Heinäluoman oma panos ilmastonmuutoksen hidastamiseksi

” Heinäluoman oma kampanja on demarien näyttävin ja ehkä kallein.

Demarijohtajan kuvin ja mainoslausein teipattu matka-auto on ajanut ristiin rastiin kaupunkia kahdeksan tuntia päivässä kolmen viikon ajan.”

===> eipä saastuta, eipä!

Koko juttu:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1335091

Jyrki Katainen valoi uskoa puolueväkeen ja pieneen yleisöön Oulussa.
Vaalien loppukiri alkoi 12.3.2007 08:00
Vaalipäivään ei ole enää viikkoakaan. Pääministeriehdokkaiden loppukiri alkoi eri puolilla Suomea.

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen on maalaismarkkinoilla Espoon Matinkylässä kuin kotonaan. Vanhanen tarjoaa jokaiselle käsipäivää ja kirjoittaa nimeään kuvakortteihinsa.

- Vaalien jälkeen aion kysyä, voisimmeko vaihtaa eduskuntavaalien ajankohtaa. Huhtikuu olisi ehkä parempi, Vanhanen läväyttää haastattelua tekevälle Ruotsin televisiolle.

Aktiivisimpia hihasta vetäjiä ovat eläkeläisnaiset. Indeksi puhuttaa.

- Ensi kaudella pitää oikaista eläkeläisten verotus. He maksavat nyt enemmän kuin palkansaajat. Se toisi välitöntä hyötyä, Vanhanen vastaa monta kertaa.

Tuulisessa Tapiolassa Vanhanen on jo lippalakissa. Tempo on rauhallisempi, ja ehdokas ehtii syödä kaksi hernekeittoa.

- Edes viisi euroa lisää kuussa, pyytää eläkeläinen.

- Tavoite on 20 euron tasokorotus, Vanhanen vastaa. Eräs keskustaa aina äänestänyt nainen myöntää Vanhaselle, että ilmastonmuutos houkuttaisi äänestämään nyt vihreitä.

- Meidän eromme vihreisiin näyttää olevan se, että olisimme valmiita hyödyntämään lajiteltua jätettä energiantuotantoon. Olemme myönteisempiä vesirakentamiseen, Vanhanen vertaa kilpailuttajalle.

Yhtä eläkeläisnaista harmittaa siksi, että unohti ottaa näytille presidentinvaalien aikana Vanhasen kanssa otetun yhteiskuvan.

Porvarihallitusta toivova herra saa Vanhaselta onnittelutekstin tätinsä 85-vuotissyntymäpäiväkorttiin. Täti aikoo äänestää Vanhasta yhdeksättä kertaa.

Katainen kaukana
kotoa

Mitä ihmettä pohjoissavolainen Jyrki Katainen (kok) tekee viikko ennen vaaleja vilkkaimpana ostospäivänä Oulun vaalipiirissä?

- Meillä on paljon voitettavaa Itä- ja Pohjois-Suomessa. Kannattaa käydä muuallakin kuin etelän suurissa kaupungeissa, Katainen perusteli.

Kun Vanhanen (kesk) ja Eero Heinäluoma (sd) jakoivat täyttä häkää omaa vaalimateriaaliaan kotikulmillaan, Katainen matkasi pumppaamaan lisäintoa puolueväkeen.

- Käyn ainakin kaksi kertaa jokaisessa vaalipiirissä, Katainen totesi.

Kokoomuksen vaalikuume näkyi niin Kuusamossa kuin Oulussakin, vaikka vaalipiiri on keskustan vankinta tukialuetta.

Oulussa kokoomusväki oli liikkeellä jo aamuvarhaisesta. Rotuaarilla puolueiden vaalikodat ovat lähekkäin, mutta räntäsateessa vain kokoomus sai aikaan pitkät jonot.

- Ilmainen makkara houkuttaa, tuhat makkaraa meni, kokoomusväki hihkui kolmen maissa. Katainen oli tuolloin päättelemässä Kuusamon-tilaisuutta.

- Kyllä täällä oli keskustalaiseksi miellettyjäkin, Katainen tiesi Kuusamon Korva-kahvilan yleisöstä.Ouluun Katainen saapui parhaaseen sauna-aikaan kello 18.

Pääministerikyselyissä heikosti menestyneellä Kataisella ei ollut vaikeuksia täyttää kahvilaa. Ihmiset saivat puoluejohtajalta iloisen hymyn ja käsipäivät.

Eero joutui
vaalivalssiin

Kotikenttä erottui hyvin, kun Eero Heinäluoma aloitti demarien loppukirin viikonloppuna Helsingin-kierroksellaan.

Aamupäivällä lännessä Lauttasaaren ostoskeskuksen edessä demarien vaalitilaisuudessa on kourallinen väkeä, mutta Itäkeskuksessa ja Kontulassa Mellunmäen miehen luo jonotetaan.

Itäinen Helsinki on sosialidemokraattien vahvaa aluetta. Demareille on elintärkeää saada tämä väki äänestämään. Siksi metrotkin ovat täynnä Sdp:n mainoksia.

- Uurnilla tavataan. Emme anna periksi, julistaa europarlamentaarikko Reino Paasilinna, joka on saapunut auttamaan Heinäluoman kampanjaa.

Heinäluoman oma kampanja on demarien näyttävin ja ehkä kallein.

Demarijohtajan kuvin ja mainoslausein teipattu matka-auto on ajanut ristiin rastiin kaupunkia kahdeksan tuntia päivässä kolmen viikon ajan.

- Parhaimpina päivinä on mennyt 120 litraa kahvia ja 40 pitkoa pullaa, kertoo talkoolainen Olavi Jauhiainen.

Kontulan ostoskeskuksessa vaaliauton ympärille kerääntyy hetkessä kolmisenkymmentä kahvinjuojaa. Aili Malinen pyytää nimikirjoitusta.

- Minä kannatan hänen mielipiteitään ja hänen esiintymisensäkin miellyttää. Komea, näyttävä mies, hän kehuu.

Kehnoihin kannatuskyselyihin väki ei halua uskoa, kun ennakkoäänestys on alkanut pirteästi.

- Gallupit ovat gallupeja, mutta kentällä tilanne näyttää hyvältä, vakuuttelee Jauhiainen.

- Demareista Tuomioja saa eniten ääniä, mutta Eero on hyvä kakkonen, veikkaa Raija Alhainen.

Kenttäkierrosta seuraa myös vaimo Satu Siitonen-Heinäluoma, joka jakaa ohikulkeville Eero-poletteja ostoskärryihin. IS
1173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ilmastonmuutos on oikeastaan köyhälle aika hyvä asia. Saastuttakaa vain suurituloiset! Ilmasto lämpenee; lämmityskulut pienenee ja kylmäallergisetkin voi ulkoilla koko talven. Ei tarvitse kyhjöttää sisällä. Rikkaat rantatontin omistajat ovat ihmeissään, jos ovat rakentaneet liian lähelle rantaa. Olis hyvä, jos täällä pohjoisessa olis lämpimämpää ja etelässä kylmempää. Luojamme olis aivan oikeudenmukainen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kurvailua kaupungilla 8h/pv... kirjoitti:

” Heinäluoman oma kampanja on demarien näyttävin ja ehkä kallein.

Demarijohtajan kuvin ja mainoslausein teipattu matka-auto on ajanut ristiin rastiin kaupunkia kahdeksan tuntia päivässä kolmen viikon ajan.”

===> eipä saastuta, eipä!

Koko juttu:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1335091

Jyrki Katainen valoi uskoa puolueväkeen ja pieneen yleisöön Oulussa.
Vaalien loppukiri alkoi 12.3.2007 08:00
Vaalipäivään ei ole enää viikkoakaan. Pääministeriehdokkaiden loppukiri alkoi eri puolilla Suomea.

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen on maalaismarkkinoilla Espoon Matinkylässä kuin kotonaan. Vanhanen tarjoaa jokaiselle käsipäivää ja kirjoittaa nimeään kuvakortteihinsa.

- Vaalien jälkeen aion kysyä, voisimmeko vaihtaa eduskuntavaalien ajankohtaa. Huhtikuu olisi ehkä parempi, Vanhanen läväyttää haastattelua tekevälle Ruotsin televisiolle.

Aktiivisimpia hihasta vetäjiä ovat eläkeläisnaiset. Indeksi puhuttaa.

- Ensi kaudella pitää oikaista eläkeläisten verotus. He maksavat nyt enemmän kuin palkansaajat. Se toisi välitöntä hyötyä, Vanhanen vastaa monta kertaa.

Tuulisessa Tapiolassa Vanhanen on jo lippalakissa. Tempo on rauhallisempi, ja ehdokas ehtii syödä kaksi hernekeittoa.

- Edes viisi euroa lisää kuussa, pyytää eläkeläinen.

- Tavoite on 20 euron tasokorotus, Vanhanen vastaa. Eräs keskustaa aina äänestänyt nainen myöntää Vanhaselle, että ilmastonmuutos houkuttaisi äänestämään nyt vihreitä.

- Meidän eromme vihreisiin näyttää olevan se, että olisimme valmiita hyödyntämään lajiteltua jätettä energiantuotantoon. Olemme myönteisempiä vesirakentamiseen, Vanhanen vertaa kilpailuttajalle.

Yhtä eläkeläisnaista harmittaa siksi, että unohti ottaa näytille presidentinvaalien aikana Vanhasen kanssa otetun yhteiskuvan.

Porvarihallitusta toivova herra saa Vanhaselta onnittelutekstin tätinsä 85-vuotissyntymäpäiväkorttiin. Täti aikoo äänestää Vanhasta yhdeksättä kertaa.

Katainen kaukana
kotoa

Mitä ihmettä pohjoissavolainen Jyrki Katainen (kok) tekee viikko ennen vaaleja vilkkaimpana ostospäivänä Oulun vaalipiirissä?

- Meillä on paljon voitettavaa Itä- ja Pohjois-Suomessa. Kannattaa käydä muuallakin kuin etelän suurissa kaupungeissa, Katainen perusteli.

Kun Vanhanen (kesk) ja Eero Heinäluoma (sd) jakoivat täyttä häkää omaa vaalimateriaaliaan kotikulmillaan, Katainen matkasi pumppaamaan lisäintoa puolueväkeen.

- Käyn ainakin kaksi kertaa jokaisessa vaalipiirissä, Katainen totesi.

Kokoomuksen vaalikuume näkyi niin Kuusamossa kuin Oulussakin, vaikka vaalipiiri on keskustan vankinta tukialuetta.

Oulussa kokoomusväki oli liikkeellä jo aamuvarhaisesta. Rotuaarilla puolueiden vaalikodat ovat lähekkäin, mutta räntäsateessa vain kokoomus sai aikaan pitkät jonot.

- Ilmainen makkara houkuttaa, tuhat makkaraa meni, kokoomusväki hihkui kolmen maissa. Katainen oli tuolloin päättelemässä Kuusamon-tilaisuutta.

- Kyllä täällä oli keskustalaiseksi miellettyjäkin, Katainen tiesi Kuusamon Korva-kahvilan yleisöstä.Ouluun Katainen saapui parhaaseen sauna-aikaan kello 18.

Pääministerikyselyissä heikosti menestyneellä Kataisella ei ollut vaikeuksia täyttää kahvilaa. Ihmiset saivat puoluejohtajalta iloisen hymyn ja käsipäivät.

Eero joutui
vaalivalssiin

Kotikenttä erottui hyvin, kun Eero Heinäluoma aloitti demarien loppukirin viikonloppuna Helsingin-kierroksellaan.

Aamupäivällä lännessä Lauttasaaren ostoskeskuksen edessä demarien vaalitilaisuudessa on kourallinen väkeä, mutta Itäkeskuksessa ja Kontulassa Mellunmäen miehen luo jonotetaan.

Itäinen Helsinki on sosialidemokraattien vahvaa aluetta. Demareille on elintärkeää saada tämä väki äänestämään. Siksi metrotkin ovat täynnä Sdp:n mainoksia.

- Uurnilla tavataan. Emme anna periksi, julistaa europarlamentaarikko Reino Paasilinna, joka on saapunut auttamaan Heinäluoman kampanjaa.

Heinäluoman oma kampanja on demarien näyttävin ja ehkä kallein.

Demarijohtajan kuvin ja mainoslausein teipattu matka-auto on ajanut ristiin rastiin kaupunkia kahdeksan tuntia päivässä kolmen viikon ajan.

- Parhaimpina päivinä on mennyt 120 litraa kahvia ja 40 pitkoa pullaa, kertoo talkoolainen Olavi Jauhiainen.

Kontulan ostoskeskuksessa vaaliauton ympärille kerääntyy hetkessä kolmisenkymmentä kahvinjuojaa. Aili Malinen pyytää nimikirjoitusta.

- Minä kannatan hänen mielipiteitään ja hänen esiintymisensäkin miellyttää. Komea, näyttävä mies, hän kehuu.

Kehnoihin kannatuskyselyihin väki ei halua uskoa, kun ennakkoäänestys on alkanut pirteästi.

- Gallupit ovat gallupeja, mutta kentällä tilanne näyttää hyvältä, vakuuttelee Jauhiainen.

- Demareista Tuomioja saa eniten ääniä, mutta Eero on hyvä kakkonen, veikkaa Raija Alhainen.

Kenttäkierrosta seuraa myös vaimo Satu Siitonen-Heinäluoma, joka jakaa ohikulkeville Eero-poletteja ostoskärryihin. IS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu