12,5% äänistä annettu

PappaManninen

Juuri nyt luku on jo isompi. Nyt kun kommunistit jäävät taas vaille paikkaa arkadianmäellä, niin papalla olisi avoin ja rakentava ehdotus teille kommunistit, miten teidän tulisi jatkaa tästä eteenpäin. Nimittäin haluan sanoa kohteliaasti, että teidän on pakko uudistua. Toivoisin tähän muiltakin ajatuksia kiitos!

1. Punnitkaa avoimesti mitkä arvoistanne kestää
vielä tänäpäivänä. Mikäli kansa ei teitä nyt eduskuntaan valitse, arvojanne ei haluta. Ohjelmanne 10:stä tärkeimmästä
ohjenuorasta jätätte ohjelmaan korkeintaan 2 parasta ja loput pois lopullisesti. Nämäkin arvot pitää olla kaikinpuolin käyttöönotettavissa
ja realistisia.

2. Jäsenet, jotka unissaankaan uskovat vielä vallankumoukseen, heille on neljä hirttä poikittain porstuassa. He eivät rakenna mitään vaan ovat raskas riippakivi riveissä.

3. Ammatissa toimivia talousosaajia, yrittäjiä, nuorempia sivistyneitä naisia, aktiivisia ihmisiä jäsenistöön ja kiireesti.

4. Säilyttäkää puolueeton itsenäinen linja, mutta
itäänpäin nöyristely jonkun teennäisen idealismin nimeen on jo lähes oksettavan lapsellista. Natoon täällä ei senkummemmin haluta kuin siitä poiskaan. Siis herrasmiesmäinen
asenne itään, ei palvova.

5. Ja tärkein! Tulkaa esiin omalla, uniikilla, uudella ja säväyttävällä asiaohjelmallanne ja ehkäpä uudistuneella johdolla. Ei Hakanen huono ole, mutta aikansa kaikilla. Muiden kuin SKP:n puoluejohto heti pois aktiivivaikuttamisesta,
heidän paikkansa on todella rauhallinen lepokoti.

6. Selkeä strategia seuraaviin vaaleihin. Edetkää
suunnitellun mukaisesti. Asettakaa välitavoitteet. Ja toimikaa!

11

736

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nämä kasakkapojat

      ymmärsivät puoliakaan tekstistä?
      Juhani Tanskille pelkkä otsikko
      teettää päivän työn.

      • selvää

        missä piireissä pyörivät intellektuellit?


    • baden

      kommunismi nousee kansan syvistä riveistä ja tahdosta ei tarvita vippaskonsteja eikä takinkääntöjä,ihmiset ymmärtävät selkokieltä eivät porvarien kapulakieltä.

      • sitten pääse sinne

        eduskuntaan jos kansa kerran ymmärtää?


      • baden
        sitten pääse sinne kirjoitti:

        eduskuntaan jos kansa kerran ymmärtää?

        ihmisiä ei ole vielä tarpeeksi kusetettu,vaalit on muuten pitämättä.


      • T Urpo
        baden kirjoitti:

        ihmisiä ei ole vielä tarpeeksi kusetettu,vaalit on muuten pitämättä.

        Väittää teitä äänestämättömyydestä, jotain "kusetus-
        ta".

        Voisikohan ihan yksinkertaisesti olla niin että
        suomalainen ei halua sosialismiä millään ilveellä.

        Minkä helvetin takia pitäisi vaihtoehtoisesti äänes-
        tää oppia joka on kussut joka puolella, missä siitä
        on nautiskeltu.

        Ehei toveri baden. Ne ajat ovat menneet jolloin
        tietämätöntä kansaa pystyi vedättämään.

        Nimittäin vaihtoehtona voi olla uuden ehdokkaan
        äänestäminen.

        Sellaisen joka ei ole vielä eduskunnassa istunut.

        Itse teen niin.

        En äänestä ketään vanhaa pierua.


      • baden
        T Urpo kirjoitti:

        Väittää teitä äänestämättömyydestä, jotain "kusetus-
        ta".

        Voisikohan ihan yksinkertaisesti olla niin että
        suomalainen ei halua sosialismiä millään ilveellä.

