DEMARIEHDOKAS osti ääniä kahvipaketeilla

Tampereella DEMARIEHDOKAS osti vanhustentalon asukkailta ääniä jakamalla postitse kaikille asukkaille omalla nimellään ja numerollaan varustettuja kahvipaketteja. Mukana oli myös muistilappu, jossa oli kyseisen ehdokkaan numero isoilla numeroilla präntättynä.
Eihän tässä vielä kaikki, mutta kun tämä sama DEMARI oli kaiken kukkuraksi tämän vanhusten palvelutalon isännöitsijä näin tehdessään. Mistähän lie saanut vanhusten osoitetiedot?

Aikoinaan eduskunnan oikeusasiamies (SDP) otti kantaa, että neljänneskilon kahvipaketin antaminen VAALILAHJAKSI on siinä hilkulla, ettei kyseessä ole kielletuystä ÄÄNTEN OSTAMISESTA.
3283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vei mennessän kun kertoi käyneensä jossain vanhaikodissa.
Kävikö Jyrki katsastamassa työpaikkaa kun vaaleissa tappio tulee ja Sauli vie hänen paikan.
Menisi vain Jyrki niitä mummoja pesemään, tekisi kerrankin hyödyllistä työtä kun hän muuten on niin työtävieruksova ollut,että ei ole koskaan töissä missään ollut.

Äänestä
  • kansaedustajan työ ei ole arvokasta, niin mikä sitten?
    Siellähän tehdään koko valtakuntaa koskevia päätöksiä. Ei ne siellä syljeskele kattoon, vaikka niin luullaan. Ei ainakaan puolueiden puheenjohtajat.

    Äänestä

paljon kalliimpia. Ei niitä kahvipaketeilla osteta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tampereella nääs kirjoitti:

Tampereella DEMARIEHDOKAS osti vanhustentalon asukkailta ääniä jakamalla postitse kaikille asukkaille omalla nimellään ja numerollaan varustettuja kahvipaketteja. Mukana oli myös muistilappu, jossa oli kyseisen ehdokkaan numero isoilla numeroilla präntättynä.
Eihän tässä vielä kaikki, mutta kun tämä sama DEMARI oli kaiken kukkuraksi tämän vanhusten palvelutalon isännöitsijä näin tehdessään. Mistähän lie saanut vanhusten osoitetiedot?

Aikoinaan eduskunnan oikeusasiamies (SDP) otti kantaa, että neljänneskilon kahvipaketin antaminen VAALILAHJAKSI on siinä hilkulla, ettei kyseessä ole kielletuystä ÄÄNTEN OSTAMISESTA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu