mulla vasemalla puolella kylkiluita kipuja ollut jo kauan ja kipeä kohta toisessa nikamassa ja välillä turvoksissa varsinkin rasituksen jälkeen.. istuminen tiukkaa välillä ja kipuja valtavasti..nyt opetellut istumaan rinta rottingilla ja se todella on auttanut.. viime yönä ei oikein ollut missään asenossa hyvä nukkua kun kylkeen sattui.. nyt ollut jo tälläisiäkin oireita että kaikki nivelet särkee joskus enemmän ja joskus vähemmän.. oisko mahdollisesti myös fibro???
fibromyalko vai mikä??
7
1306
Vastaukset
- sitä että
rintarangasat selän puolelta tulevat narut olisi jumiksessa käyppä jollain kaustislaisella kansanparantajalla aukomassa narut ja kerro siten täällä miten olo helpottui
- Jörö
Mistään kansanparantajilta et apua vaivoihin saa.
Rukoile Jeesusta että, se ohjaa sinut oikealle lääkärille, niin saat pysyvän avun.
Minä juoksin parantajalta toiselle ja olen menettänyt kymmeniä tuhansia euroja lääkäreihin ja poppamiehiin.
Tulin uskoon ja olin jo menettänyt toivonikin, mutta, nyt on sairaus löytynyt ja sen oireet ovat samat kuin sinulla.
Siihen on olemassa hyvä hoitokin olemassa.
Polyneuropatia eli monihermosärky oli diagnoosi.
Maija Haanpää on kirjoittanut myös kirjan kyseisestä sairaudesta.
- Sopuli 2
Oletko käynyt tutkimuksissa? Fibro ei välttämättä turvota niveliä eikä kipuile niissä. Onko sulla säällä vaikutusta? Minulla on apua vierustyynystä. Se on noin 120 cm pitkä ja 40 cm leveä. Saan sillä rangan aika suoraksi.
- Fibroilija
Nuo oireesi eivät kyllä ole mitään fibroa. Ei kaikki kipu ole mitään fibroa.
Fibromyalgiassa kipu on juuri määrätynlaista ja nuo sinun oireesi eivät sitä ole.
Oireesi viittaavat jumiutuneisiin lihaksiin ja mahdollisiin nikamalukkoihin, joten käy hoidattamassa itseäsi osaavalla hierojalla ja manuaalisia hoitoja tekevällä ihmisellä.
Itse olen parhaimman avun ja pysyvän selkävaivoihini saanut kansanparantajalta.olen kuullut että monilla kellä todettu tietzen syndrooma on myöskin fibro?! tiedän toki aikuinen kun olen ettei kaikki kipu ole fibroa.. mulla hyvä ystävä kellä fibro ja oireet mulla aivan samat kuin hällä!!! ranteet ja nilkat välillä niin kipeät ettei voi kunnolla kävellä tai kirjoittaa ja kipuja myös muualla!!
mut ilmeisesti täällä viisaampia noiden lukkojen tarjoajia tai kansanparantajaa ehdotellaa... kunhan nyt kysyin täältä =)
ja kun tosiaan käy tietzen sivuilla niin kas kummaa siellä mel´kein kaikilla myös fibro todettu...- lihakset
margitirene kirjoitti:
olen kuullut että monilla kellä todettu tietzen syndrooma on myöskin fibro?! tiedän toki aikuinen kun olen ettei kaikki kipu ole fibroa.. mulla hyvä ystävä kellä fibro ja oireet mulla aivan samat kuin hällä!!! ranteet ja nilkat välillä niin kipeät ettei voi kunnolla kävellä tai kirjoittaa ja kipuja myös muualla!!
mut ilmeisesti täällä viisaampia noiden lukkojen tarjoajia tai kansanparantajaa ehdotellaa... kunhan nyt kysyin täältä =)
ja kun tosiaan käy tietzen sivuilla niin kas kummaa siellä mel´kein kaikilla myös fibro todettu...Kyllähän fibro niveliä särkee, koska fibromyalgia just kuppaa lihasten kiinnityskohdissa, eli juuri kun lihakset kiinnittyy niveliin, siellä se fibromyalgia kuuppaa.
Vaikka tuntuu, et ne on nivelkipuja, itse asiassa fibromyalgiassa se kipu on lihaksen kiinnityskohdassa. Tuntuu nivelkipuna, ja juuri levossa.
- mahdollista
Ja fibromyalgialle tyypillista juuri lepokipu
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595900Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242441No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402095- 192028
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61629Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83122281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201216Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085