        Minkä helvetin takia pitäisi vaihtoehtoisesti äänes-
        tää oppia joka on kussut joka puolella, missä siitä
        on nautiskeltu.

        Ehei toveri baden. Ne ajat ovat menneet jolloin
        tietämätöntä kansaa pystyi vedättämään.

        Nimittäin vaihtoehtona voi olla uuden ehdokkaan
        äänestäminen.

        Sellaisen joka ei ole vielä eduskunnassa istunut.

        Itse teen niin.

        En äänestä ketään vanhaa pierua.

        huomaan että olet renki joka pikku sijoituksella osti Volvon, en halua loukata ,hyvä jos sinulla kävi tuuri,kaikilla ei käy ja se on kapitalismin heikkous,ihmisen lyhyt elämä ei saa olla tuuripeliä.


      • kohisten

        se kommunismi nimittäin. On noussut kohisten jo satakunta vuotta. Ja aina vaan mennään kokka kohisten eteenpäin.
        Onks teillä enää ketään tästä maailmasta?


      • sitten pääse sinne kirjoitti:

        eduskuntaan jos kansa kerran ymmärtää?

        Juuri siksi, että kansa ymmärtää heitä.

        /Kalle, joka ymmärtää että kansan ymmärtäessä kommunisteja he ymmärtävät äänestää muita puolueita - vain hän, joka ei ymmärrä kommunismia, voi sitä tukea


      • baden kirjoitti:

        ihmisiä ei ole vielä tarpeeksi kusetettu,vaalit on muuten pitämättä.

        Kommunistien kannatus perustuu kansan kurjistamiselle.

        /Kalle, joka on kertonut useasti palstalla totuuden kommunismin kannatuksen perustasta ja nyt tieto vaikuttaa uponneen punikkilaan


      • T Urpo
        baden kirjoitti:

        huomaan että olet renki joka pikku sijoituksella osti Volvon, en halua loukata ,hyvä jos sinulla kävi tuuri,kaikilla ei käy ja se on kapitalismin heikkous,ihmisen lyhyt elämä ei saa olla tuuripeliä.

        Pientä sijoitustoimintaa olen harjoittanut
        vuodesta 1980 ja gurut ovat oikeassa.

        27 vuoden säästämisellä pörssissä on voitolla
        takuuvarmasti.

        Vaikka välissä olisi tuo 90 luvun karmea notkahdus.

        Siitä selvisin puhtaalla tuurilla kun piti tyhjentää pienehkö salkkuni käteisen tarpeen
        takia.

        Muuten olisi rypenyt aivan siinä missä muutkin.

        Kyllä asia on niin että jos yrittää tehdä jotain
        oman itsensä eteen niin on mahdollisuus onnistua.

        Jos ei yritä, ei voi onnistuakaan.

        En ole ikinä ymmärtänyt että pitäisi odotella
        jotain poliittista järjestelmää henkilökohtaisten
        asioiden muuttumiseksi.

        On se niin pitkä tie että ehtii kuolla moneen
        kertaan ennen sen toteutumista.

        Miksi ei voisi ottaa sitä mitä on tarjolla?

        Kuten vaikkapa sijoitusmarkkinoilta?

        Siellä kun sorvarin euro on yhtä paljon kun
        kapitalistin euro.

        Tasa-arvoisesti.

        Sosialismi on täyttä kusetusta ja tyhjään uskomis-
        ta.

        Toinen asia joka ei mahdu järkeeni.

        Miksi ihmeessä pitäisi ensin hävittää kaikki se
        mikä Suomeen saatu ja lähteä raunioilta rakenta-
        maan systeemiä, joka ei ole missään koitunut
        ihmisten hyväksi loppupelissä.

        Pikemminkin päin vastoin kuten kaikki tiedämme.

        Jokainen sitä todellisuudessa maistanut, haluaa
        siitä lopulta eroon.

        Kyllä maailmaan ja maata voi kehittää ilman puna-
        rättiäkin salossa liehumassa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      58
      1412
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      27
      1030
    3. 79
      902
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      778
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      754
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      685
    8. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      89
      680
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      11
      662
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      636
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      102
      571
    13. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      570
    14. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      562
    15. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      550
    16. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      35
      529
    17. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      503
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      492
    19. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      475
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      37
      471
    Aihe