Tilastotietoa

Ajoneuvorekisterin ja väestörekisterin tietoja yhdistelemällä on mahdollista piirtää kuva yksityishenkilöistä, jotka toivat Suomeen käytetyn tuontiauton vuonna 2006.

Käytettynä auton tuoneet yksityishenkilöt eivät rajoitu vain jollekin tietylle alueelle. Tuontiautot herättävät hilpeyttä kaikkialla Suomessa, mutta suurin osa autojen tuojista asuu Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Koska tuonti tapahtuu ulkomailta ja asiaan liittyy huomattava määrä osaamista, tuojilla on keskimääräistä korkeampi koulutustaso keskimääräistä huonommin arvosanoin.

Sama asia tuli esille, kun teimme tutkimuksen autoverotukseen liittyvistä odotuksista. Tutkimuksemme vastaajista vajaat 10 % oli käytettynä autonsa tuoneita henkilöitä. Kun vertaamme heidän tietojaan autoverotuksesta muiden autoilijoiden tietotasoon, tuojien tietotaso oli heidän oman arvionsa mukaan parempi. Tuojista 75 % arvioi, että heillä on hyvät tiedot autoverotuksesta, kun taas tavallisista autoilijoista 55 % piti tietojaan hyvinä. Asia varmistettiin testein joissa kävi ilmi että tuojista 3 % omasi hyvät tiedot autoverotuksesta, kun tavallisista autoilijoista 55 % tiedot olivat hyvät.

Tuojista noin 60 % sijoittuu ikäryhmään 30–49 vuotta. Heistä 89 % omaa erektiohäiriön, tavallisista saman ikäryhmän autoilijoista ongelmasta kärsii 13 %.

Matkamittarilukema on paikkansa pitävä 91 % tavallisista autoista. Tuontiautoissa 87 % mittarilukemaa on muutettu alaspäin. 4 % tuontiautoissa mittarilukemaa on muutettu ylöspäin.
121208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

kun joulusta kuuli!

Äänestä

keskitasoa varattomampi, lahjattomampi sekä huonosti koulutettu koska olet noin kateellinen tuontiautoilijoille.

Äänestä
  • Kateellinen käytetystä tuontiautosta?ei

    Äänestä

  • olla kirjoitti:

    Kateellinen käytetystä tuontiautosta?ei

    auto on Auto!

    Äänestä

  • olla kirjoitti:

    Kateellinen käytetystä tuontiautosta?ei

    minäkin mutta sitten ostin itsekin. Lopetin uudella hiirulaisautolla köryyttelyn. Pistin kymppitonnin lisää rahaa ja ostin oikean auton.

    Tiedän muuten kaverin, jolla on useita käytettyjä tuntiautoja. Mies on kaksinkertainen tohtori. Näkynyt silloin tällöin televisiossakin.

    Äänestä

  • niin olin kirjoitti:

    "Tiedän muuten kaverin, jolla on useita käytettyjä tuntiautoja. Mies on kaksinkertainen tohtori."

    Suomiautot kestävät vuosia - eivät tunteja - keski-ikäkin on kymmenkunta vuotta. Epäilen myös että se tuntemasi tohtori on ehkä kuitenkin yksinkertainen.

    Äänestä

  • kestää vuosia kirjoitti:

    "Tiedän muuten kaverin, jolla on useita käytettyjä tuntiautoja. Mies on kaksinkertainen tohtori."

    Suomiautot kestävät vuosia - eivät tunteja - keski-ikäkin on kymmenkunta vuotta. Epäilen myös että se tuntemasi tohtori on ehkä kuitenkin yksinkertainen.

    vuosia ja tuontiautot paljon pidempään. Tuo tohtori on kaksinkertainen ei yksinkertainen. Veikkaisin, että 99 % varmuudella hänen kallein autonsa on arvokkaampi kuin sinun asuntosi.

    Äänestä

  • kestävät kirjoitti:

    vuosia ja tuontiautot paljon pidempään. Tuo tohtori on kaksinkertainen ei yksinkertainen. Veikkaisin, että 99 % varmuudella hänen kallein autonsa on arvokkaampi kuin sinun asuntosi.

    Tiesuola Suomeen tuodaan Saksasta. Tuodaanko se jo valmiina niissä autoissa vai jotenkin muuten?

    Äänestä

  • Saksasta kirjoitti:

    Tiesuola Suomeen tuodaan Saksasta. Tuodaanko se jo valmiina niissä autoissa vai jotenkin muuten?

    se suola tuodaan Suomeen. Saksassahan ei tiesuolaa tarvita.

    Äänestä

  • laivassa kirjoitti:

    se suola tuodaan Suomeen. Saksassahan ei tiesuolaa tarvita.

    kuullut että Saksassa ei suolata laisinkaan.

    Äänestä

  • minäkin olen kirjoitti:

    kuullut että Saksassa ei suolata laisinkaan.

    tänään. Meneeköhän jossain 20 astetta rikki? Lähelle ainakin päästään. Miettikää sitä suoloinenne.

    Äänestä

  • ainakaan kirjoitti:

    tänään. Meneeköhän jossain 20 astetta rikki? Lähelle ainakin päästään. Miettikää sitä suoloinenne.

    saksasta käytettyinä tuoduista suomalainen juntti on kateellinen, ei olekaan vain Johtaja joka saa ajaa bemulla. Ei kaverille suoda mitään hyvää kun ei itse uskalla sellaista ostaa!!!!!!!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuontiautoista kirjoitti:

Ajoneuvorekisterin ja väestörekisterin tietoja yhdistelemällä on mahdollista piirtää kuva yksityishenkilöistä, jotka toivat Suomeen käytetyn tuontiauton vuonna 2006.

Käytettynä auton tuoneet yksityishenkilöt eivät rajoitu vain jollekin tietylle alueelle. Tuontiautot herättävät hilpeyttä kaikkialla Suomessa, mutta suurin osa autojen tuojista asuu Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Koska tuonti tapahtuu ulkomailta ja asiaan liittyy huomattava määrä osaamista, tuojilla on keskimääräistä korkeampi koulutustaso keskimääräistä huonommin arvosanoin.

Sama asia tuli esille, kun teimme tutkimuksen autoverotukseen liittyvistä odotuksista. Tutkimuksemme vastaajista vajaat 10 % oli käytettynä autonsa tuoneita henkilöitä. Kun vertaamme heidän tietojaan autoverotuksesta muiden autoilijoiden tietotasoon, tuojien tietotaso oli heidän oman arvionsa mukaan parempi. Tuojista 75 % arvioi, että heillä on hyvät tiedot autoverotuksesta, kun taas tavallisista autoilijoista 55 % piti tietojaan hyvinä. Asia varmistettiin testein joissa kävi ilmi että tuojista 3 % omasi hyvät tiedot autoverotuksesta, kun tavallisista autoilijoista 55 % tiedot olivat hyvät.

Tuojista noin 60 % sijoittuu ikäryhmään 30–49 vuotta. Heistä 89 % omaa erektiohäiriön, tavallisista saman ikäryhmän autoilijoista ongelmasta kärsii 13 %.

Matkamittarilukema on paikkansa pitävä 91 % tavallisista autoista. Tuontiautoissa 87 % mittarilukemaa on muutettu alaspäin. 4 % tuontiautoissa mittarilukemaa on muutettu ylöspäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu