan, minun tapauksessani ehkä puolisen vuotta jonotusta. Luultavasti siinä ajassa tulee jo pysyvät hermovauriot. Julkisella leikataan vain kiireelliset tapaukset, ja kiireellisiä ovat vain ne joilla ns. pidätyskyky on mennyt. Eli toisin sanoen kuset ja paskat tulee housuihin omia aikojaan. No siinä meni meikän usko julkiseen sairaanhoitoon.

    Minulla on toki sairausvakuutus. Mutta koska selkä oli vihlaissut jo intissä aikanaan, niin vakuutustiedoissa on merkintä ettei korvata mitään selkään liittyvää. Ja turha sitä olisi vakuutusfirmalle valehdella. Noin ison laskun kohdalla tsekkaavat kuitenkin sairaaloista historiat. Jää ilman korvauksia ja saa vielä päälle syytteen vakuutuspetoksesta.

    Jostain muuten luin, että kaksi kovinta kipua ihmiselle ovat a) synnytys ja b) välilevypullistuma. Joillain kipu jää pysyväksi, ja se on paha tilanne se.

    Äänestä

  • miten... kirjoitti:

    olet selvinnyt tuon kipusi kanssa? mitä hoitoja olet ottanut.joko olet kipupolin asiakkaana?..kyselen, koska veljelläni on sama juttu, välilevyn pullistuman, ikää 35, kamalat kivut->säteilee jalkoihin, estää työssä olon, eikä mistään ole löytynyt apua.leikattu 2 kertaa, ja selkään jäänyt kiinnikkeitä...
    veljeni on kokeillut:

    hierojaa, fysioterapauttia, fysiatria "noita"-hoitajaa, eli vaihtoehtoishoitoa, manipulaatiota, lääkkeitä, luontaistuotteita, jäsenkorjaajaa, akupunktiota, kuppausta, venyttelyä, levossa oloa ja liikkumista, ..

    nyt sitten menossa kipupolille keskusteluun..en tiedä sitten antavatko kipupiikkiä vai mitä..olisi tosi hyvä kuulla sun kokemuksia, kun tuntuu ettei lääkärit ota tosissaan.
    kiitos

    Saman tyyppisiä "hoitoja" olen minäkin kahlannut läpi. Myös sakraali- ja hermojuuripuudutukset on tehty. Jälkimmäinen kahteen paikkaan, mutta ei minkäänlaista apua. Takajuostesimulaattorin laittamista suunniteltiin, mutta siitä luovuttiin, koska todennäköisesti vaste olisi ollut vähäinen.
    Lääkkeitä menee runsaasti, eivät vie kipua pois, mutta terävin kärki kivulta katkeaa. Hermothan tässä meinaa loppua yläpäässäkin, se on selvää. Mutta paikalleen ei kärsi jäädä, pikku liikunta ja käppäily pitää kipua myös aisoissa, vaikka jäytää kokoajan, pakko ainakin yrittää. Yöt ja varsinkin aamut on pahoja, jos "sattuu" nukkumaan liian pitkään.Paikallaan olo on myrkkyä.
    Kipupolilla olen käynyt monta kertaa, ja siellä ei epäillä potilaan kipuja. Lääkärit ja muu henkilökunta ovat ymmärtäväisiä. Lääkityksen löytyminen on joskus vain hankalaa, kun esim, hermovauriokipuun ei tavalliset lääkkeet pure. Minäkin syön kahdenlaista epilepsian hoitoon tarkoitettua lääkettä, jotka lievittää hermokipua, vaikka en epiä sairastakkaan.
    Tämä sairaus syö ihmistä, mutta periksi ei anneta ainakaan vielä. Jos sitten nuppi kestää.
    Vertaistuki olisi myös todella tärkeää, jos sitä saa. Itse olen keppuroinut melkolailla yksin tämän kanssa. Perhe kyllä ymmärtää, mutta samaa sairastavien olisi hyvä saada vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia. Kuntoutuksessa olin 3 viikkoa, ja se oli mukava reissu, kun oli 10 resuselkäistä yhdessä. Harmi kun ei noihin pääse useammin.
    Tsemppiä, ja suosittelen kyllä kipupolia, siellä paneudutaan potilaaseen kokonaisvaltaisesti.

    Äänestä

  • oli---2 kirjoitti:

    Hei taas..oli taas avartavaa lukea sun tilannetta, aina jotain vinkkiä saa. Oliko paha operaatio tämä hermojuuripuudutus? ilmeisesti tehdään kipupolilla??

    kuinka hakeuduit kuntoutukseen, kelanko kautta, vai ohjasiko lääkäri ? vertaistuki varmasti palkitsevaa, sulla olis varmasti veljen kanssa paljon puhumista, hän alkaa olla aika finito. Hänellä on vielä perhe, 4 lasta, ja töissä koittaa kituuttaa, ei onnistu. Automatkat tuskaa, kun istua voi yhtäjaksoisesti 15 minuuttia. Tuntuu toivottomalta jo vähän. sulla siis on leikattu selkä myös vai? en tiedä haluatko enää kirjoittaa tästä aiheesta, mutta kaikki tieto on kullanarvoista, koska on kurja katsoa toisen kärsimystä. veljeni on vasta 35 v..paljonkos sulla on ikää..jos saa kysyä :)?

    Äänestä

  • vastauksestasi kirjoitti:

    Sakraalipuudutus tehtiin kipupolilla, mutta hermojuuripuudutus röngtenissä. Ei ne pahoja olleet, mutta milloimpa se neuloilla pistely kivaa olisi.
    Odotin vain enemmän näiltä toimenpiteiltä, kun niitä paljon kehutaan. Minulle olivat pettymys.

    Kuntoutuspaperit laittoi kelalle vetämään hoitava lääkäri, josta sitten ottivat yhteyttä.

    Istuminen on minullakin semmoista kiemurtelua. Pitkään ei kärsi jaloillakaan olla, kun pitää päästä "oikasemaan". Tukivyötä kannattaa välillä käyttää, jos semmoisen omistaa. Saa niitä lainaankin.
    Pullistuma on minulta leikattu, mutta vetkuteltiin liian kauan, jolloin hermoja kerkesi vioittua. Mutta vetkuttelu muuttuikin sitten pikakiireeksi, kun homman vakavuus vihdoin ja viimein lääkärien tajuntaan upposi. Ja syyttää ei voi kun itseään, olisi pitänyt olla alusta asti kova, ja ajaa täysillä omaa asiaa. Nyt vahingosta viisastuneena osaan kyllä rassata joskus liikaakin.

    Onhan tuota perhettä minullekkin kertynyt, ja se on positiivista jos mikä. Jos yksin olisi joutunut näitä läpikäymään, olisi varmasti nuppi levinnyt aikoja sitten.
    Jonkin verran olen vejeäsi vanhempi, että nuoria tässä vielä ollaan. Hirvittää välillä ajatus, että minkälaisessa kunnossa sitä on 10 tai 20 vuoden kuluttua... se ahdistaa välillä aikalailla, varsinkin kun pitäisi kyetä lapsistaankin huolehtimaan. Ja osaa ne olla rahaakin vailla. Valitettavan usein ei voi niin paljon antaa kun haluaisi. Tämä on tämmöistä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Selkävaivainen kirjoitti:

Että mietin vaan, että osaisiko joku jolla kyseinen vaiva on, kertoa liittyisikö mun oireet tuohon edellämainittuun;

- Ristiselän poltto aina makuullaan
- krampit keskellä selkää (vähän niin kuin joskus ennen kuukautisia, mutta säännöllisesti.)
- kosketusarkuus, poltto
- joskus iskiaskivut varsinkin pakkasella

Ylensä kivut alkaa jos ulkolämpötila muuttuu nopeasti liian kylmäks tai kuumaksi.
Äidilläni on välilevynpullistuma ja hänen molemmilla vanhemmillaan lonkkavika. Lisäksi suvussani on reumaa ja ms-tautia. Voiko tämä sukurasite vaikuttaa? Olen vasta 17

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu