Kameravalvonta

Niin, eli mitäs tilanteessa, jossa ajelen toisen autolla (usein) ja kamera nappaa kuvan. Kuva tulee tietysti rekisteriin merkitylle omistajalle.

Omistajallahan on tällöin oikeus kiistää ylinopeutensa, koska ei oikeastikaan ajanut. Mutta onko hänellä velvollisuus kertoa kuka ajoi autoa, vai voiko sanoa vaikka että "autoani ajaa niin moni etten voi muistaa kuka sitä juuri tuossa ajoi, enkä nyt osaa kuvasta tunnistaakaan kuka se voisi olla".

Ei kai sakkoa voi langettaa omistajallekaan, eihän hän voi ottaa vastuuta toisen ylinopeuksista, vaikka onkin autoaan lainannut?
4505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos omistaja on syytön, häntä kuullaan kuulustelussa todistajana, eli hänellä on velvollisuus pysyä totuudessa, eli kertoa todellinen kuski.

Tuo "niin moni kuski" tuskin menee läpi, kuvat ovat sitä laatua, että "en nyt osaa kuvasta tunnistaa" ei myöskään mene läpi.

Liikennerikkomuksesta sakot langetetaan ainoastaan kuskille, mutta jos oikeuteen mennään niin väärästä todistjanlausunnosta voi omistajalle tulla isommat rapsut.

Äänestä
  • Kuulustelussa ei kuule tartte sanoa yhtään mitään. Vastaa vain tyynesti, että en kommentoi ja siitä ei mitään rangaistusrta tule. Oikeudessa tilanne on jo toinen, mutta tollaisesta ylinopeussakosta ei oikeuteen todistajaksi joudu, koska ei ole syytettyä tiedossa ko. rikoksesta (koska omistaja ei kommentoi).

    Ja tiedän ainakin yhden tapauksen, jossa omistaja ei tuntenut kuskia. Kävihän se poliisi hiilenä ja alkoi väittää valehtelijaksi, mutta poliisin asenne oli heti aluksi sellainen, että omistaja päätti olla tunnistamatta kuljettajaa.

    Äänestä

en nyt muista onko se laki jo muutettu, mutta jos ei ole, niin pian on. Eli kameravalvonnan perusteella rangaistusvaatimus kohdistetaan auton haltijalle, aivan kuten pysäköintivalvontamaksu. Ei tarvitse todistella kuka on ajanut, se on aina haltijan vastuulla.

Äänestä
  • Eihän se muuta tilannetta, sillä uusi laki vain mahdollistaa sakon lähettämisen suoraan auton haltijalle ilman että poliisin pitää varmistaa auton kuljettaja ennakolta. Ja jos haltija ei ole kuljettanut autoa tuolloin, niin hän voi kiistää sen helposti ja vieläpä todistaa sen näyttämällä naamansa poliisille, jos poliisi alkaa kysellä kuljettajan perään. Ja tällöinkään sakkoa ei tartte haltijan maksaa, jos kerran ei ole autoa kuljettanut. Eikä haltijan tarvitse kertoa että kuka kuvassa on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ja väärä auto kirjoitti:

Niin, eli mitäs tilanteessa, jossa ajelen toisen autolla (usein) ja kamera nappaa kuvan. Kuva tulee tietysti rekisteriin merkitylle omistajalle.

Omistajallahan on tällöin oikeus kiistää ylinopeutensa, koska ei oikeastikaan ajanut. Mutta onko hänellä velvollisuus kertoa kuka ajoi autoa, vai voiko sanoa vaikka että "autoani ajaa niin moni etten voi muistaa kuka sitä juuri tuossa ajoi, enkä nyt osaa kuvasta tunnistaakaan kuka se voisi olla".

Ei kai sakkoa voi langettaa omistajallekaan, eihän hän voi ottaa vastuuta toisen ylinopeuksista, vaikka onkin autoaan lainannut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu