Kotikenttä on kunnossa
Kävin tänään Ison Omenan markkinoilla. Meillä oli oma osasto ja porukkaa lappasi tasaisena virtana, vaikka erillistä ilmoitusta ei ollut missään. Kotikenttä on kunnossa. Espoolaiset muistavat, tunnustusta tuli tänäänkin valtuustoasioista.
Etenkin naisäänestäjät ovat nyt löytämässä Perussuomalaiset. Vanhoihin puolueisiin on kyllästytty. Erityisesti vaistoan SDP:n alamäen, sosialisteilla ei ole mitään profiilia.
Olen koko vaalitaistelun ajan takonut jabeja vanhojen puolueiden leukaan ja tuntuu siltä, että moni on alkanut ajatella tätä. Mikään ei muutu Tupua, Hupua ja Lupua äänestämällä.
Päivän hesari oli (kerrankin) mielenkiintoista luettavaa. Toimittaja Olli Pohjanpalo oli aistinut melko hyvin Itä-Helsingin tunnelmia. Matti Mielonen puhui ansasta, johon eilisessä plokissani viittasin ja Akkasen Juha totesi, että karisma ei allekirjoittanutta lukuunottamatta puheenjohtajia häiritse.
Odotan mielenkiinnolla seuraavia gallupeja. Kuinka paljon ilmiselvä nousumme näkyy niissä. Presidentinvaaleissa kannatukseni nousi koko ajan. Ennakkoääniä tuli 2,6 prosenttia ja vaalipäivänä jo 4,1 prosenttia. Ylitämme presidentinvaalikannatuksen selvästi.Olisi silti hyvä, että nousu näkyisi gallupissa, koska epävarmat miettivät äänten mahdollista hukkaanmenoa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kumpi tässä nyt kirjoittaa, Soini vai mopo?
Vaikuttaisi kyllä mopolta, kun ääni lähtee noin syvältä, eikä sanoista saa selkoa.
Ja oma kehu haisee niin, että oksettaa!
joka kuvittelee olevansa toisessa persoonassaan Soini, vaikka eipä tuo juurikaan eroa tuon älyn kannalta.
Eikös se teidän sonninne uhonnut pressavaaleissa kahdeksan prosentin kannatus. Gallupit oli lähempänä totuutta. Kuten taas tälläkin kertaa.