Jeesus piti lupauksensa:
Joh. 16:7
Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän.
Tämä Puolustaja on Pyhä Henki, joka:
Joh. 16:13
Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
Pyhä Henki on uskovaiselle yhtä välttämätön, kuin Jeesuksen ristintyö, sillä:
1. Kor. 12:13
sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat täysin yhtä ja me tulemme osalliseksi Jumalaan, Hengessä, jonka Jeesus lähetti kotiin palattuaan ja jolla Jumala Itse kastaa jokaisen omansa.
Johannes Kastaja kastoi ihmiset parannuksen kasteella, mutta kertoi, että hänen jälkeensä tulee Hän, joka kastaa Pyhällä Hengellä.
Matt. 3:11
Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.
Mark. 1:8
Minä kastan teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä."
Luuk. 3:16
niin Johannes vastasi kaikille sanoen: "Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi, jonka kengänpaulaakaan minä en ole kelvollinen päästämään; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.
Joh. 1:33
Ja minä en tuntenut häntä; mutta hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: 'Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä'.
Saamme armosta
70
1014
Vastaukset
- oikea?
Meille annettiin tuo sama käsky, minkä Johannes oli saanut, kastaa vedellä parannukseen ja meidänkin tulisi muistuttaa, että jäljessämme tulee Hän, joka kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella.
Onko siis väärrää opetusta opettaa, että parannuksen kasteen yhteydessä syntyy uudelleen, sillä monikaan ei siinä yhteydessä synny uudelleen, eli ei saa Pyhän Hengen kastetta?
Mitä mieltä olet?
Monet saavat Pyhän Hengen kasteen aivan eri yhteydessä ja joskus pitkän ajan kuluttua parannuksen kasteesta.
Ajattelisin joidenkin pettyvän, kun he parannuksen kasteen jälkeen eivät saakaan mitään uutta itseensä, sillä Pyhä Henki, joka annetaan Jeesuksen kasteesa ilmenee selvästi saajassa, ilona ja voimana ja usein armolahjoina.
Jumala sanoo, että Hän antaa mielellään Pyhän Hengen heihin, jotka sitä Häneltä anovat. Hän ei sano, että kun menet parannuksen kasteelle, saat saman tien Pyhän Hengen kasteen.
Jumala tutkii meidät ja uudistaa vanhan astian, jotta siihen voitaisiin uusi elämä antaa ja joskus siinä menee aikaa.Toisinaan, kun luen palstan kirjoituksia -kuten yllä olevaa- näyttää siltä, että hengelliset totuudet ovat ihmismielissä sekaisin kuin jokisen eväät. Johtuuko se sitten Jumalan Sanan huonosta tuntemisesta, väärästä opetuksesta vai ajassamme vaikuttavasta eksyttäväisestä hengestä? Vai lieneekö mukana ripaus kaikista?
Oikeustoimikelpoisuus ts. se vanhurskaus, joka Jumalalle kelpaa, saadaan uskosta Herraan Jeesukseen.
Laitan nyt tähän kolme raamatun kohtaa, jotka toivon selventävän asiaa.
"Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen" Rm. 3:21-26
"Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä -niinkuin kirjoitettu on: "Monen kansan isäksi minä olen sinut asettanut" -sen Jumalan edessä, johon hän uskoi ja joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat. Ja Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän sanan mukaan: "Niin on sinun jälkeläistesi luku oleva", eikä hän heikontunut uskossansa, vaikka näki, että hänen ruumiinsa oli kuolettunut-sillä hän oli jo noin satavuotias-ja että Saaran kohtu oli kuolettunut; mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle, ja oli täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää. Sentähden se luettiinkin hänelle vanhurskaudeksi. Mutta ei ainoastaan hänen tähtensä ole kirjoitettu, että se hänelle luettiin, vaan myös meidän tähtemme, joille se on luettava, kun uskomme häneen, joka kuolleista herätti Jeesuksen, meidän Herramme, joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden" Rm. 4:16-25
"Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti, sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi-hänen kirkkautensa kiitokseksi" Ef. 1:14-14
Jokainen, joka on uskonut Herraan Jeesukseen on vanhurskas. Jos tästä raamatun totuudesta poikkeamme niin olemme pian ojasta allikossa.
Jokainen, joka on uudestisyntynyt, tapahtui se hänelle siten kuin Pietarillekin, joka opetti:"...uudestisynnytti Jumala meidät elävään toivoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta!" Vasta tämän tapahduttua voimme mennä kasteelle; tosin Korneliuksen perheväki uskoi Herraan ja tulivat Pyhällä Hengellä täytetyiksi ennen vesikastetta.
Nämä ovat laajoja kysymyksiä, mutta pelastus tulee Jeesuksen Kristuksen uskon kautta kaikille, jotka uskovat. Se on uskosta, että se olisi armosta. Mitä tähän lisätään on vääristeltyä evankeliumia julistakoon sen sitten vaikka enkeli taivaasta.
Muuten yllä oleva kirjoittaja näyttäisi vielä muun sotkun lisäksi sotkeva Johanneksen kasteen (joka oli parannuksen kaste) ja Jeesuksen kasteen keskenään. Uudessa Liitossa tehdään parannus, uskotaan Jeesukseen ja näin saadaan lapseuden Henki. "Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole Hänen omansa". Mutta ellei ole Hänen omansa ei ole asiaa kasteellekaan. Ja vielä tuossa tekstinsä lopussa hän kirjoittaa: "Jumala tutkii meidät ja uudistaa vanhan astian, jotta siihen voitaisiin uusi elämä antaa ja joskus siinä menee aikaa". Turha on odottaa "vanhaan astiaan" uutta elämää ja uutta viiniä. Vanhan on kuoltava ja uusi viini vuodatetaan uusiin astioihin. Jumala ei parantele vanhaa, vaan uskon kautta me olemme uusia luomuksia Kristuksessa, Hänen valtaisan lunastustekonsa ja ylösnousemisensa kautta.
Hyvää perjantaipäivää kaikille lukijoille.- toki
jukka.finland kirjoitti:
Toisinaan, kun luen palstan kirjoituksia -kuten yllä olevaa- näyttää siltä, että hengelliset totuudet ovat ihmismielissä sekaisin kuin jokisen eväät. Johtuuko se sitten Jumalan Sanan huonosta tuntemisesta, väärästä opetuksesta vai ajassamme vaikuttavasta eksyttäväisestä hengestä? Vai lieneekö mukana ripaus kaikista?

Hyvää perjantaipäivää kaikille lukijoille.ja tule ystävällisyyden hegessä mukaan keskusteluumme.
Sinun on nyt syytä lukea uudelleen nuo kirjoitukset, koska olet lukenut ne nyt tuomitsevassa hengessä ja päässyt väärään käsitukeen.
En sekoita Johanneksen kastetta Jeesuksen kasteeseen. Voisitko osoittaa mistä sen käsityksen sait?
Tuon henki, jossa sinä tulet ylhäältä sanelemaan ei ole rakentava. toki kirjoitti:
ja tule ystävällisyyden hegessä mukaan keskusteluumme.
Sinun on nyt syytä lukea uudelleen nuo kirjoitukset, koska olet lukenut ne nyt tuomitsevassa hengessä ja päässyt väärään käsitukeen.
En sekoita Johanneksen kastetta Jeesuksen kasteeseen. Voisitko osoittaa mistä sen käsityksen sait?
Tuon henki, jossa sinä tulet ylhäältä sanelemaan ei ole rakentava.Vastaus. Sain sen käsityksen tästä virkkeestä:
>>Meille annettiin tuo sama käsky, minkä Johannes oli saanut, kastaa vedellä parannukseen ja meidänkin tulisi muistuttaa, että jäljessämme tulee Hän, joka kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella- tarkemmin
jukka.finland kirjoitti:
Vastaus. Sain sen käsityksen tästä virkkeestä:
>>Meille annettiin tuo sama käsky, minkä Johannes oli saanut, kastaa vedellä parannukseen ja meidänkin tulisi muistuttaa, että jäljessämme tulee Hän, joka kastaa Pyhällä Hengellä ja tulellalukiessasi ymmärrykseen, että kehoitan kastajia muistuttamaan kastettaville ja kastettavan edustajille, vaikkapa vanhemmille, että kuuliaiuus kaste ei ole Pyhän Hengen kaste, jonka Jeesus, usein jäljessä kulkien, joskus pitkän matkan päästä, meille antaa.
Vesikaste on kuulaisuutta Jumalan tahdolle ja ajattelepa, jos jokainen vesikasteen saanut, olisi siinä yhteydessä saanut Pyhän Hengen kasteen, niin melkeinpä koko suomalainen yhteisö olisi pelastettu. Niin se ei kuitenkaan ole, vaan Jumala tutkii itse sydämemme ja kastaa heidät Ite, jotka Hän Itselleen valitsee, eli havaitsee kelvolliseksi elämään yhteiseen uskoon, Henkeen ja yhteiseen tahtoon. tarkemmin kirjoitti:
lukiessasi ymmärrykseen, että kehoitan kastajia muistuttamaan kastettaville ja kastettavan edustajille, vaikkapa vanhemmille, että kuuliaiuus kaste ei ole Pyhän Hengen kaste, jonka Jeesus, usein jäljessä kulkien, joskus pitkän matkan päästä, meille antaa.
Vesikaste on kuulaisuutta Jumalan tahdolle ja ajattelepa, jos jokainen vesikasteen saanut, olisi siinä yhteydessä saanut Pyhän Hengen kasteen, niin melkeinpä koko suomalainen yhteisö olisi pelastettu. Niin se ei kuitenkaan ole, vaan Jumala tutkii itse sydämemme ja kastaa heidät Ite, jotka Hän Itselleen valitsee, eli havaitsee kelvolliseksi elämään yhteiseen uskoon, Henkeen ja yhteiseen tahtoon.Eihän kukaan voi mennä kasteelle ennen kuin on uskonut Jeesukseen henkilökohtaisena Vapahtajanaan ja ottanut vastaan Hänet, joka kuoli maailman synnin tähden ja herätettiin kuolleista vanhurskauttamisemme tähden.
Kun seurakunta kastaa ja ottaa yhteyteensä jonkun ihmisen niin se oikeastaan on vain sen jatkumoa, että Herra on hänet jo vastaanottanut ja armoonsa sisälle saattanut.
Ei tietääkseni Suomessa kovin paljon ole uskovia kokonaisväestöön nähden, niitä, jotka voivat todistaa: "Kristus asuu minussa, kirkkauteni toivo!"
>>...Jumala tutkii itse sydämemme ja kastaa heidät Ite, jotka Hän Itselleen valitsee, eli havaitsee kelvolliseksi elämään yhteiseen uskoon, Henkeen ja yhteiseen tahtoon- RitariOlevainen
jukka.finland kirjoitti:
Toisinaan, kun luen palstan kirjoituksia -kuten yllä olevaa- näyttää siltä, että hengelliset totuudet ovat ihmismielissä sekaisin kuin jokisen eväät. Johtuuko se sitten Jumalan Sanan huonosta tuntemisesta, väärästä opetuksesta vai ajassamme vaikuttavasta eksyttäväisestä hengestä? Vai lieneekö mukana ripaus kaikista?
Oikeustoimikelpoisuus ts. se vanhurskaus, joka Jumalalle kelpaa, saadaan uskosta Herraan Jeesukseen.
Laitan nyt tähän kolme raamatun kohtaa, jotka toivon selventävän asiaa.
"Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen" Rm. 3:21-26
"Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä -niinkuin kirjoitettu on: "Monen kansan isäksi minä olen sinut asettanut" -sen Jumalan edessä, johon hän uskoi ja joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat. Ja Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän sanan mukaan: "Niin on sinun jälkeläistesi luku oleva", eikä hän heikontunut uskossansa, vaikka näki, että hänen ruumiinsa oli kuolettunut-sillä hän oli jo noin satavuotias-ja että Saaran kohtu oli kuolettunut; mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle, ja oli täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää. Sentähden se luettiinkin hänelle vanhurskaudeksi. Mutta ei ainoastaan hänen tähtensä ole kirjoitettu, että se hänelle luettiin, vaan myös meidän tähtemme, joille se on luettava, kun uskomme häneen, joka kuolleista herätti Jeesuksen, meidän Herramme, joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden" Rm. 4:16-25
"Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti, sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi-hänen kirkkautensa kiitokseksi" Ef. 1:14-14
Jokainen, joka on uskonut Herraan Jeesukseen on vanhurskas. Jos tästä raamatun totuudesta poikkeamme niin olemme pian ojasta allikossa.
Jokainen, joka on uudestisyntynyt, tapahtui se hänelle siten kuin Pietarillekin, joka opetti:"...uudestisynnytti Jumala meidät elävään toivoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta!" Vasta tämän tapahduttua voimme mennä kasteelle; tosin Korneliuksen perheväki uskoi Herraan ja tulivat Pyhällä Hengellä täytetyiksi ennen vesikastetta.
Nämä ovat laajoja kysymyksiä, mutta pelastus tulee Jeesuksen Kristuksen uskon kautta kaikille, jotka uskovat. Se on uskosta, että se olisi armosta. Mitä tähän lisätään on vääristeltyä evankeliumia julistakoon sen sitten vaikka enkeli taivaasta.
Muuten yllä oleva kirjoittaja näyttäisi vielä muun sotkun lisäksi sotkeva Johanneksen kasteen (joka oli parannuksen kaste) ja Jeesuksen kasteen keskenään. Uudessa Liitossa tehdään parannus, uskotaan Jeesukseen ja näin saadaan lapseuden Henki. "Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole Hänen omansa". Mutta ellei ole Hänen omansa ei ole asiaa kasteellekaan. Ja vielä tuossa tekstinsä lopussa hän kirjoittaa: "Jumala tutkii meidät ja uudistaa vanhan astian, jotta siihen voitaisiin uusi elämä antaa ja joskus siinä menee aikaa". Turha on odottaa "vanhaan astiaan" uutta elämää ja uutta viiniä. Vanhan on kuoltava ja uusi viini vuodatetaan uusiin astioihin. Jumala ei parantele vanhaa, vaan uskon kautta me olemme uusia luomuksia Kristuksessa, Hänen valtaisan lunastustekonsa ja ylösnousemisensa kautta.
Hyvää perjantaipäivää kaikille lukijoille.sensijaan tuo avaus ei opeta yhtään mitään, koska siinä luetaan vain Raamattua, sinänsä se tietenkin on mitä korkeinta opetusta uudestisyntyneelle.
Mutta käsitin tuosta, että lapsikaste antaa tuon kaiken jo vauvana ihmiselle, siksi se menee harakoille koko kallis ja pyhä Jumalan Sana, jos sitä tuolla tavalla käytetään väärin. - kasteesta!
jukka.finland kirjoitti:
Eihän kukaan voi mennä kasteelle ennen kuin on uskonut Jeesukseen henkilökohtaisena Vapahtajanaan ja ottanut vastaan Hänet, joka kuoli maailman synnin tähden ja herätettiin kuolleista vanhurskauttamisemme tähden.
Kun seurakunta kastaa ja ottaa yhteyteensä jonkun ihmisen niin se oikeastaan on vain sen jatkumoa, että Herra on hänet jo vastaanottanut ja armoonsa sisälle saattanut.
Ei tietääkseni Suomessa kovin paljon ole uskovia kokonaisväestöön nähden, niitä, jotka voivat todistaa: "Kristus asuu minussa, kirkkauteni toivo!"
>>...Jumala tutkii itse sydämemme ja kastaa heidät Ite, jotka Hän Itselleen valitsee, eli havaitsee kelvolliseksi elämään yhteiseen uskoon, Henkeen ja yhteiseen tahtoonVieväthän uskovaiset vanhempamme meidät kasteelle. Sehän on heidän velvollisuutensakin, koska he hallitsevat meitä alaikäisyydemme ajan.
Se, että kasteelle viedään vauvat myös tavan vuoksi, on se, mitä tarkoitin sillä, että jos kaste meidät uudesti synnyttäisi pelastukseen, niin melkeinpä kaikki suomalaiset olisivat pelastettuje, mutta kuten tiedämme niin ei ole.
Moni luulee uskovansa, mutta ei usko, mutta Jumala, joka on sydänten salaisuuksien tutkia tuntee omansa ja he saavat kasteen Häneltä ja tässä kasteessa meidät upotetaan Kristukseen.
Ei kaikki usko tee meitä kelvolliseksi, eli eivät kaikki jotka sanovat Jeesukselle: Herra, Herra, ole pelastuva, vaan he pelastuvat, joiden tahto on olla kuuliainen Jumalalle. Ei armo tarkoita, että jokainen pelastuu, vaan se tarkoittaa sitä, että armosta me saamme uskonlahjan ja uudesti syntymisen ja uuden sydämen, eli liha sydämen kivisydämen tilalle ja kyvyn tulla yhteiseen uskoon yhdessä Hengessä.
Jostakin luin, että jukka.finland nimimerkkiä käyttää muutkin ja minulla on nyt epäilys, että nimimerkin omistaja ei ole asialla, tai jos on, niin jotakin on nyt tapahtunut sellaista, joka ei avaa ymmärrystä sopuun ja rauhassa rakentamiseen ja yhdessä totuuden etsimiseen. Jotenkin syntyy kuva, että Jumalan Sana ei olisikaan kovin tuttua.
Vastaisitko, että oletko sinä jukka.finland vai hänen nimimerkillään kulkeva? - saa,
RitariOlevainen kirjoitti:
sensijaan tuo avaus ei opeta yhtään mitään, koska siinä luetaan vain Raamattua, sinänsä se tietenkin on mitä korkeinta opetusta uudestisyntyneelle.
Mutta käsitin tuosta, että lapsikaste antaa tuon kaiken jo vauvana ihmiselle, siksi se menee harakoille koko kallis ja pyhä Jumalan Sana, jos sitä tuolla tavalla käytetään väärin.teidät käsittämään mitä sattuu. Onko nyt lihallisuutenne niin kiusattu täälä moninaisissa taisteluissa, jotka ovat kaikki lihasta, että te jo valmiiksi kuljette tuomiohengessä ja siksi käsitätte mitä haluatte.
Lue uudelleen ja käsitä, että en ikinä sano, että lapsi- tai aikuiskaste uudelleen synnyttää, vaan sen tekee USKO. Usko Jeesukseen saa Jumalan voimat liikkelle ja Hän Itse kastaa valitsemansa. Lue uudelleen ja ymmärrä kirjoitukseni oikein. jukka.finland kirjoitti:
Vastaus. Sain sen käsityksen tästä virkkeestä:
>>Meille annettiin tuo sama käsky, minkä Johannes oli saanut, kastaa vedellä parannukseen ja meidänkin tulisi muistuttaa, että jäljessämme tulee Hän, joka kastaa Pyhällä Hengellä ja tulellajukka.finland: "...kaste on vertauskuva siitä, että samaistumme uskossa Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemiseen sekä tunnustamme näin julkisesti uskomme Ylösnousseeseen Lunastajaamme".
---
Puhut "ihmiskeskeisesti"...
Puhutaanko Room 6:1-14 vertauskuvallisista asioista, mitä kasteeseen tulee?
Eikö kyse ole OIKEISTA asioista....
"OLEMME haudatut kasteen kautta kuolemaan (4),
"samoin OLEMME myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa..." (5).
Uudempi käännös:
"..meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä Hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää" (4).
"Jos kerran yhtäläinen kuolema ON liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin Hän" (5).
Missä näissä jakeissa (1-14) puhutaan vartauskuvallisista asioista?kasteesta! kirjoitti:
Vieväthän uskovaiset vanhempamme meidät kasteelle. Sehän on heidän velvollisuutensakin, koska he hallitsevat meitä alaikäisyydemme ajan.
Se, että kasteelle viedään vauvat myös tavan vuoksi, on se, mitä tarkoitin sillä, että jos kaste meidät uudesti synnyttäisi pelastukseen, niin melkeinpä kaikki suomalaiset olisivat pelastettuje, mutta kuten tiedämme niin ei ole.
Moni luulee uskovansa, mutta ei usko, mutta Jumala, joka on sydänten salaisuuksien tutkia tuntee omansa ja he saavat kasteen Häneltä ja tässä kasteessa meidät upotetaan Kristukseen.
Ei kaikki usko tee meitä kelvolliseksi, eli eivät kaikki jotka sanovat Jeesukselle: Herra, Herra, ole pelastuva, vaan he pelastuvat, joiden tahto on olla kuuliainen Jumalalle. Ei armo tarkoita, että jokainen pelastuu, vaan se tarkoittaa sitä, että armosta me saamme uskonlahjan ja uudesti syntymisen ja uuden sydämen, eli liha sydämen kivisydämen tilalle ja kyvyn tulla yhteiseen uskoon yhdessä Hengessä.
Jostakin luin, että jukka.finland nimimerkkiä käyttää muutkin ja minulla on nyt epäilys, että nimimerkin omistaja ei ole asialla, tai jos on, niin jotakin on nyt tapahtunut sellaista, joka ei avaa ymmärrystä sopuun ja rauhassa rakentamiseen ja yhdessä totuuden etsimiseen. Jotenkin syntyy kuva, että Jumalan Sana ei olisikaan kovin tuttua.
Vastaisitko, että oletko sinä jukka.finland vai hänen nimimerkillään kulkeva?Meillä saattaa olla nyt keskenämme se vaikeus, että emme miellä kaikkia toisen kirjoittamia sanoja samalla tavoin.
Kun kirjoitin uskosta ja kasteesta, niin en liittänyt niihin lainkaan "lapsikasteasiaa" vaan tarkastelin asiaa helluntaipäivän katsantokannalta eli "jotka nyt ottivat vastaan sanan, ne kastettiin ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin 3000 sielua".
Olisimme välttyneet monilta kiistoilta historian saatossa, jos olisimme noudattaneet alkuseurakunnan menettelytapaa: evankeliumia julistettiin ja jotka ottivat Sanan vastaan (ts. tulivat elävään uskoon), ne kastettiin ja liitettiin paikallisseurakuntaan.- RitariOlevainen
saa, kirjoitti:
teidät käsittämään mitä sattuu. Onko nyt lihallisuutenne niin kiusattu täälä moninaisissa taisteluissa, jotka ovat kaikki lihasta, että te jo valmiiksi kuljette tuomiohengessä ja siksi käsitätte mitä haluatte.
Lue uudelleen ja käsitä, että en ikinä sano, että lapsi- tai aikuiskaste uudelleen synnyttää, vaan sen tekee USKO. Usko Jeesukseen saa Jumalan voimat liikkelle ja Hän Itse kastaa valitsemansa. Lue uudelleen ja ymmärrä kirjoitukseni oikein.Mitäs tämä nyt sitten tarkoittaa, Jeesus ei kastanut maanpäällä ollessaankaan, niin miten Hän nyt sitten kastaisi?
Hän antoi kyllä kastekäskyn, mutta ei Hän luvannut tulla ketään kastamaan, kyllä se on täällä vaan uskovien määrä kastaa toinen toisensa uskovien upotuskasteella.
Jeesus kyllä kastaa ja täyttää Pyhällä Hengellä, mutta et kai sinä sitä tarkoittanut, vai? - vastaamisestasi.
jukka.finland kirjoitti:
Meillä saattaa olla nyt keskenämme se vaikeus, että emme miellä kaikkia toisen kirjoittamia sanoja samalla tavoin.
Kun kirjoitin uskosta ja kasteesta, niin en liittänyt niihin lainkaan "lapsikasteasiaa" vaan tarkastelin asiaa helluntaipäivän katsantokannalta eli "jotka nyt ottivat vastaan sanan, ne kastettiin ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin 3000 sielua".
Olisimme välttyneet monilta kiistoilta historian saatossa, jos olisimme noudattaneet alkuseurakunnan menettelytapaa: evankeliumia julistettiin ja jotka ottivat Sanan vastaan (ts. tulivat elävään uskoon), ne kastettiin ja liitettiin paikallisseurakuntaan.Vanhemmilla on oikeus käyttää lapsensa kasteella ja jopa velvollisuus, jos he uskovat Jeesukseen.
Lapsi on vanhempiensa määräysvallan alainen aina täysi-ikäisyyteen asti.
Uskotko sinä siihen, kun Jeesus ilmoittaa pelastavansa perhekunnittain. Se on täysin totta ja täälä kulkee katkeamattomana ketjun perhekuntia, jotka on pelastettu. He ovat uskoneet Jeesukseen ja opettaneet tuleville sukupolville uskontiet.
Tosi on, että muiden ei tule kastattaa lapsiaan, kuin vain uskovaisten, sillä se on kuuliaisuusteko. Vanhempien uskolla on lapsen elämään merkitys.
Muut menkööt kasteelle, kun tulevat uskoon, sillä sitä ennen se on täysin turhaa.
Alkuseurakunnan aikana oli itsestään selvää uskoon tulleiden käydä kasteella, sillä mitä tarvetta heillä olisi ollut ennen sitä käydä kasteella, sillä eiväthän he olleet kuulleetkaan kasteen tarpeellisuudesta ennen, kuin Johannes Kastaja sen toi heidän tietoisuuteensa ja Jeesus opetti siitä.
Matteus 28
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." - juuri
RitariOlevainen kirjoitti:
Mitäs tämä nyt sitten tarkoittaa, Jeesus ei kastanut maanpäällä ollessaankaan, niin miten Hän nyt sitten kastaisi?
Hän antoi kyllä kastekäskyn, mutta ei Hän luvannut tulla ketään kastamaan, kyllä se on täällä vaan uskovien määrä kastaa toinen toisensa uskovien upotuskasteella.
Jeesus kyllä kastaa ja täyttää Pyhällä Hengellä, mutta et kai sinä sitä tarkoittanut, vai?tarkoitin, että Jeesus kastaa meidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Niin Hän teki minulle ja niin Hän tekee kaikille, jotka ovat valittuja.
- RitariOlevainen
juuri kirjoitti:
tarkoitin, että Jeesus kastaa meidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Niin Hän teki minulle ja niin Hän tekee kaikille, jotka ovat valittuja.
jokaisella uskovaisella, uudestisyntyneellä on oikeus ja mahdollisuus täyttyä Pyhällä Hengellä, vaikka kaikki ei täyty, niin lupaus on annettu kaikille, ketä ikinä meidän Herramme kutsuu, ja kutsu on siinä, että uudestisynnymme, ja se taas antaa mahdollisuuden Pyhällä Hengellä täyttymiseen, siis jokainen uskova voi täyttyä, jokainen anova saa ja etsivä löytää, eikä Jumalan anna Henkeä mitalla, eikä myöskään katso henkilöön!
- valitut

ole uskovaisia. Sanoihnan, että Jeesus kastaa valittunsa Pyhällä Hengellä ja tulella.
Jokainen uskovainen todellakin saa sisimpäänsä Pyhän Hengen, se on kiistaton tosiasia.
Kiistaa voi tulla siitä, kuka uskoo todella ja kuka ei ja annetaanko Pyhän Hengen kaste, heti, kun kuulee opetuksen ja ottaa sen vastaan, tai saako siinä yhteydessä Pyhän Hengen sinetin.
Turha meidän on kuitenkaan kiistellä, sillä me saamme kasvaa omaa kasvuamme henkilökohtaisessa yhteydessä Jeesukseen. Tapio522 kirjoitti:
jukka.finland: "...kaste on vertauskuva siitä, että samaistumme uskossa Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemiseen sekä tunnustamme näin julkisesti uskomme Ylösnousseeseen Lunastajaamme".
---
Puhut "ihmiskeskeisesti"...
Puhutaanko Room 6:1-14 vertauskuvallisista asioista, mitä kasteeseen tulee?
Eikö kyse ole OIKEISTA asioista....
"OLEMME haudatut kasteen kautta kuolemaan (4),
"samoin OLEMME myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa..." (5).
Uudempi käännös:
"..meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä Hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää" (4).
"Jos kerran yhtäläinen kuolema ON liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin Hän" (5).
Missä näissä jakeissa (1-14) puhutaan vartauskuvallisista asioista?j.f. olla niin paljon kiireitä, ettei ehdi vastaamaan.
---
Jeesus antoi lähetyskäskynsä pitkänperjantain hautaamisen ja pääsisäisaamun avoimen haudan tapahtumien jälkeen.
Vasta sen jälkeen oli mahdollista kastaa ”Kristukseen Jeesukseen, hänen kuolemaansa” (Room. 6:3).
Juutalaisten keskuudessa oli erilaisia puhdistusmenoja, pesoja (Hebr. 6:2).
Esimerkiksi pakanuudesta juutalaisuuteen kääntynyt kastettiin ja näin kastettava vertauskuvallisesti puhdistettiin/puhdistautui pakanuuden saastasta.
Mutta kristillinen kaste ei ollut enää pelkästään merkki ja vertauskuva, vaan Jumalan todellinen teko.
----
Ihmisyytensä puolesta jokainen on osallinen Kristuksen kuolemaan, joka on Jumalan sovitusteko, aivan samoin kuin hän on osallinen Aadamin syntiin ja lankeemukseen.
Mutta osallisuus Kristuksen kuolemaan ilmenee ainoastaan kasteen ja uskon kautta.
Kasteen kautta hautaaminen Kristuksen kanssa Hänen kuolemaansa merkitsee sitä, että Häneen yhdistyneinä otamme vastaan ja hyväksymme Jumalan tuomion, joka julistaa meidät syyllisiksi.
Kaste merkitsee siis vanhan aikakauden loppua.
Kastettu uskova ei ainoastaan osallistu Kristuksen kuolemaan omana kuolemanaan, vaan kasteen ja uskon kautta myös Kristuksen ylösnousemuksesta tulee hänen ylösnousemuksensa (Room. 6:4).
”Ollen haudattuna Hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.” (Kol. 2:12).
Samalla kun kaste merkitsee uskovalle kuolemaa ja tuomiota, vanhan aikakauden loppua, samalla se tuo hänet uuteen aikakauteen.
Tulemme kasteen kautta osallisiksi Kristuksen ylösnousemuksesta, tulevan ajan elämään.
”Olemme siirtyneet kuolemasta elämään” (Joh. 5:24)
”Siis jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut” (2. Kor. 5:17).
---
”Meidätkin Jeesuksemme kuolemaan kastettiin,
niin vanha ihmisemme kanssansa haudattiin.
Siis uskoon, Herra, auta ja Pyhän Hengen kautta
vie uuteen elämään.” (Virsi 97:6)- eroavaisuuksia.
Tapio522 kirjoitti:
j.f. olla niin paljon kiireitä, ettei ehdi vastaamaan.

vie uuteen elämään.” (Virsi 97:6)Tapani522, sinulla on paljon tietoa Raamatusta ja tutkit sitä alati. Minä myös olen Kristuksen kasvatuksessa ja Sana on minulle rakas. Siitä huolimatta, että molemma olemme Sanaan perustavia, on meillä tässä kaste asiassa poikkeama. Sinä uskot, että vesikaste ja usko pelastavat. Minä taasen uskon, että vesikaste on kuuliaisuusteko, jonka jokainen uskovainen ehdottomasti tahtoo tehdä, mutta usko pelastaa, sillä uskova saa uudesti syntymisen vedestä ja Hengestä, ylhäältä.
Jeesus ei antanut opetuslapsilleen lupaa lähteä liikkeelle, ennen kuin heidät kastettiin Pyhällä Hengellä, vaikka he olivatkin jo vesikasteen saaneet, vaan käski odottaa siihen saakka, että heidät kastettiin ylhäältä Pyhällä Hengellä, sillä sitten vasta ihminen saa voiman todistaa ja sitten vasta Jumala puhuu ihmisen kautta, sillä ylhäältä annettavassa kasteessa Jumala tulee asumaan ihmiseen.
Kun Puolustaja tulee, Hän johdattaa meidät kaikkeen totuuteen ja minkä Hän Isältä kuulee, sen Hän meille julistaa.
Monet eivät muutu miksikään vesikasteessa, mutta sitten, kun Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä, he muuttuvat täysin, sillä he saavat uuden elämän ja lihasydämen ja kyvyn elää Jumalan yhteydessä.
Apostolien teot 1
1 Edellisessä kertomuksessani kirjoitin, oi Teofilus, kaikesta, mitä Jeesus alkoi tehdä ja opettaa,
2 hamaan siihen päivään asti, jona hänet otettiin ylös, sittenkun hän Pyhän Hengen kautta oli antanut käskynsä apostoleille, jotka hän oli valinnut,
3 ja joille hän myös kärsimisensä jälkeen moninaisten epäämättömien todistusten kautta osoitti elävänsä, ilmestyen heille neljänkymmenen päivän aikana ja puhuen Jumalan valtakunnasta.
4 Ja kun hän oli yhdessä heidän kanssansa, käski hän heitä ja sanoi: "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan odottakaa Isältä sen lupauksen täyttymistä, jonka te olette minulta kuulleet.
5 Sillä Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä, ei kauan näitten päivien jälkeen." - omaksunut
Tapio522 kirjoitti:
j.f. olla niin paljon kiireitä, ettei ehdi vastaamaan.
---
Jeesus antoi lähetyskäskynsä pitkänperjantain hautaamisen ja pääsisäisaamun avoimen haudan tapahtumien jälkeen.
Vasta sen jälkeen oli mahdollista kastaa ”Kristukseen Jeesukseen, hänen kuolemaansa” (Room. 6:3).
Juutalaisten keskuudessa oli erilaisia puhdistusmenoja, pesoja (Hebr. 6:2).
Esimerkiksi pakanuudesta juutalaisuuteen kääntynyt kastettiin ja näin kastettava vertauskuvallisesti puhdistettiin/puhdistautui pakanuuden saastasta.
Mutta kristillinen kaste ei ollut enää pelkästään merkki ja vertauskuva, vaan Jumalan todellinen teko.
----
Ihmisyytensä puolesta jokainen on osallinen Kristuksen kuolemaan, joka on Jumalan sovitusteko, aivan samoin kuin hän on osallinen Aadamin syntiin ja lankeemukseen.
Mutta osallisuus Kristuksen kuolemaan ilmenee ainoastaan kasteen ja uskon kautta.
Kasteen kautta hautaaminen Kristuksen kanssa Hänen kuolemaansa merkitsee sitä, että Häneen yhdistyneinä otamme vastaan ja hyväksymme Jumalan tuomion, joka julistaa meidät syyllisiksi.
Kaste merkitsee siis vanhan aikakauden loppua.
Kastettu uskova ei ainoastaan osallistu Kristuksen kuolemaan omana kuolemanaan, vaan kasteen ja uskon kautta myös Kristuksen ylösnousemuksesta tulee hänen ylösnousemuksensa (Room. 6:4).
”Ollen haudattuna Hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.” (Kol. 2:12).
Samalla kun kaste merkitsee uskovalle kuolemaa ja tuomiota, vanhan aikakauden loppua, samalla se tuo hänet uuteen aikakauteen.
Tulemme kasteen kautta osallisiksi Kristuksen ylösnousemuksesta, tulevan ajan elämään.
”Olemme siirtyneet kuolemasta elämään” (Joh. 5:24)
”Siis jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut” (2. Kor. 5:17).
---
”Meidätkin Jeesuksemme kuolemaan kastettiin,
niin vanha ihmisemme kanssansa haudattiin.
Siis uskoon, Herra, auta ja Pyhän Hengen kautta
vie uuteen elämään.” (Virsi 97:6)täydellisesti tuon maagisen sakramenttiopin.
Vetoat tuohon "Kristuksen kuolemaan kastamiseen".
Mietippäs, kenelle Paavali tuossa kirjoittaa.
Hän kirjoittaa roomalaisille, jotka olivat vanhurskautetut uskon kautta, Room 5:1 Ei kasteen kautta.
"Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet,niin meillä on rauha Jumalan kanssa."
Väität, että vasta Kristuksen kuoleman jälkeen voidaan kastaa "Kristuksen Jeesuksen kuolemaan.
Miksi kuitenkin ehtoollinen asetettiin ENNEN
ristinkuolemaa ja Jeesus sanoi: Tämä on minun ruu-
miini."
Et ilmeisesti tajua, että nämä asiat omistetaan
USKOLLA, eikä näkemisellä. Mutta tuo sinun mate-
rialistinen uskosi vaatii näkyväistä, vettä, en-
nenkuin sinä voit uskoa.
Jeesus itse kastoi opetuslastensa välityksellä
ENNEN RISTINKUOLEMAA! Kastoiko hän sinun
mielestäsi turhaan ja teki ihmisistä opetuslapsia
turhaan. Ei näitä kastettu uudelleen.
Ei vanhassa liitossa tehty opetuslapsiksi kastamalla! Jeesuksessa alkoi uusi liitto.
Nyt puhut itsesi pussiin. Sanot:
Kasteen kautta hautaaminen Kristuksen kanssa Hänen kuolemaansa merkitsee sitä, että Häneen yhdistyneinä otamme vastaan ja hyväksymme Jumalan tuomion, joka julistaa meidät syyllisiksi.
MITEN VAUVA VOI OTTAA VASTAAN TAI HYVÄKSYÄ Jumalan
tuomion.
Elätköhän haavemaailmassa?
Yrität taas harhauttaa tuolla Joh 5:24:llä.
"Totisesti, totisesti minä sanon teille,: Joka
Kuulee minun sanani JA USKOO HÄNEEN, joka on mi-
nut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä."
Ihanko tahallasi otit tähän kasteen, vaikka siinä ei puhuta kasteesta mitään vaan Jeesukseen usko-
misesta. Aika ovelaa.
Samoin tuo 2. Kor 5:17 Jos joku on Kristuksessa
hän on uusi luomus.
Ei tässäkään puhuta kasteesta mitään, vaan korit-
tolaiset olivat päässeet Kristukseen uskon kautta.
1: Kor 1:2 "Korinttossa olevalle Jumalan seurakunnalle, KRISTUKSESSA, JEESUKSESSA pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä
kaikille, JOTKA AVUKSIHUUTAVAT ( HUOM!! EI KASTETUT) meidän Herramme Jeesuksen nimeä."
Sinä olet nyt omaksunut jesuiittain opin: Tarkoi-
tus pyhittää keinot.
Yhdistelet Raamatun jakeita sieltä täältä, ja ra-
kentelet kastekeskeistä oppiasi. Kuvitteletko
todella, että helluntailaiset menisivät noin halpaan. Useat meistä ovat olleet tuon harhaopin kahleissa ja nyt kun ovat tulleet uskoon ja ovat
täyttyneet Pyhällä-Hengellä, Hän on johtanut
kaikkeen totuuteen ja eroon tuosta katolisen
porttokirkon kehittämästä kastemagiasta. - RitariOlevainen
valitut kirjoitti:
ole uskovaisia. Sanoihnan, että Jeesus kastaa valittunsa Pyhällä Hengellä ja tulella.
Jokainen uskovainen todellakin saa sisimpäänsä Pyhän Hengen, se on kiistaton tosiasia.
Kiistaa voi tulla siitä, kuka uskoo todella ja kuka ei ja annetaanko Pyhän Hengen kaste, heti, kun kuulee opetuksen ja ottaa sen vastaan, tai saako siinä yhteydessä Pyhän Hengen sinetin.
Turha meidän on kuitenkaan kiistellä, sillä me saamme kasvaa omaa kasvuamme henkilökohtaisessa yhteydessä Jeesukseen.ehkä edellisen otsikko oli vähän kiistaan menevä?
Luulen että olemme aivan samalla linjalla, kunhan saadaan asioiden yhtymäköhdat kohdalleen.
Näin sinäkin varmaan asian käsität, jos otetaan lyhyesti se tässä alausta alkaen.
Uudestisynnytään ylhäältä, elävästä vedestä ja Hengestä, ja tässä samalla saadaan Pyhä Henki sinetiksi vanhurskasten ylösnousemukseen saakka, se ei sieltä lähde, jos kerran tahtoo Jeesusta seurata.
Uudestisyntyneellä on siis PH jo sydämessään.
Mutta sitten voi saada Pyhän Hengen kasteen, sen joka vuodatettiin ensimmäisenä helluntaina 120 opetuslapsen ylle, saman PH kasteen voi saada jokainen jolla jo on uudestisyntymässä saatu Hengen sinetti, tämä annetaan voimaksi todistaa Herrasta.
Ja mitä valintaan tulee, niin jokainen ihminen on Kristuksessa valittu pelastukseen, muuta valintaa ei ole olemassakaan. Kuka vaan uskoo kohdalleen tuon Jumalan tahdon, joka on, että kaikki ihmiset pelastuisi!
Tietenkin sitten toiset on saarnaajia, toiset profeettoja, evankelistoja, vanhimpia, ihan kaikkeen seurakunnan rakentamiseksi, mutta kaikilla on yksi ja sama Henki, Pyhä Henki.
Armolahajat ja seurakunnan virat ovat moninaiset, mutta Henki on sama kaikilla!
Siunausta sinulle ! - minä,
RitariOlevainen kirjoitti:
ehkä edellisen otsikko oli vähän kiistaan menevä?

Siunausta sinulle !uskon.
Pyhän Hengen sinetti laitetaan meihin kun kuulemme Sanan ja otamme sen vastaan. Sinetti tarkoittaa, että meitä ei kukaan muu saa omistaa, kuin sinetin laittaja.
Ef. 1:13
Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
Pyhän Hengen kasteen saamme, kun Sana on tehnyt tehtävänsä meissä ja olemme uusi astia, sillä vanha astia ei uutta kestäisi, vaan rikkoutuisi.
Luukas 5
36 Ja hän sanoi heille myös vertauksen: "Ei kukaan leikkaa uudesta vaipasta paikkaa ja pane vanhaan vaippaan; muutoin hän rikkoo uuden vaipan, eikä uudesta vaipasta otettu paikka vanhaan sovi.
37 Eikä kukaan laske nuorta viiniä vanhoihin nahkaleileihin; muutoin nuori viini pakahuttaa leilit, ja viini juoksee maahan, ja leilit turmeltuvat.
38 Vaan nuori viini on laskettava uusiin leileihin.
Jos me kovasanaisesti ja ylhäältä ja tuomitsevasti opetamme heitä, joissa on vielä vanha hapatus jäljellä, niin nämä astia saattavat rikkotua kokonaan ja niin on usein käynytkin.
Siksi Jumala ei toimi noin, vaan Hän Sanan kauttaa puhdistaa meitä totuuteen ja joskus se vie aikaa, kenellä enemmän ja kenellä vähemmän.
Minulla se vei muutaman vuoden. Kun olin Jeesuksen Herrakseni tunnustanut ja Jumala oli sinetöinyt minut Itselleen, niin minuun vaikutettiin ylhäältä aivan erikoinen into lukea Sanaa ja sitä kesti kauan ja tämä Sana teki minussa tehtäväänsä ja purki poissa sen, mikä ei Jumalasta ollut ja uudisti astiani kokonaan. Sitten vasta sain Pyhän Hengen kasteen ja siinä yhteydessä armolahjoja.
- saivat
Pyhän Hengen ennen parannuksen kastetta, kasteen alkuaikoina.
Ei tuossa kasteasiassa taida olla olemassakaan noita tiukkoja sääntöjä, jotka ihmiset ovat luoneet.
Täreintä on kuuliaisesti saada parannuksen kaste ja sitkäkin tärkeämpää on uskoa Jeesukseen, sillä vain Hän kykenee kastamaan Pyhällä Hengellä ja vain tässä kasteessa meidät upotetaan Jeesukseen.Onko Pyhän Hengen kaste ja Pyhän Hengen lahjan saaminen kaksi eri asiaa?
Löytyykö tästä esimerkkejä Raamatusta (Apt. Teoista)?
Tätä olen kysynyt aikaisemminkin, mutta selvää vastausta en ole saanut.
On niin monenlaista opetusta.- sinetöidyt!
Tapio522 kirjoitti:
Onko Pyhän Hengen kaste ja Pyhän Hengen lahjan saaminen kaksi eri asiaa?
Löytyykö tästä esimerkkejä Raamatusta (Apt. Teoista)?
Tätä olen kysynyt aikaisemminkin, mutta selvää vastausta en ole saanut.
On niin monenlaista opetusta.Johanneshan sanoi, että hänen jälkeensä tulee Hän, joka kastaa Pyhällä Hengellä, eli tällä Johannes tahtoi ilmoittaa, että jokainen uskovainen saa Pyhän Hengen kasteen.
Mutta Pyhän Hengen kaste ei tule automaattisesti silloin, kun kuulee totuuden Sanan ja uskoo siihen, vaan silloin meihin laitetaan Pyhän Hengen sinetti.
Ef. 1:13
Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
Sinetti sinetöi meidät yhden avattavaksi, eli Jumalan. Hän avaa, eikä kukaan sulje ja jos Hän toteaa astiamme olevan tahdossaan kuuliainen Sanalle, eli tahtomme on uudistunut Sanan mukaiseksi, saamme Pyhän Hengen kasteen ja tämän kasteen jälkeen tulemme kykeneviksi täyttämään uutta tahtoamme, eli yhdistymään Jumalan tahtoon.
Tit. 3:5
pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
Miten sinä käsität tämän asian? sinetöidyt! kirjoitti:
Johanneshan sanoi, että hänen jälkeensä tulee Hän, joka kastaa Pyhällä Hengellä, eli tällä Johannes tahtoi ilmoittaa, että jokainen uskovainen saa Pyhän Hengen kasteen.
Mutta Pyhän Hengen kaste ei tule automaattisesti silloin, kun kuulee totuuden Sanan ja uskoo siihen, vaan silloin meihin laitetaan Pyhän Hengen sinetti.
Ef. 1:13
Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
Sinetti sinetöi meidät yhden avattavaksi, eli Jumalan. Hän avaa, eikä kukaan sulje ja jos Hän toteaa astiamme olevan tahdossaan kuuliainen Sanalle, eli tahtomme on uudistunut Sanan mukaiseksi, saamme Pyhän Hengen kasteen ja tämän kasteen jälkeen tulemme kykeneviksi täyttämään uutta tahtoamme, eli yhdistymään Jumalan tahtoon.
Tit. 3:5
pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
Miten sinä käsität tämän asian?Sinetillä sinetöidyt:!Mutta Pyhän Hengen kaste ei tule automaattisesti silloin, kun kuulee totuuden Sanan ja uskoo siihen, vaan silloin meihin laitetaan Pyhän Hengen sinetti.
Ef. 1:13
---
Eikö sinetti tarkoita Raamatun kuvakielellä ulkoista merkkiä, jolla jokin asia vahvistetaan.
---Ympärileikkaus oli Aabrahamin uskonvanhurskauden sinetti (Room. 4:11).
---Jeesus taas sanoi, että Isä on häneen painanut sinettinsä (Joh. 6:27).
---Koska kaste on ainoa näkyvä ulkonainen merkki kristityn elämässä, en näe muuta mahdollisuutta, kuin että siinä annetaan meille myös Pyhän Hengen sinetti.
"Olemmehan yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi" (1. Kor.12:13).
Ef. kirje yhdistää nämä kolme toisiinsa: Herran, uskon ja kasteen (Ef.4:5).- sinetti
Tapio522 kirjoitti:
Sinetillä sinetöidyt:!Mutta Pyhän Hengen kaste ei tule automaattisesti silloin, kun kuulee totuuden Sanan ja uskoo siihen, vaan silloin meihin laitetaan Pyhän Hengen sinetti.
Ef. 1:13
---
Eikö sinetti tarkoita Raamatun kuvakielellä ulkoista merkkiä, jolla jokin asia vahvistetaan.
---Ympärileikkaus oli Aabrahamin uskonvanhurskauden sinetti (Room. 4:11).
---Jeesus taas sanoi, että Isä on häneen painanut sinettinsä (Joh. 6:27).
---Koska kaste on ainoa näkyvä ulkonainen merkki kristityn elämässä, en näe muuta mahdollisuutta, kuin että siinä annetaan meille myös Pyhän Hengen sinetti.
"Olemmehan yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi" (1. Kor.12:13).
Ef. kirje yhdistää nämä kolme toisiinsa: Herran, uskon ja kasteen (Ef.4:5).todella on merkki, joka näkyy ulkopuolisen silmillekin ja se vahvistaa asian ja sinetöi asian yhden avattavaksi ja vallittavaksi. Kuten kirje, johon lähettäjä sinettinsä painaa, on takoitettu vain ykinomaan vastaanottajan avattavaksi.
- ympärileikkaus
Tapio522 kirjoitti:
Sinetillä sinetöidyt:!Mutta Pyhän Hengen kaste ei tule automaattisesti silloin, kun kuulee totuuden Sanan ja uskoo siihen, vaan silloin meihin laitetaan Pyhän Hengen sinetti.
Ef. 1:13
---
Eikö sinetti tarkoita Raamatun kuvakielellä ulkoista merkkiä, jolla jokin asia vahvistetaan.
---Ympärileikkaus oli Aabrahamin uskonvanhurskauden sinetti (Room. 4:11).
---Jeesus taas sanoi, että Isä on häneen painanut sinettinsä (Joh. 6:27).
---Koska kaste on ainoa näkyvä ulkonainen merkki kristityn elämässä, en näe muuta mahdollisuutta, kuin että siinä annetaan meille myös Pyhän Hengen sinetti.
"Olemmehan yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi" (1. Kor.12:13).
Ef. kirje yhdistää nämä kolme toisiinsa: Herran, uskon ja kasteen (Ef.4:5).ketään pelastanut, vaan se oli vain ulkonainen merkki siitä, että poika kuului liittoon. Pojan piti täyttää lain vaatimukset, jotta hän voisi ajatella pelastuvansa.
Aabrahamkin tuli vanhurskaaksi uskon kautta.
Kaste on samoin ulkoinen merkki sydämen ympäri-
leikkauksesta. Se ei sinällään pelasta ketään,
vaan me pelastumme samoin kuin Aabraham, uskon kautta hänen vereensä.
Se, samoinkuin ympärileikkaus, vahvistaa, että
me kuulumme luvattuun kansaan, uuden liiton seu-
rakuntaan. Mutta se ei kuitenkaan ole tae siitä,
että pelastumme, sillä Jumala näkee sydämen. Noi-
ta Siimonkin oli kastettu, mutta täynnä vilppiä.
On harhakuvaa luulla, että kasteessa meihin laitettaisiin Pyhän-Hengen sinetti.
Tuo Ef 1:13 sanoo, että PH:n sinetti on painettu
meihin "uskoviksi tultuanne". Ei siis kasteessa.
Pyhän-Hengen kaste kuuluu PH:n lahjoihin, mutta
näitä lahjoja on paljon enemmänkin. Ne ovat niitä
armolahjoja, joista 1. Kor 12 puhuu.
Tuo 1. Kor 12:13 ei tarkoita kastetta, vaan ku-
ten koko luku osoittaa, siinä puhutaan Pyhän-Hen-
gen lahjoista. ympärileikkaus kirjoitti:
ketään pelastanut, vaan se oli vain ulkonainen merkki siitä, että poika kuului liittoon. Pojan piti täyttää lain vaatimukset, jotta hän voisi ajatella pelastuvansa.
Aabrahamkin tuli vanhurskaaksi uskon kautta.
Kaste on samoin ulkoinen merkki sydämen ympäri-
leikkauksesta. Se ei sinällään pelasta ketään,
vaan me pelastumme samoin kuin Aabraham, uskon kautta hänen vereensä.
Se, samoinkuin ympärileikkaus, vahvistaa, että
me kuulumme luvattuun kansaan, uuden liiton seu-
rakuntaan. Mutta se ei kuitenkaan ole tae siitä,
että pelastumme, sillä Jumala näkee sydämen. Noi-
ta Siimonkin oli kastettu, mutta täynnä vilppiä.
On harhakuvaa luulla, että kasteessa meihin laitettaisiin Pyhän-Hengen sinetti.
Tuo Ef 1:13 sanoo, että PH:n sinetti on painettu
meihin "uskoviksi tultuanne". Ei siis kasteessa.
Pyhän-Hengen kaste kuuluu PH:n lahjoihin, mutta
näitä lahjoja on paljon enemmänkin. Ne ovat niitä
armolahjoja, joista 1. Kor 12 puhuu.
Tuo 1. Kor 12:13 ei tarkoita kastetta, vaan ku-
ten koko luku osoittaa, siinä puhutaan Pyhän-Hen-
gen lahjoista.Efesossa oli muutamia opetuslapsia (Apt. 19:1-7), jotka oli kastettu vain Johanneksen kasteella.
Kun he saavat kasteen Jeesuksen nimeen(sinetin), saavat he myös Pyhän Hengen Paavalin kätten päällepanemisen kautta.
Tämäkin kohta todistaa sen, että parannus (usko), kaste ja Pyhän Hengen ilmeneminen liittyvät samaan kokonaisuuteen, kuten Apt. 2:38 selvästi asian ilmaiseekin.
Ja lapsiakaan, ikään katsomatta, ei jätetty näistä lahjoista osattomiksi (Apt. 2:39).- takaa uskoa!
Tapio522 kirjoitti:
Efesossa oli muutamia opetuslapsia (Apt. 19:1-7), jotka oli kastettu vain Johanneksen kasteella.
Kun he saavat kasteen Jeesuksen nimeen(sinetin), saavat he myös Pyhän Hengen Paavalin kätten päällepanemisen kautta.
Tämäkin kohta todistaa sen, että parannus (usko), kaste ja Pyhän Hengen ilmeneminen liittyvät samaan kokonaisuuteen, kuten Apt. 2:38 selvästi asian ilmaiseekin.
Ja lapsiakaan, ikään katsomatta, ei jätetty näistä lahjoista osattomiksi (Apt. 2:39).Ef. 1:13
Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
Uskoviksi tullessa painetaan meihin Pyhän Hengen sienetti. Eivät kaikki vesi kasteella käyvät ole uskovaisia, vaikka luulevatkin olevansa. Senhän osoittaa jo se, että moni melkeinpä heti vesikasteella, eli aikuiskasteella käyvä piankin jo jättää ns. uskon. - ja moniko
takaa uskoa! kirjoitti:
Ef. 1:13
Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
Uskoviksi tullessa painetaan meihin Pyhän Hengen sienetti. Eivät kaikki vesi kasteella käyvät ole uskovaisia, vaikka luulevatkin olevansa. Senhän osoittaa jo se, että moni melkeinpä heti vesikasteella, eli aikuiskasteella käyvä piankin jo jättää ns. uskon.vauvana kastettu uskoo. Lihasta syntyneet pysyvät lihana, vaikka heidät kastetaankin, sillä usko vain synnyttää Hengestä.
Kun katsoo maailmaa, näkee paljon vesikasteella käytettyjä ja käyneitä, mutta heidän tekonsa kertovat, että he eivät ole uskossa ja uudesti syntyneitä.
Uskovaisten vanhempien lapset ovat eri asemassa ja jo ennen syntymäänsä he ovat esirukouksessa ja Jumalalle tuttuja ja jo heti, kun he puheen ymmärtävät, kerrotaan heille Jeesuksesta ja opetetaan Jumalan tiet. - Tuo Ap 19:han
Tapio522 kirjoitti:
Efesossa oli muutamia opetuslapsia (Apt. 19:1-7), jotka oli kastettu vain Johanneksen kasteella.
Kun he saavat kasteen Jeesuksen nimeen(sinetin), saavat he myös Pyhän Hengen Paavalin kätten päällepanemisen kautta.
Tämäkin kohta todistaa sen, että parannus (usko), kaste ja Pyhän Hengen ilmeneminen liittyvät samaan kokonaisuuteen, kuten Apt. 2:38 selvästi asian ilmaiseekin.
Ja lapsiakaan, ikään katsomatta, ei jätetty näistä lahjoista osattomiksi (Apt. 2:39).nimenomaa todistaa, että kyse on eri tapahtumista.
1. Nämä miehet olivat tulleet uskoon jae 1.
Tokihan heidän sydämeensä oli painettu Pyhän-Hengen sinetti, vaikka he eivät PH:sta mitään tienneetkään.
Jumalahan sen sinetin sinne painaa.
Tuo sinetti oli heille vakuutena, että he olivat uskossa.
"Henki itse todistaa meidän kanssamme, että olemme
Jumalan lapsia."
2. Heidät kastettiin jae 5 "Joka uskoo ja kas-
tetaan, pelastuu". Kasteessa ei anneta mitään sinettiä, vaan hekin olivat jo saaneet sen uskoontullessaan, Ef 1:13 Häneen uskoessanne
te myös oletta saaneet luvatun Pyhän-Hengen si-
netiksenne."
3. Sen JÄLKEEN Paavali pani kätensä heidän pääl-
leen ja he saivat Pyhän-Hengen kasteen, kuten
tapahtui helluntaina ja he puhuivat kielillä ja
ennustivat. Tämä kertoo siitä, että he saivat
PH:n lahjoja; ennustaminen , kielilläpuhuminen.
Tuossa kyllä panet omiasi, jos väität, että lap-
siakin olisi ollut näiden joukossa. Miksi teidän
aina pitää OLETTAA, että lapsiakin olisi kastettu?
Ap 5:14 kertoo selvästi, että seurakuntaan kuului
vain aikuisia, miehiä ja naisia. Tokihan isoja
lapsia, jotka ymmärsivät mistä on kysymys, saattoi
olla uskovien joukossa, mutta siitäkään Raamattu
ei mainitse erikseen.
PH:n lupaukset kuuluvat myös lapsille ja he saavat omistaa ne sitten, kun tulevat siihen ikään, että
kykenevät ne vastaanottamaan. - he kävivät
Tuo Ap 19:han kirjoitti:
nimenomaa todistaa, että kyse on eri tapahtumista.

kykenevät ne vastaanottamaan.kasteella perhekunnittain ja olisi outoa, jos siihen aikaan jolloin lasten tuloa ei säädelty, olisi ollut noin monta perhekuntaa, jossa ei lapsia olisi ollut.
Lapsista ja eipä juuri naisistakaan puhuttu siihen aikaan samoin, kuin miehistä. Saatettiin sano, että koolla oli niin ja niin monta miestä, vaikka koko perhe oli koolla. Pitäisi tutkia sen ajan tapoja ja käytäntöjä niin ymmärtäisi, että vaikka lapsia ei mainitakaan, oli heitäkin joukossa.
Pyhän Hengen kaste, on kaste, jossa meidät upotetaan Kristuksen ruumiiseen. Pyhän Hengen kasteen yhteydessä monet saavat armolahjoja, sillä Pyhässä Hengessä on kaikki armolahjat ja ne avataan heille, joille ne Jumala katsoo tarpeelliseksi. ja moniko kirjoitti:
vauvana kastettu uskoo. Lihasta syntyneet pysyvät lihana, vaikka heidät kastetaankin, sillä usko vain synnyttää Hengestä.
Kun katsoo maailmaa, näkee paljon vesikasteella käytettyjä ja käyneitä, mutta heidän tekonsa kertovat, että he eivät ole uskossa ja uudesti syntyneitä.
Uskovaisten vanhempien lapset ovat eri asemassa ja jo ennen syntymäänsä he ovat esirukouksessa ja Jumalalle tuttuja ja jo heti, kun he puheen ymmärtävät, kerrotaan heille Jeesuksesta ja opetetaan Jumalan tiet.Lapsen usko onkin "aidointa" uskoa!
Jeesushan ei aseta mitään ikärajaa uskomiselle.
“Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen”. (Mk 9:42)
Koska pikkulapsi voi olla Jumalan rakkauden kohde, hänen armonsa vastaanottaja (Mark. 10:15), yksi niiden, joiden on Jumalan valtakunta, hänet voidaan myös kastaa.
(vrt. Raamatun perhekuntakasteet!)
Alkuseurakunnalle tämä oli itsestään selvää.
Raamattu ei siis aseta mitään ikärajaa (ns. ymmärtäväistä ikää)uskomiselle ja kasteen vastaanottamiselle.
Ei aseteta mekään?Tuo Ap 19:han kirjoitti:
nimenomaa todistaa, että kyse on eri tapahtumista.
1. Nämä miehet olivat tulleet uskoon jae 1.
Tokihan heidän sydämeensä oli painettu Pyhän-Hengen sinetti, vaikka he eivät PH:sta mitään tienneetkään.
Jumalahan sen sinetin sinne painaa.
Tuo sinetti oli heille vakuutena, että he olivat uskossa.
"Henki itse todistaa meidän kanssamme, että olemme
Jumalan lapsia."
2. Heidät kastettiin jae 5 "Joka uskoo ja kas-
tetaan, pelastuu". Kasteessa ei anneta mitään sinettiä, vaan hekin olivat jo saaneet sen uskoontullessaan, Ef 1:13 Häneen uskoessanne
te myös oletta saaneet luvatun Pyhän-Hengen si-
netiksenne."
3. Sen JÄLKEEN Paavali pani kätensä heidän pääl-
leen ja he saivat Pyhän-Hengen kasteen, kuten
tapahtui helluntaina ja he puhuivat kielillä ja
ennustivat. Tämä kertoo siitä, että he saivat
PH:n lahjoja; ennustaminen , kielilläpuhuminen.
Tuossa kyllä panet omiasi, jos väität, että lap-
siakin olisi ollut näiden joukossa. Miksi teidän
aina pitää OLETTAA, että lapsiakin olisi kastettu?
Ap 5:14 kertoo selvästi, että seurakuntaan kuului
vain aikuisia, miehiä ja naisia. Tokihan isoja
lapsia, jotka ymmärsivät mistä on kysymys, saattoi
olla uskovien joukossa, mutta siitäkään Raamattu
ei mainitse erikseen.
PH:n lupaukset kuuluvat myös lapsille ja he saavat omistaa ne sitten, kun tulevat siihen ikään, että
kykenevät ne vastaanottamaan.Nimimerkkisi on siis "Tuo ap 19:han".
Käyttäisitkö eteenpäinkin samaa nimimerkkiä, niin tiedämme, kenen kanssa keskustelemme.
Parasta olisi tietysti rekisteröityä!
Sanot:"PH:n lupaukset kuuluvat myös lapsille ja he saavat omistaa ne sitten, kun tulevat siihen ikään, että kykenevät ne vastaanottamaan".
----
Missä Raamatussa sanotaan näin?
Ei ainakaan Apt. 2:39.
(Apt. 2:39 kyse on kutsusta KAIKILLE,ilman mitään ikävaatimuksia)
Vai miten te ymmärrätte tämän?
Tai kutsuiko/kutsuuko Jeesus vain tietynikäisiä lapsia yhteyteensä?- on erikoinen
Tapio522 kirjoitti:
Nimimerkkisi on siis "Tuo ap 19:han".
Käyttäisitkö eteenpäinkin samaa nimimerkkiä, niin tiedämme, kenen kanssa keskustelemme.
Parasta olisi tietysti rekisteröityä!
Sanot:"PH:n lupaukset kuuluvat myös lapsille ja he saavat omistaa ne sitten, kun tulevat siihen ikään, että kykenevät ne vastaanottamaan".
----
Missä Raamatussa sanotaan näin?
Ei ainakaan Apt. 2:39.
(Apt. 2:39 kyse on kutsusta KAIKILLE,ilman mitään ikävaatimuksia)
Vai miten te ymmärrätte tämän?
Tai kutsuiko/kutsuuko Jeesus vain tietynikäisiä lapsia yhteyteensä?tapa tehdä tyhjiksi Raamatun Sanaa, esittämällä
vastakysymyksiä selviinkin Raamatun kohtiin.
Epäuskoko sinua vaivaa? Kyllä normaalijärjellä varustettu ihmninen käsittää, että vauva ei pysty
ottamaan vastaan hyvää eikä pahaa, vaan hän on
vanhempiensa tahdon varassa.
Yritätkö todella uskotella meille, että myös vauvat täytettiin Pyhällä-Hengellä?
Missä niin on kirjoitettu?
Etkö käytä ollenkaan normaalia ymmärrystä uskoessasi
vauvojen kykyyn vastaanotta Jumalan lupaukset. Miten he kykenevät siihen, kun vain harvat aikuiset kykenevät siihen?
Lupaus on kaikille, mutta kaikki eivät pysty otta-
maan lupausta vastaan joko ikänsä tai epäuskonsa
puolesta.
Lue Jooel 2: 28, jossa tuo helluntain lupaus
on ennustettu. Ei siinä puhuta vauvoista mitään.
Jes 7:15 .."kunnes hän oppii valitsemaan hyvän
ja hylkäämään pahan."
Jumala käskee KAIKKIA valitsemaan, mutta valitet-
tavasti kaikki eivät osaa valita oikein
2. Kor 6:1.
Lue enemmän lasten kehitysksestä, niin tuollaiset
tyhmät kysymykset jäävät pois, vai pyritkö kään-
nyttämään helluntalaisia?
Sinun vastakysymyksistäsi saa sen kuvan, että
sinä et haluakkaan kuulla totuutta. - antaminen on synti
Tapio522 kirjoitti:
Lapsen usko onkin "aidointa" uskoa!
Jeesushan ei aseta mitään ikärajaa uskomiselle.
“Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen”. (Mk 9:42)
Koska pikkulapsi voi olla Jumalan rakkauden kohde, hänen armonsa vastaanottaja (Mark. 10:15), yksi niiden, joiden on Jumalan valtakunta, hänet voidaan myös kastaa.
(vrt. Raamatun perhekuntakasteet!)
Alkuseurakunnalle tämä oli itsestään selvää.
Raamattu ei siis aseta mitään ikärajaa (ns. ymmärtäväistä ikää)uskomiselle ja kasteen vastaanottamiselle.
Ei aseteta mekään?Sinä syyllistyt siihen sanoessasi:
Alkuseurakunnalle tämä oli itsestään selvää."
Missä niin on kirjoitettu??? on erikoinen kirjoitti:
tapa tehdä tyhjiksi Raamatun Sanaa, esittämällä
vastakysymyksiä selviinkin Raamatun kohtiin.
Epäuskoko sinua vaivaa? Kyllä normaalijärjellä varustettu ihmninen käsittää, että vauva ei pysty
ottamaan vastaan hyvää eikä pahaa, vaan hän on
vanhempiensa tahdon varassa.
Yritätkö todella uskotella meille, että myös vauvat täytettiin Pyhällä-Hengellä?
Missä niin on kirjoitettu?
Etkö käytä ollenkaan normaalia ymmärrystä uskoessasi
vauvojen kykyyn vastaanotta Jumalan lupaukset. Miten he kykenevät siihen, kun vain harvat aikuiset kykenevät siihen?
Lupaus on kaikille, mutta kaikki eivät pysty otta-
maan lupausta vastaan joko ikänsä tai epäuskonsa
puolesta.
Lue Jooel 2: 28, jossa tuo helluntain lupaus
on ennustettu. Ei siinä puhuta vauvoista mitään.
Jes 7:15 .."kunnes hän oppii valitsemaan hyvän
ja hylkäämään pahan."
Jumala käskee KAIKKIA valitsemaan, mutta valitet-
tavasti kaikki eivät osaa valita oikein
2. Kor 6:1.
Lue enemmän lasten kehitysksestä, niin tuollaiset
tyhmät kysymykset jäävät pois, vai pyritkö kään-
nyttämään helluntalaisia?
Sinun vastakysymyksistäsi saa sen kuvan, että
sinä et haluakkaan kuulla totuutta.Nimimerkki :"on erikoinen" (Sinulla on "erikoinen" nimimerkki. Oletko uusi täällä?)
Nimimerkki "on erikoinen" kirjoittaa:
"Kyllä normaalijärjellä varustettu ihminen käsittää, että vauva ei pysty
ottamaan vastaan hyvää eikä pahaa, vaan hän on
vanhempiensa tahdon varassa".
---
En kannata järkeisoppeja!
Jeesus ei siis mielestäsi puhunutkaan totta, kun hän sanoi:
"Joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan, niinkuin LAPSI, se ei pääse sinne sisälle" (Mark. 10:15).on erikoinen kirjoitti:
tapa tehdä tyhjiksi Raamatun Sanaa, esittämällä
vastakysymyksiä selviinkin Raamatun kohtiin.
Epäuskoko sinua vaivaa? Kyllä normaalijärjellä varustettu ihmninen käsittää, että vauva ei pysty
ottamaan vastaan hyvää eikä pahaa, vaan hän on
vanhempiensa tahdon varassa.
Yritätkö todella uskotella meille, että myös vauvat täytettiin Pyhällä-Hengellä?
Missä niin on kirjoitettu?
Etkö käytä ollenkaan normaalia ymmärrystä uskoessasi
vauvojen kykyyn vastaanotta Jumalan lupaukset. Miten he kykenevät siihen, kun vain harvat aikuiset kykenevät siihen?
Lupaus on kaikille, mutta kaikki eivät pysty otta-
maan lupausta vastaan joko ikänsä tai epäuskonsa
puolesta.
Lue Jooel 2: 28, jossa tuo helluntain lupaus
on ennustettu. Ei siinä puhuta vauvoista mitään.
Jes 7:15 .."kunnes hän oppii valitsemaan hyvän
ja hylkäämään pahan."
Jumala käskee KAIKKIA valitsemaan, mutta valitet-
tavasti kaikki eivät osaa valita oikein
2. Kor 6:1.
Lue enemmän lasten kehitysksestä, niin tuollaiset
tyhmät kysymykset jäävät pois, vai pyritkö kään-
nyttämään helluntalaisia?
Sinun vastakysymyksistäsi saa sen kuvan, että
sinä et haluakkaan kuulla totuutta."On erikoinen" kirjoittaa: "Etkö käytä ollenkaan normaalia ymmärrystä uskoessasi
vauvojen kykyyn vastaanottaa Jumalan lupaukset".
---
Miten ns. normaalilla ymmärryksellä varustettu ihminen ("luonnollinen ihminen") selittää sen, kun Johannes Kastaja hypähti ILOSTA äitinsä kohdussa (Luuk. 1:44)?
"Jumalalle ei mikään ole mahdotonta" (Luuk. 1:37).- tällä palstalla
Tapio522 kirjoitti:
Nimimerkki :"on erikoinen" (Sinulla on "erikoinen" nimimerkki. Oletko uusi täällä?)
Nimimerkki "on erikoinen" kirjoittaa:
"Kyllä normaalijärjellä varustettu ihminen käsittää, että vauva ei pysty
ottamaan vastaan hyvää eikä pahaa, vaan hän on
vanhempiensa tahdon varassa".
---
En kannata järkeisoppeja!
Jeesus ei siis mielestäsi puhunutkaan totta, kun hän sanoi:
"Joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan, niinkuin LAPSI, se ei pääse sinne sisälle" (Mark. 10:15).Sanoit tuolla jossain aikaisemmassa viestissäsi, että sinulla on jokin parantumaton aivosairaus?
Senköhän takia sinä et pysty omaksumaan Raamatun
selvää ilmoitusta?
Vai johtuuko se siitä, että olet syntynyt "vedestä" etkä Pyhästä-Hengestä?
Vänkäät ja vänkäät vaikka Raamttu osoittaa selvästi, että vesikaste ja Pyhän-Hengen kaste ovat eri asioita.
Tapaatko vängätä kotonakin joka asiasta?
Tajuatko edes mitä Raamatun kohtaa siteeraat?
"Joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan, niinkuin LAPSI, se ei pääse sinne sisälle" (Mark. 10:15)."
Jumalan evankeljumi ON OTETTAVA VASTAAN.
Siihen vauva EI KYKENE vaikka inttäisit loppu-
elämäsi.
Vauva on lunastettu Jeesuksen sovintokuoleman ansiosta ja siksi hän kelpaa Jeesuksellekin il-
man teidän pakollista vesivalelua. - ,eikä
Tapio522 kirjoitti:
Lapsen usko onkin "aidointa" uskoa!
Jeesushan ei aseta mitään ikärajaa uskomiselle.
“Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen”. (Mk 9:42)
Koska pikkulapsi voi olla Jumalan rakkauden kohde, hänen armonsa vastaanottaja (Mark. 10:15), yksi niiden, joiden on Jumalan valtakunta, hänet voidaan myös kastaa.
(vrt. Raamatun perhekuntakasteet!)
Alkuseurakunnalle tämä oli itsestään selvää.
Raamattu ei siis aseta mitään ikärajaa (ns. ymmärtäväistä ikää)uskomiselle ja kasteen vastaanottamiselle.
Ei aseteta mekään?tavasta, kun kastetaan, niin se pysyy voimassa.
Lapsi, joka syntyy uskovaiseen perheeseen on aivan erikoisasemassa. Uskovaiset vanhemmat huolehtivat hänen kasteestaan, sillä niin on heille Jumala rakas, että tahdovat heti lapsensa Häneen liittää.
Jeesus ei todella ikärajoja aseta, ne asettavat ihmiset. Kokemuksesta tiedän, että jo aivan pieni lapsi luottaa Jeesukseen ja iloitsee Jeesuksesta.
Se vain on harmillista, että Suomessa käytetään tavan vuoksi lapsia kasteella ja monet näistä vanhemmista pitävät sitä vain nimijuhlana.
Siitä kasteesta ei hyödy lapsi, eikä vanhemmat. - Onko sinulla lapsia?
Tapio522 kirjoitti:
"On erikoinen" kirjoittaa: "Etkö käytä ollenkaan normaalia ymmärrystä uskoessasi
vauvojen kykyyn vastaanottaa Jumalan lupaukset".
---
Miten ns. normaalilla ymmärryksellä varustettu ihminen ("luonnollinen ihminen") selittää sen, kun Johannes Kastaja hypähti ILOSTA äitinsä kohdussa (Luuk. 1:44)?
"Jumalalle ei mikään ole mahdotonta" (Luuk. 1:37).Kysyppäs vaimoltasi tai joltakin odottavalta, niin
saat kuulla, että sikiö reagoi äidin mielen liiku-
tuksiin. Elisabet kuuli Marian tulevan ja riemas-
tui siitä. Kyllä sikiö reagoi sellaiseen nimen-
omaa hypähtämällä.
Tiedätkö, että Johannes täytettiin Pyhällä-Hengellä
äitinsä kohdussa.
Miten se olisi mahdollista, jos vauva on perisynnin
turmelema??????????? kuten sinä opetat. - oli,
antaminen on synti kirjoitti:
Sinä syyllistyt siihen sanoessasi:
Alkuseurakunnalle tämä oli itsestään selvää."
Missä niin on kirjoitettu???itsestään selvyys kastattaa lapsensa. Miten uskovaiset vanhemmat olisivat saattaneet jättää lapsensa kastatamatta ja olisivat vain itse kasteen ottaneet. Raamatussa sanotaan, että he saivat kasteen perhekunnittain.
tällä palstalla kirjoitti:
Sanoit tuolla jossain aikaisemmassa viestissäsi, että sinulla on jokin parantumaton aivosairaus?
Senköhän takia sinä et pysty omaksumaan Raamatun
selvää ilmoitusta?
Vai johtuuko se siitä, että olet syntynyt "vedestä" etkä Pyhästä-Hengestä?
Vänkäät ja vänkäät vaikka Raamttu osoittaa selvästi, että vesikaste ja Pyhän-Hengen kaste ovat eri asioita.
Tapaatko vängätä kotonakin joka asiasta?
Tajuatko edes mitä Raamatun kohtaa siteeraat?
"Joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan, niinkuin LAPSI, se ei pääse sinne sisälle" (Mark. 10:15)."
Jumalan evankeljumi ON OTETTAVA VASTAAN.
Siihen vauva EI KYKENE vaikka inttäisit loppu-
elämäsi.
Vauva on lunastettu Jeesuksen sovintokuoleman ansiosta ja siksi hän kelpaa Jeesuksellekin il-
man teidän pakollista vesivalelua.tällä palstalla kirjoittaa:
" Sanoit tuolla jossain aikaisemmassa viestissäsi, että sinulla on jokin parantumaton aivosairaus?
Vai johtuuko se siitä, että olet syntynyt "vedestä" etkä Pyhästä-Hengestä"?
--
Raamattu sanoo, että ihmisen pitää syntyä VEDESTÄ ja HENGESTÄ päästäkseen sisälle Jumalan valtakuntaan (Joh. 3:5).
Miksi erotat veden ja Hengen toisistaan?
Uskotaan vaan, niin kuin Raamattuun on kirjoitettu, järkeilemättä.- sanoit
on erikoinen kirjoitti:
tapa tehdä tyhjiksi Raamatun Sanaa, esittämällä
vastakysymyksiä selviinkin Raamatun kohtiin.
Epäuskoko sinua vaivaa? Kyllä normaalijärjellä varustettu ihmninen käsittää, että vauva ei pysty
ottamaan vastaan hyvää eikä pahaa, vaan hän on
vanhempiensa tahdon varassa.
Yritätkö todella uskotella meille, että myös vauvat täytettiin Pyhällä-Hengellä?
Missä niin on kirjoitettu?
Etkö käytä ollenkaan normaalia ymmärrystä uskoessasi
vauvojen kykyyn vastaanotta Jumalan lupaukset. Miten he kykenevät siihen, kun vain harvat aikuiset kykenevät siihen?
Lupaus on kaikille, mutta kaikki eivät pysty otta-
maan lupausta vastaan joko ikänsä tai epäuskonsa
puolesta.
Lue Jooel 2: 28, jossa tuo helluntain lupaus
on ennustettu. Ei siinä puhuta vauvoista mitään.
Jes 7:15 .."kunnes hän oppii valitsemaan hyvän
ja hylkäämään pahan."
Jumala käskee KAIKKIA valitsemaan, mutta valitet-
tavasti kaikki eivät osaa valita oikein
2. Kor 6:1.
Lue enemmän lasten kehitysksestä, niin tuollaiset
tyhmät kysymykset jäävät pois, vai pyritkö kään-
nyttämään helluntalaisia?
Sinun vastakysymyksistäsi saa sen kuvan, että
sinä et haluakkaan kuulla totuutta.vauva on vanhempiensa tahdon varassa ja vanehemmat, jotka Jeesusta rakastavat tahtovat kastattaa vauvansa.
Niin oli lain aikanakin, että vanhemmat, jotka uskoivat, käyttivät kahdeksan päivän ikäiset poikalapsensa ympärileikkauksella. - vanhempien
tällä palstalla kirjoitti:
Sanoit tuolla jossain aikaisemmassa viestissäsi, että sinulla on jokin parantumaton aivosairaus?
Senköhän takia sinä et pysty omaksumaan Raamatun
selvää ilmoitusta?
Vai johtuuko se siitä, että olet syntynyt "vedestä" etkä Pyhästä-Hengestä?
Vänkäät ja vänkäät vaikka Raamttu osoittaa selvästi, että vesikaste ja Pyhän-Hengen kaste ovat eri asioita.
Tapaatko vängätä kotonakin joka asiasta?
Tajuatko edes mitä Raamatun kohtaa siteeraat?
"Joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan, niinkuin LAPSI, se ei pääse sinne sisälle" (Mark. 10:15)."
Jumalan evankeljumi ON OTETTAVA VASTAAN.
Siihen vauva EI KYKENE vaikka inttäisit loppu-
elämäsi.
Vauva on lunastettu Jeesuksen sovintokuoleman ansiosta ja siksi hän kelpaa Jeesuksellekin il-
man teidän pakollista vesivalelua.vauva kelpaa sellaisenaan Jumalalle, sillä onhan hän jo tuttu, äidin kohdusta asti. Miksi hän on tuttu, siksi, että vanhemmat ovat hänet tuoneet Jumalan eteen esirukouksessa.
Muut vauvat, vaikka tätä on hyvin ikävä sanoa, ovat lihasta syntyneitä, mutta saamme asettaa toivomme Jeesukseen ja rukoilla kaikkien vauvojen puolesta. - vielä lakiliiton
sanoit kirjoitti:
vauva on vanhempiensa tahdon varassa ja vanehemmat, jotka Jeesusta rakastavat tahtovat kastattaa vauvansa.
Niin oli lain aikanakin, että vanhemmat, jotka uskoivat, käyttivät kahdeksan päivän ikäiset poikalapsensa ympärileikkauksella.aikaa, jossa oli pakollisia seremonioita: uhreja ja
ympärileikkaus.
Uudessa liitossa kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen.
Jeesus sanoi: Joka TAHTOO minun perässäni kulkea.
Vanhemmatko teillä ratkaisevat lapsen iankaikkisuus-
kohtalon?
Ompa julmaa oppia. - jatkuu
Tapio522 kirjoitti:
tällä palstalla kirjoittaa:
" Sanoit tuolla jossain aikaisemmassa viestissäsi, että sinulla on jokin parantumaton aivosairaus?
Vai johtuuko se siitä, että olet syntynyt "vedestä" etkä Pyhästä-Hengestä"?
--
Raamattu sanoo, että ihmisen pitää syntyä VEDESTÄ ja HENGESTÄ päästäkseen sisälle Jumalan valtakuntaan (Joh. 3:5).
Miksi erotat veden ja Hengen toisistaan?
Uskotaan vaan, niin kuin Raamattuun on kirjoitettu, järkeilemättä.Jos ihminen on syntynyt Jumalan Sanan kautta Pyhästä-Hengestä ei hän kysele noin tyhmiä.
Rukoile, että saisit syntyä uudesti ylhäältä, eikä
alhaalta (vedestä) niin tuokin asia selviää. - Raamatun sanassa
oli, kirjoitti:
itsestään selvyys kastattaa lapsensa. Miten uskovaiset vanhemmat olisivat saattaneet jättää lapsensa kastatamatta ja olisivat vain itse kasteen ottaneet. Raamatussa sanotaan, että he saivat kasteen perhekunnittain.
eikä omissa olettamuksissa.
- Kastajan
Onko sinulla lapsia? kirjoitti:
Kysyppäs vaimoltasi tai joltakin odottavalta, niin
saat kuulla, että sikiö reagoi äidin mielen liiku-
tuksiin. Elisabet kuuli Marian tulevan ja riemas-
tui siitä. Kyllä sikiö reagoi sellaiseen nimen-
omaa hypähtämällä.
Tiedätkö, että Johannes täytettiin Pyhällä-Hengellä
äitinsä kohdussa.
Miten se olisi mahdollista, jos vauva on perisynnin
turmelema??????????? kuten sinä opetat.vanhemmat olivat uskovaisia ja siksi Johannes Kastaja oli eri asemassa, kuin lihallisille vanhemmille syntyneet lapset.
Elisabeth täytettiin Pyhällä Hengellä siinä yhteydessä, kun hänen poikansa ilosta hypähti.
Tuo tyylisi keskustella ei ole oikein, sillä sinä vähättelet ja olet olevinasi vain yksin oikeassa.
Te molemmat olette oikeassa ja väärässäkin niin, että oppikaa rakentumaan. Tiemmehän kirkastuu kirkastumistaan, kunnes sydän päivä saapuu. - noin opeta
Kastajan kirjoitti:
vanhemmat olivat uskovaisia ja siksi Johannes Kastaja oli eri asemassa, kuin lihallisille vanhemmille syntyneet lapset.
Elisabeth täytettiin Pyhällä Hengellä siinä yhteydessä, kun hänen poikansa ilosta hypähti.
Tuo tyylisi keskustella ei ole oikein, sillä sinä vähättelet ja olet olevinasi vain yksin oikeassa.
Te molemmat olette oikeassa ja väärässäkin niin, että oppikaa rakentumaan. Tiemmehän kirkastuu kirkastumistaan, kunnes sydän päivä saapuu.Missä niin on kirjoitettu, että uskovien vanhempien
lapset ovat eri asemassa, kuin uskomattomien van-
hempien lapset.
Jeesus sanoi äideille, jotka toivat lapsiaan siu-
nattavaksi:
Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö
heitä, SILLÄ SENKALTAISTEN on taivasten valtakunta."
Ei Jeesus erotellut lapsia vanhempien uskon mukaan. - elä
vielä lakiliiton kirjoitti:
aikaa, jossa oli pakollisia seremonioita: uhreja ja
ympärileikkaus.
Uudessa liitossa kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen.
Jeesus sanoi: Joka TAHTOO minun perässäni kulkea.
Vanhemmatko teillä ratkaisevat lapsen iankaikkisuus-
kohtalon?
Ompa julmaa oppia.laissa vaan armossa ja ihanassa vapaudessa.
Vanhemmat ovat määräävässä asemassa lapseensa nähden, vaikka monet luistavat mielellään poissa siitä asemasta ja sen on synti saanut aikaan. Iloinen asiahan se on, että uskovaisten lapsi on erikoisasemassa Jumalan kasvojen edessä.
Se on surullista, että vanhemmat eivät usko tai eivät ymmärrä, että he ovat vastuussa lapsistaan kaikin tavoin, kunnes nämä ovat aikuisia.
Jumala kyllä kutsuu uskosta osattomia vanhempia, kuin lapsiakin, mutta koska heidän opetuksensa on usein jäänyt vauva asteelle tai kokonaan saamatta Jumalaan nähden, on heidän useimmiten vaikea uskoa. Näin toteuttu se, että "täyttäkää te isäinne mitta."
Ennen kaikkea on tärkeä rukoilla tälläisten ihmisten puolesta, sillä Jumala kuulee uskovaisen ihmisen rukouksen. - erikoisasemassa
noin opeta kirjoitti:
Missä niin on kirjoitettu, että uskovien vanhempien
lapset ovat eri asemassa, kuin uskomattomien van-
hempien lapset.
Jeesus sanoi äideille, jotka toivat lapsiaan siu-
nattavaksi:
Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö
heitä, SILLÄ SENKALTAISTEN on taivasten valtakunta."
Ei Jeesus erotellut lapsia vanhempien uskon mukaan.perhekuntineen.
Jo vanhan liiton aikana Jumala valitsi suvuista, jotka olivat Hänelle uskollisia, kuninkaita, profeettoja ja muita työtovereitaan. Hän ilmaisi vanhan liiton aikana, että määrätyt suvut ovat Hänelle rakkaita ja yhdestä suvusta seisoo mies tänäänkin vielä hänen edessään. Loppuun asti.
On selvä, että Jeesus tuntee omiensa lapset ja lapsen lapset ja tulevatkin jäsenet. Millainen kuva sinulla on Jeesuksesta. Ajatteletko, että Hän on tuolla ylhäällä jossain.
Jeesus on läsnä omiensa elämässä aivan koko ajan Pyhän Henkensä kautta ja Hänen omat ovat erikoisasemassa. Sitä osaa ei heiltä kykene kukaan viemään.
Kyllähän lapsemme saattavat tuhlatakin aikaansa, mutta saamme luottaa, että syli on avoin, heidän palata tuhlaaja tieltään ja kutsu on varma heidän tulla Jumalan valtakuntaan. - oma evankeljumi
erikoisasemassa kirjoitti:
perhekuntineen.
Jo vanhan liiton aikana Jumala valitsi suvuista, jotka olivat Hänelle uskollisia, kuninkaita, profeettoja ja muita työtovereitaan. Hän ilmaisi vanhan liiton aikana, että määrätyt suvut ovat Hänelle rakkaita ja yhdestä suvusta seisoo mies tänäänkin vielä hänen edessään. Loppuun asti.
On selvä, että Jeesus tuntee omiensa lapset ja lapsen lapset ja tulevatkin jäsenet. Millainen kuva sinulla on Jeesuksesta. Ajatteletko, että Hän on tuolla ylhäällä jossain.
Jeesus on läsnä omiensa elämässä aivan koko ajan Pyhän Henkensä kautta ja Hänen omat ovat erikoisasemassa. Sitä osaa ei heiltä kykene kukaan viemään.
Kyllähän lapsemme saattavat tuhlatakin aikaansa, mutta saamme luottaa, että syli on avoin, heidän palata tuhlaaja tieltään ja kutsu on varma heidän tulla Jumalan valtakuntaan.Emme elä enää vanhan liiton aikaa!!!
Paavali julistaa: Kaikkien ihmisten kaikkialla ON
TEHTÄVÄ PARANNUS. Ap 17.
Ei hän erottele uskovien tai uskomattomien lapsia.
Vauvat ovat autuaita siihen ikään asti, kun heidän
omatuntosa herää ja joutuvat valitsemaan hyvän
tai pahan - olettamusta
Raamatun sanassa kirjoitti:
eikä omissa olettamuksissa.
tämä on:
Apostolien teot 16
Edellinen jae30 Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
31 Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".
32 Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat.
33 Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta.
34 Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi. - se ole
elä kirjoitti:
laissa vaan armossa ja ihanassa vapaudessa.
Vanhemmat ovat määräävässä asemassa lapseensa nähden, vaikka monet luistavat mielellään poissa siitä asemasta ja sen on synti saanut aikaan. Iloinen asiahan se on, että uskovaisten lapsi on erikoisasemassa Jumalan kasvojen edessä.
Se on surullista, että vanhemmat eivät usko tai eivät ymmärrä, että he ovat vastuussa lapsistaan kaikin tavoin, kunnes nämä ovat aikuisia.
Jumala kyllä kutsuu uskosta osattomia vanhempia, kuin lapsiakin, mutta koska heidän opetuksensa on usein jäänyt vauva asteelle tai kokonaan saamatta Jumalaan nähden, on heidän useimmiten vaikea uskoa. Näin toteuttu se, että "täyttäkää te isäinne mitta."
Ennen kaikkea on tärkeä rukoilla tälläisten ihmisten puolesta, sillä Jumala kuulee uskovaisen ihmisen rukouksen.armon ihanaa vapautta, jos vanhemmat määräävät lapsensa taivaskohtakon.
Sehän on ARMOTTOMUUTTA!
Jos vanhemmat eivät valitsekkaan Kristusta, niin
senkö takia lapsi joutuu kadotukseen.
Raamattu osoittaa selvästi, että kukin on itse vastuussa tekemisistään Jumalan edessä. Eivät vanhemmat
voi pelastaa lastaan, vaikka kuinka haluaisivat.
Sinulla on kyllä täysin Raamatunvastainen oppi. - Miten ne
olettamusta kirjoitti:
tämä on:
Apostolien teot 16
Edellinen jae30 Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
31 Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".
32 Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat.
33 Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta.
34 Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.vauvat ymmärsivät julistusta?
32 Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat." - ovat
oma evankeljumi kirjoitti:
Emme elä enää vanhan liiton aikaa!!!
Paavali julistaa: Kaikkien ihmisten kaikkialla ON
TEHTÄVÄ PARANNUS. Ap 17.
Ei hän erottele uskovien tai uskomattomien lapsia.
Vauvat ovat autuaita siihen ikään asti, kun heidän
omatuntosa herää ja joutuvat valitsemaan hyvän
tai pahanlihallisuudessa syntyneitä ja mikään liha ei peri Jumalan valtakuntaa, mutta onneksi Jeesus tuntee omansa, oli tämä vauva tai vanhus ja kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella, jos hän uskoo Jeesukseen. Siksi, opeta lapsiasi pitämään se, minkä Jeesus on meille opettanut, sillä usko ratkaisee. Uskovaisen vauva on eri asemassa, kuin uskottomien vauva.
Oikeassa olet, että kaikkien kaikkialla on tehtävä parannus ja lapsi ei vastaa vanhempiensa teoista, eikä vanhempi lapsensa teoista, vaan jokainen vastaa vain itsestään. Se ei sulje poissa sitä, että eikö uskovaiset ole perhekunnittain erkoisasemassa Jeesuksessa.
Sitäkään se ei sulje poissa, että eikö perisynti perityisi isältä pojalle. Mene vaikka tuonne ateistien palstalle, niin saat nähdä, että useimpien heidän on aivan mahdoton uskoa, sillä esi-isät tekivät valinnan, missä he tahtoivat itse olla itsensä herroja ja näin ollen eivät huolineet Herrakseen Jeesusta.
Vesikaste ei pelasta, mutta usko pelastaa. Kaste on kuulaisuusteko ja sike me tahdomme kasteella käydä ja tahdomme lapsemmekin kastattaa.
Jeesus kastaa Itseensä omansa ja sen kaste tapahtuu Pyhällä Hengellä ja tulella.
Tuli puhdistaa. - anna,
Miten ne kirjoitti:
vauvat ymmärsivät julistusta?
32 Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat."kirjaimen kuolettaa itseäsi. Jos Raamattu ilmoittaa, että he puhuivat Jumalan Sanaa kaikille paikalla olleille, niin vauvatkin ovat sitä saaneet kuulla. Sitä en tiedä miten Sana vauvaan vaikuttaa, mutta tyhjänä Jumalan Sana ei koskaan palaja.
Raamattu kertoo monista perheistä, jotka kaikkine jäsenineen saivat kasteen. Jumala kelpuuttaa vauvan kasteelle vanhempien uskon takia, vaikka vauva ei siitä vielä itse ymmärtäisikään.
Miten tämä voi olla noin vaikea käsittää.
Jos Jumala Ilmoittaa, että Hän kostaa isäin teot kolmanteen ja neljänteen polveen asti, on se uskottava, vaikka ei ymmärtäisikään miksi näin on, tai jos Hän Ilmoittaa pelastavansa perhekunnittain, on sekin uskottava, vaikka ei sitä käsittäisikään. Jumala on niin paljon korkeampi viisaudessaan, että meidän ei kannata yrittäkään siihen yltää. Saamme olla onnellisia, että Hän jakaa viisauttaan meillekin. se ole kirjoitti:
armon ihanaa vapautta, jos vanhemmat määräävät lapsensa taivaskohtakon.
Sehän on ARMOTTOMUUTTA!
Jos vanhemmat eivät valitsekkaan Kristusta, niin
senkö takia lapsi joutuu kadotukseen.
Raamattu osoittaa selvästi, että kukin on itse vastuussa tekemisistään Jumalan edessä. Eivät vanhemmat
voi pelastaa lastaan, vaikka kuinka haluaisivat.
Sinulla on kyllä täysin Raamatunvastainen oppi.se ole kirjoittaa:
"Raamattu osoittaa selvästi, että kukin on itse vastuussa tekemisistään Jumalan edessä".
---
Voimme siis oppisi mukaan jättää pienet lapsemme maailmaan ("Egyptiin": 1. Kor. 10:1-4)ilman seurakuntayhteyttä, oman onnensa varaan!
Eikö tämäkin ole vanhempien valinta lapsen puolesta.jatkuu kirjoitti:
Jos ihminen on syntynyt Jumalan Sanan kautta Pyhästä-Hengestä ei hän kysele noin tyhmiä.
Rukoile, että saisit syntyä uudesti ylhäältä, eikä
alhaalta (vedestä) niin tuokin asia selviää.nim. "jatkuu" kirjoittaa:
"Jos ihminen on syntynyt Jumalan Sanan kautta Pyhästä-Hengestä ei hän kysele noin tyhmiä".
---
Etkö usko taaskaan Jeesuksen sanoja, että ihmisen on synnyttävä VEDESTÄ JA HENGESTÄ (Joh. 3:5).
Ei siinä lue SANASTA JA HENGESTÄ, ei ainakaan minun Raamatussani.
(Kirjoitin taaskaan...voithan olla eri henkilökin, kun nimimerkkisi "jatkuu" on uusi!)- että tie on kaita
anna, kirjoitti:
kirjaimen kuolettaa itseäsi. Jos Raamattu ilmoittaa, että he puhuivat Jumalan Sanaa kaikille paikalla olleille, niin vauvatkin ovat sitä saaneet kuulla. Sitä en tiedä miten Sana vauvaan vaikuttaa, mutta tyhjänä Jumalan Sana ei koskaan palaja.
Raamattu kertoo monista perheistä, jotka kaikkine jäsenineen saivat kasteen. Jumala kelpuuttaa vauvan kasteelle vanhempien uskon takia, vaikka vauva ei siitä vielä itse ymmärtäisikään.
Miten tämä voi olla noin vaikea käsittää.
Jos Jumala Ilmoittaa, että Hän kostaa isäin teot kolmanteen ja neljänteen polveen asti, on se uskottava, vaikka ei ymmärtäisikään miksi näin on, tai jos Hän Ilmoittaa pelastavansa perhekunnittain, on sekin uskottava, vaikka ei sitä käsittäisikään. Jumala on niin paljon korkeampi viisaudessaan, että meidän ei kannata yrittäkään siihen yltää. Saamme olla onnellisia, että Hän jakaa viisauttaan meillekin.ja vain harvat sen löytävät.
Jos useimmat aikuiset eivät ota pelastusta vastaan,vaikka kuulevatkin julistusta, niin miten se vauva
osaa vastata Jumalan kutsuun????
Ei se vauva tajua siitä mitään. Mutta tätähän sinä
et tajua.
Kaikissa perhekunnissa, jotka kastettiin, perhe oli ensin ottanut sanan vastaan. Ei mainita, että yhdessäkään olisi ollut vauvoja.
Ei pidä olettaa omiaan.
Me emme elä enää vanhan liiton aikaa, jossa on kos
ton Jumala, vaan Jumala on armollinen. Jeesus sovitti maailman synnin ja tämän sovituksen ansiosta lapset kelpaavat Jeesukselle ilman
kastettakin. - ,kun
se ole kirjoitti:
armon ihanaa vapautta, jos vanhemmat määräävät lapsensa taivaskohtakon.
Sehän on ARMOTTOMUUTTA!
Jos vanhemmat eivät valitsekkaan Kristusta, niin
senkö takia lapsi joutuu kadotukseen.
Raamattu osoittaa selvästi, että kukin on itse vastuussa tekemisistään Jumalan edessä. Eivät vanhemmat
voi pelastaa lastaan, vaikka kuinka haluaisivat.
Sinulla on kyllä täysin Raamatunvastainen oppi.sinua ei saa käsitykseen. Vanhemmat ovat vastuussa lapsestaan ja siitä sinä et inttämisestä huolimatta mihinkään pääse.
Armottomuutta on vanhemmat, jotka eivät tahdo kuulla Jumalan kutsua. Se ei totisesti ole Jeesuksen syy. On sukukuntia, joissa vain pilkataan Jumalaa ja Hänen omiaan. Se ei todella ole Jeesuksen tahto, vaan näiden sukujen oma valinta.
Kuitenkin tälläisten vanhempienkin lapsi saa mahdollisuuden tulla parannukseen ja uskoon, sillä hänellekin kutsu esitetään. Hänen on vanhempien teon tähden vaikeampi ottaa kutsu todesta, sillä hän saattaa olla opetuksesta ja esirukouksesta osaton. Vieläkin sanon, että siksi meidän tulee todistaa ja ennen kaikkea rukoilla heidän puolestaan, joilla ei muita esirukoilijoita ole. - siinä sanota,
Tapio522 kirjoitti:
nim. "jatkuu" kirjoittaa:
"Jos ihminen on syntynyt Jumalan Sanan kautta Pyhästä-Hengestä ei hän kysele noin tyhmiä".
---
Etkö usko taaskaan Jeesuksen sanoja, että ihmisen on synnyttävä VEDESTÄ JA HENGESTÄ (Joh. 3:5).
Ei siinä lue SANASTA JA HENGESTÄ, ei ainakaan minun Raamatussani.
(Kirjoitin taaskaan...voithan olla eri henkilökin, kun nimimerkkisi "jatkuu" on uusi!)että on synnyttävä kasteesta ja Hengestä.
Miksi lisäät omiasi Jumalan Sanaan.
Vesi on Jumalan Sanan vertauskuva!
Raamattu ei jätä näin tärkeää asiaa vain yhden
kohdan varaan.
1. Piet. 1:23
"Te , jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta
(kasteesta) vaan katoamattomasta siemenestä, Juma-
lan elävän ja pysyvän Sanan kautta."
Jaakob 1:18
Tahtonsa mukaan Hän synnytti meidät totuuden sanalla."
1. Kor 4:15 Sillä minä teidät synnytin evankel-
jumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa."
Ef 5:26 ...että Hän sen pyhittäisi, puhdistaen
sen, vedellä pesten Sanan kautta."
Turha sinun on potkia tutkainta vastaan. - valitsee
että tie on kaita kirjoitti:
ja vain harvat sen löytävät.
Jos useimmat aikuiset eivät ota pelastusta vastaan,vaikka kuulevatkin julistusta, niin miten se vauva
osaa vastata Jumalan kutsuun????
Ei se vauva tajua siitä mitään. Mutta tätähän sinä
et tajua.
Kaikissa perhekunnissa, jotka kastettiin, perhe oli ensin ottanut sanan vastaan. Ei mainita, että yhdessäkään olisi ollut vauvoja.
Ei pidä olettaa omiaan.
Me emme elä enää vanhan liiton aikaa, jossa on kos
ton Jumala, vaan Jumala on armollinen. Jeesus sovitti maailman synnin ja tämän sovituksen ansiosta lapset kelpaavat Jeesukselle ilman
kastettakin.tahtooko kulkea Jeesuksen yhteydessä tai eikö tahdo. Jos valitsee Jeesuksen, elää Hänen esimerkin tavoin, eli on kuuliainen Jumalan Sanalle.
Raamattu kertoo meille seuraavaa:
Roomalaiskirje 3
9 Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla,
10 niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan,
11 ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa;
12 kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.
Minkä ikäisenä vauva mielestäsi pois poikkeaa.
Raamatun Ilmoituksen mukaan jokainen on poissa poikennut ja jokainen saa kutsun tulla parannukseen.
Meille ihmisille on paljon helpompi ajatella, että vauva on synnitön ja perisyntiä ei ole olemassakaan, mutta jo Vanha Testamentti kertoo:
Jeremia 32
18 sinä, joka teet laupeuden tuhansille, mutta kostat isäin pahat teot heidän jälkeensä heidän lastensa helmaan; sinä suuri, voimallinen Jumala, jonka nimi on Herra Sebaot,
Se, että Jumala tekee noin, ei ole Hänen tahtonsa, vaan ihmisten oma valinta ja on selvä, että isän poika valitsee usein isänsä tien.
Onneksi Jeesus tuli ja antoi meille jokaiselle oikeuden tulla Jumalan lapseksi. Heillekin, joiden isät häntä hyljeksivät tai jopa tappoivat Hänet. Tälläisten vanhempien lasten on usein vaikea löytää oikea tie ja näin isäin teot kostautuvat lapsille.
Tämä vauva, joka on saanut kasteen on toki valitseva sen, että pysyykö hän Jumalan yhteydessä, vai eikö pysy, sillä jokaisella on vapaa valinta. Onneksi uskovaisten lapset ovat erikoisasemassa vanhempien uskon ja esirukousten tähden, oli hänet sitten kastettu vedellä tai ei.
Jumala huolehtii kyllä, että hän tulee kastetuksi. - Ei vaan mene perille
Tapio522 kirjoitti:
se ole kirjoittaa:
"Raamattu osoittaa selvästi, että kukin on itse vastuussa tekemisistään Jumalan edessä".
---
Voimme siis oppisi mukaan jättää pienet lapsemme maailmaan ("Egyptiin": 1. Kor. 10:1-4)ilman seurakuntayhteyttä, oman onnensa varaan!
Eikö tämäkin ole vanhempien valinta lapsen puolesta.että vauvat ovat Jeesuksen omia, eivätkä missään
Egyptissä.
Miksi pyritte opillanne estämään lapsilta taivas-
osuus?
Olette te julmia, kun kuvittelette, että Jumala ei
olisi voimallinen pelastamaan pientä lasta. Ei Ju-
mala tarvitse teidän vettänne siihen. Hän om
kaikkivaltias.
Uskovat vanhemmat haluavat OHJATA LAPSENSA TAIVAS-
TIELLE, mutta lapsi tekee itse valintansa. Ef 6:4
"Ja te isät, älkää kiihoittako lapsianne vihaan,
vaan kasvattakaa heitä Herran kurissa ja nuhteessa"
Siinä on vanhempien tehtävä.
Ei käsketä kastamaan lapsia vaan kasvattamaan
heitä oikein. siinä sanota, kirjoitti:
että on synnyttävä kasteesta ja Hengestä.
Miksi lisäät omiasi Jumalan Sanaan.
Vesi on Jumalan Sanan vertauskuva!
Raamattu ei jätä näin tärkeää asiaa vain yhden
kohdan varaan.
1. Piet. 1:23
"Te , jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta
(kasteesta) vaan katoamattomasta siemenestä, Juma-
lan elävän ja pysyvän Sanan kautta."
Jaakob 1:18
Tahtonsa mukaan Hän synnytti meidät totuuden sanalla."
1. Kor 4:15 Sillä minä teidät synnytin evankel-
jumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa."
Ef 5:26 ...että Hän sen pyhittäisi, puhdistaen
sen, vedellä pesten Sanan kautta."
Turha sinun on potkia tutkainta vastaan.siinä sanota: "... että on synnyttävä kasteesta ja Hengestä.
Miksi lisäät omiasi Jumalan Sanaan".
----
Nyt olen ymmälläni.
Missä näin olen sanonut???
Jos et löydä tällaista viestiäni, jossa ovat nämä sanat "kasteesta ja Hengestä", niin auttaisko joku toinen löytämään tällaisen viestin.
Korjaan virheeni, jos näin olen kirjoittanut.
Jumalan Sanan opetuksien suhteen tulee olla tarkka, ettei lisää tai ota niistä mitään pois (Ilm.22:18,19).
Kiitos nimimerkki "siinä sanota", kun kannat huolta tästä.
Niin.....antaisitko sen viestin, jossa olen kirjoittanut "kasteesta ja Hengestä", niin korjaan virheeni!
Jos et löydä sellaista viestiä, niin olisitko puolestasi valmis korjaamaan oman väitteesi.- sinä sitten
Tapio522 kirjoitti:
siinä sanota: "... että on synnyttävä kasteesta ja Hengestä.
Miksi lisäät omiasi Jumalan Sanaan".
----
Nyt olen ymmälläni.
Missä näin olen sanonut???
Jos et löydä tällaista viestiäni, jossa ovat nämä sanat "kasteesta ja Hengestä", niin auttaisko joku toinen löytämään tällaisen viestin.
Korjaan virheeni, jos näin olen kirjoittanut.
Jumalan Sanan opetuksien suhteen tulee olla tarkka, ettei lisää tai ota niistä mitään pois (Ilm.22:18,19).
Kiitos nimimerkki "siinä sanota", kun kannat huolta tästä.
Niin.....antaisitko sen viestin, jossa olen kirjoittanut "kasteesta ja Hengestä", niin korjaan virheeni!
Jos et löydä sellaista viestiä, niin olisitko puolestasi valmis korjaamaan oman väitteesi.tarkoitat tuolla vedestä syntymisellä?
sinä sitten kirjoitti:
tarkoitat tuolla vedestä syntymisellä?
No mitä
sinä sitten: "...tarkoitat tuolla vedestä syntymisellä"?
---
Nyt kysyt hyvän kysymyksen.
Mielestäni olen jo monta kertaa sanonut aikaisemmissa keskusteluissamme, että kaste ei ole pelkkää vettä.
(Tosin voithan olla uusikin keskustelija, kun ei koskaan tiedä, kenen kanssa keskustelee, jos vaihtaa aina nimimerkkiään. Tämän takia yritän aina muistuttaa, että käyttäisimme samaa nimimerkkiä, ettei tule sekaannusta. Se olisi reilumpaa.)
Vai onko sinun mielestäsi kaste vain pelkkää vettä ja ihmisen kuuliaisuuden teko?
Eikö esim. Pyhä Henki (veden lisäksi)liity mitenkään kasteeseesi?
Yritetään nyt keskustella asiallisesti.
- Tuo silmänkääntötemppu
ei mene läpi.
Vesi on vettä ja siitä ei tule pyhää vettä vaikka
Luther sokeudessaan niin väittääkin.
Pyhä-Henki EI MENE veteen.
Kun Pyhä-Henki tulee TEIHIN, te saatte voiman.
Tuo epäraamatullinen sakramenttioppi sekoittaa sinun ajatuksesi. Aine on ainetta ja henki on henki.
Kun kastamme Isän. Pojan ja Pyhän-Hengen nimeen, niin ei se sitä tarkoita, että Isä, Poika ja Pyhä-Henki olisivat siinä vedessä. Se kastevesihän
kaadetaan maahan toimituksen jälkeen. Se tarkoit-
taa sitä, että teemme ne hänen käskystään ja toi-
vomme hänen siunaustaan.
Raamattu kehoittaa meitä tekemään kaiken Hänen
nimessään.
Olet nyt harhautunut uskomaan Lutherin selitystä
kastevedestä, mutta Luther sekoili monen muunkin
asian kanssa. Sinulla on lupa käyttää omia aivojasi.
Kuvitteletko, että Jumala menee siihen ehtoollis-
leipäänkin?
Eikö sinun m ielestäsi kukaan voi pelastua ilman
kastetta?Tuo silmänkääntötemppu:" Eikö sinun m ielestäsi kukaan voi pelastua ilman kastetta"?
---
Mark. 16:16
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell2776134Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss643178- 2002971
Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa232352- 731817
- 1461572
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a1921514Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1621468Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?1121428- 881343