Olen hieman yli 30 000 euron autoa ostamassa. Joka paikassa käteisalennus on 2000 euroa autosta riippumatta. Tosissaan tinkaaminen tuottaa vastauksen että pitää kysyä esimieheltä.
Siis se mikä mätti on se että kävellään kahviautomaatille ja kysellään kaverilta, onko ilmoja pitänyt, tullaan takaisin ja ilmoitetaan ettei mennyt läpi.
Minusta tuo vaikutti vittuilulta ja lähdin kävelemään.
Siis se mikä mätti on se että kävellään kahviautomaatille ja kysellään kaverilta, onko ilmoja pitänyt, tullaan takaisin ja ilmoitetaan ettei mennyt läpi.
Minusta tuo vaikutti vittuilulta ja lähdin kävelemään.
Vastaukset 11
Vanhimmat
kaikki jotka haluavat auton EDULLISESTI!
yksityiseltä tulee aina edullisimmaksi. Ei turhia takuuongelmia, kun takavalot häviää näkyvistä, se on siinä. Kuluttajasuoja-asiatkin ovat aika monimutkaisia, mutta yksityisen kanssa ei niistä tarvitse huolehtia. Ja autot ovat aina viimeisen päälle tarkastettuja, priimakunnossa, kuka nyt sitten vasta autosta luopuisi kun siihen vikoja tulee?
Osta yksityiseltä, olet omillasi!
Autonsa maksava asiakas Ei ole autokaupassa se paras asiakas, vaan luottokelpoinen autonostaja, joka ostaa autonsa rahoituksella, jolloin automyyjän ei tarvi turhia alennuksia antaa ja saa rahansa jokatapauksessa heti luottoyhtiöltä, ym. bonukset, jotka yllättävää kyllä ovat aika isoja summia. Ne ajat jolloin käteisellä rahalla maksava asiakas oli autokaupoissa "niskanpäällä" ovat olleet jo kauanaikaa sitten ohi.
Terv. Autokauppias.
jo vuonna -89 ostettaessa käteisellä uutta autoa tein tarjouksen -4000mk ilmoittivat että heillä ei ole tarvetta myydä minkäänlaisilla alennuksilla vaikka vaihtoautoa ei tullut. Kilpailevalta merkiltä pääsin vain 7000mk alennukseen ja tein kaupat.
"....ostaa autonsa rahoituksella, jolloin automyyjän ei tarvi turhia alennuksia antaa"
Tarkoitatko, että rahoituksella ostavat ovat jotenkin tyhmiä?
Heille ei tarvitse antaa alennuksia?
Mikä on alennuksen ja turhan alennuksen välinen ero?
Pankista haettaessa todellinen vuosikorko sijoittuu 6% tietämille jos luottotiedot ja välit pankkiin on kunnossa. Autokaupan tarjoamissa pankin rahoitusvaihtoehdoissa korko on jo luokkaa 6%, jolloin todellinen vuosikorko vaihtelee ymmärrykseni mukaan tuolla 8% ja 11% välissä riippuen lainan pituudesta. Mistä erot johtuvat, niin siitä että pankissa nosto ja käsittelykulut ovat alle kolmanneksen autoliikkeiden tarjoamista vaihtoehdoista. Mistä näiden erot sitten johtuvat jos molemmissa tapauksissa rahoitus autoon tulee pankista. Itse luulisin että autoliikkeet saavat rahaa pankilta siitä hyvästä että ne myyvät luottoja ilman että pankin tarvitsisi tehdä muuta kuin tarkistaa luotonottajan luottotiedot. Mitä pidempiaikaisen luoton autoliike saa myytyä, sitä suurempi todellinen vuosikorko ja liikkeen saama myyntiprovikka on. Elikkä mitä hyötyä autoliikkeen on antaa käteisalennusta, kun se muutenkin saa tällöin kaupasta huonomman hinnan? Ja toisaalta olen itsekkin autokaupan rahoituksen tapauksessa tinkiessäni hinnasta kuullut myyjän sanovan "no jos tuosta jotain pitää tinkiä, niin ehkä 200, mutta eihän tuokaan tee kuin 4 euroa kuukaudessa, eli eihän se lainaerän suuruuteen juurikaan vaikuta"
lainarahalla auton ostaessaan laskea myös mukaan tulevat muut kulut. Monessa tapauksessa asiakkaan pienemmän koron pankkilaina käteiskauppa tulee luoton ajalta selkeästi kalliimmaksi kuin autorahoitusyhtiöiden pari prosenttia korkeammalla korolla tuleva luototus.
Ero tulee vakuutuksissa, jotka rahoitusyhtiöiden kautta ovat erittäinkin kohtuuhintaisia, yleensä n.50-70€/kk riippuen auton koosta, kun käteisostaja saattaa pulitella kaskoistaan pitkälle toistatuhatta euroa vakuutusyhtiölleen.
Olen nähnyt jossain netin syövereissä laskelmia jotka osoittavat, että henkilön, jolla ei ole täysiä tai edes lähes täysiä bonuksia vakuutuksissaan, kannattaisi joka tapauksessa jättää autostaan jonkun verran velkaa siitä huolimatta, että hänellä olisi varaa maksaa se käteisellä ilman mitään lainoja.
Kun ostaa sellaisen auton johon on varaa, ei tarvitse kaskoa. Johan rupeaa käteiskauppa edullisemmaksi, ja tässä tarkoitan todellista käteiskauppaa, en mitään pankkilainaa.
Mainitsemallasi vajaan tonninkin "halvalla" vuosihinnalla minulle pitäisi sattua auton täystuho omasta syystäni kymmenen vuoden välein, jotta kasko olisi kannattava. Tuollaisella riskillä en edes uskaltaisi ajaa, sillä noin tiuha tohelointi voi käydä muutenkin kipeästi.
Tuo mainittu 600€-840€:n halpa vuosihinta kattaa luonnollisesti myös liikennevakuutuksen, joka on sinullekin pakollinen.
Mitä kaskoon tulee, niin monille ihmisille se 10000-20000€ käytetty autokin on sen verran paljon rahaa, että muutaman sadan euron vuotuinen lisäinvestointi kaskovakuutukseen tuntuu ihan hyvältä investoinnilta.
Kyllä se vahingon sattuessa jonkin verran vähemmän riipaisee, jos vakuutusyhtiö maksaa viulut ja uuden pelin alle - olipa auto hankittu käteisellä tai ei.
Oikeassa olet toki siinä, että ei vakuutuksia maksamalla pääse tienaamaan. Kyse on ihan henkilökohtaisista valinnoista. Itse ottaisin kaskon jokaiseen yli 8000€:n autoon, vaikken ole ikinä tössinyt itse yhtään ainutta kolhua. Toisaalta, minulla ei ole koskaan ollut kotivakuutusta tai mitään muutakaan vapaaehtoisvakuutusta, sillä tapanani ei ole hajoittaa irtaimistoa/sytytellä tulipaloja himassani tai käydä yksityisen sairaanhoidon piirissä hoidattelemassa jokaista pikkukolhua.
Kotivakuutus nyt on halvin vakuutus jos ja kun vaikka naapurisi tötöilee ja sinun kamasi sotkeutuu ja tuhoutuu niin naapurisi ei niitä sinulle korvaa vakuutuksistaan jos on yhtä fiksu kuin sinä.
Alennus on yhtä tyhjän kanssa, loppuhinta ratkaisee. Näitä ale-amiksia on yllättävän paljon autokaupassa...