yhteneväisyydet ovat ilmeisiä, moni pössäyttää hemppisavut tai ottaa lasin punaviiniä rentoutuakseen ja saadakseen itselleen kaipaamansa tyydytystä.
Vastaavalla tavalla uskovainen lukee mielessään tai ääneen loitsujaan, rukoillen mielikuvitusjumalaansa tai osallistuu taikauskoisen riittiin kuten jumalanpalvelukseen, saadakseen kaipaamansa tyydytystä.
Toisilla sitten mopo karkaa käsistä, päihdeongelma syntyy, alkoholismi tai kovien huumeiden käyttö luistaa elämän raiteiltaan aiheuttaen erilaisia ongelmia elämään, työ, perhe, vapaa-aika ja ystävät katoavat, tilalle tulee muiden riippuvaisten jengiporukka.
Samalla tavalla olemme saaneet täällä olla todistamassa miten normaalista, täysipäisestä perheellisestä miehestä tulee kiihkouskovainen, elämänhallinta karkaa käsistä ja päihde nimeltä uskonto aiheuttaa ylipääsemättömiä ongelmia.
Uskonnon uhrin asema ei ole häävi, suurimpana syyllisenä tähän lienee muiden uskovaisten asenne, päihdeongelmaa ei haluta diagnostisoida, tautiluokitella ja uhreja ohjata ammattiavun pariin.
Kuten narkkariporukka, myös uskisporukka vetää yhtä köyttä, on vain aste-ero alhokolistin ja narkkarin välillä, kuten ev-lut lahkolaisen ja hell-und-die-lahkolaisen.
Vastaavalla tavalla uskovainen lukee mielessään tai ääneen loitsujaan, rukoillen mielikuvitusjumalaansa tai osallistuu taikauskoisen riittiin kuten jumalanpalvelukseen, saadakseen kaipaamansa tyydytystä.
Toisilla sitten mopo karkaa käsistä, päihdeongelma syntyy, alkoholismi tai kovien huumeiden käyttö luistaa elämän raiteiltaan aiheuttaen erilaisia ongelmia elämään, työ, perhe, vapaa-aika ja ystävät katoavat, tilalle tulee muiden riippuvaisten jengiporukka.
Samalla tavalla olemme saaneet täällä olla todistamassa miten normaalista, täysipäisestä perheellisestä miehestä tulee kiihkouskovainen, elämänhallinta karkaa käsistä ja päihde nimeltä uskonto aiheuttaa ylipääsemättömiä ongelmia.
Uskonnon uhrin asema ei ole häävi, suurimpana syyllisenä tähän lienee muiden uskovaisten asenne, päihdeongelmaa ei haluta diagnostisoida, tautiluokitella ja uhreja ohjata ammattiavun pariin.
Kuten narkkariporukka, myös uskisporukka vetää yhtä köyttä, on vain aste-ero alhokolistin ja narkkarin välillä, kuten ev-lut lahkolaisen ja hell-und-die-lahkolaisen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Nimenomaan näin on. Ihmisillä on tarve takertua johonkin ja siten joutuupi riippuvuussuhteeseen jota ei itse pysty havaitsemaan. Uskonto aiheuttaa ihmiselle samantyyppisiä luonnehäiriöitä kuin mikä tahansa psyykkinen sairaus tai riippuvuus.
Uskonto on kuin satu keisarin uusista vaatteista... Sen läpi voi nähdä jos uskaltaa. Paitsi se ero vain on että joka uskaltaa jotain ääneen sanoa saa kenkää.
Uskonto aiheuttaa hengenahdistusta ja psyykkistä astmaa, traumoja ja masennusta. Se on sairaus josta täytyy parantua.
Vieroitushoito ja älyllinen seura tepsii tehokkaimmin.
...jotka ovat päässeet kemikaaliriippuvuudestaan vaihtamalla toiseen, vähintään yhtä koukuttavaan - ts. "tulleet uskoon".
Mua oikeasti suututtaa ne uskoontulleet ex-nistit jotka kiertävät kouluissa saarnaamassa, liiottelevat narkkarielämänsä kurjuutta ja sitten julistavat kuinka Jeesus heidät pelasti. Konseptiin kuuluu unohtaa totaalisesti se pikkuinen juttu, että suurin osa ainetta x kokeilevista ei koskaan päädy rappionarkkariksi, eikä edes useimpien aineiden kohdalla jää riippuvaiseksi. Onhan se kuitenkin paljon raflaavampaa mennä sanomaan että se ensimmäinen hasispiikki johtaa saman tien heroiiniriippuvuuteen josta ei sitten pelastuta kuin kuolemalla tai uskoon tulemalla... *huoh* kun itsekin tunnen raitistuneita entisiä narkkareita, jotka eivät ole mitään jeesusta tarvineet. Yksikin sai henkistä tukea Osholta, lopetti rännittämisen ja rupesi meditoimaan.
Se Jeesus on siitä hassu pelastaja tässä maanpäällisessä elämässä, että se vastaa lähinnä sellaisiin rukouksiin joissa pyydetään itselle jotakin henkistä ominaisuutta, kuten vahvuutta vapautua riippuvuudesta, rohkeutta puhua ihmisille jne. Sellaisille rukousvastauksille on nimikin: itsesuggestio.
Voin kertoa omasta kokemuksesta, ettei minulla ole uskonnosta kiinnostumisen jälkeen ole ollut yhtä hyvä olo milloinkaan. Olen kokeillut niitä oloja alkoholin ja tupakan avulla (huumeisiin en sentään ole sortunut) mutta se on nimenomaan hetkellistä hyvää oloa minkä niistä keinotekoisista aineista saa. Ja, jos teet sitä jatkuvasti, elimistösi tuhoutuu. Mutta Jeesuspa ei tuhoa, vaan antaa elämän. Kyllä ne ex-nistit oikeassa ovat kertoessaan pelastustarinoitaan. On hyvä, jos joku pääsee eroon aineista ilman Jumalaakin. Hänellä on ollut ilmeisesti hyvä tuuri ja tahtoa muuta kautta.
Lahkoihin suhtaudun itse skeptisesti, koska niissä on usein vähemmän vakaumuksellisia ihmisiä, ehkä se on usein jonkinlainen muotijuttu.. ja jos uskonto alkaa häiritsevästi haitata elämää, siinä on jotain pielessä mielestäni myös. Itse vaikka uskon, se ei tuota minulle eikä tuttavilleni/läheisilleni mitään ongelmia; en esim. väkisin ala ketään käännyttämään. Toivottavasti selvensi hieman asiaa.
Mulla -anteeksi vaan- nousee kyllä niskakarvat pystyyn kun joku puhuu huumeisiin "sortumisesta" - kyllä siellä taustalla on yleensä ihminen, joka tekee ihan tietoisen päätöksen. Muutenkaan en näe päihteitä ("päihteet" sisältää sitten kaikki psykoaktiiviset kemikaalit) itsessään pahana, niitä voi käyttää väärin ja saada paljon pahaa aikaan mutta niiden avulla voi saada myös hyvää aikaan (vaikka tätä mieltä ei Suomessa saisikaan olla). Puhe "sortumisesta" vahvistaa ongelmakäyttäjän negatiivista minäkuvaa ja ajatusta, että aine hallitsee ihmistä - tämä taas tekee riippuvuuden voittamisesta entistäkin hankalampaa. Samaten vieroitusoireiden liiottelu voi toimia itseään toteuttavana ennustuksena.
Hyväksyn kyllä niiden uskoontulleiden nistien kokemukset, ja on tietysti hienoa jos on päässyt eroon riippuvuudesta. Kuitenkin näillä saarnaajilla on yleensä tapana nähdä omat kokemuksensa ehdottomana totuutena ja unohtaa, että kaikista kokeilijoista käyttöä jatkaa vähemmistö, puhumattakaan siitä että niistä käyttöä jatkavista vain hyvin pienestä vähemmistöstä tulee ns. narkkareita. Suurin osa ei onnistu koskaan elämässään hankkimaan mitään todellisia ongelmia itse aineiden kanssa.
Vielä se "jeesus pelasti minut huumeilta"-läppä, johon liittyy se "huumeiden käyttö loppuu vain kuolemaan tai uskoontuloon"-juttu. Miksi ihmeessä päihdevalistusta käytetään tilaisuutena paasata uskontoa, ja valtio vielä rahoittaa tätä idiotismia?
Miten pitäisi tehdä:
-kerrotaan NEUTRAALISTI eri aineiden ja niiden käytön hyvät ja huonot puolet, liiottelematta kumpaakaan,
-kerrotaan, että käytössä on aina riskinsä mutta jos kuitenkin käyttää, miten voi välttää riippuvuuden ja muut sairaudet,
-kun kuitenkin aina joku onnistuu hankkimaan itselleen riippuvuuden, kerrotaan millä keinoin se on mahdollista voittaa.
Ei taida olla alaasi? Äkkisiltään tuntuu hieman oudolta niputtaa kaikki päihteet samaan ja käsitellä kuin niillä ei olisi eroja - tai että kaikki addiktoituneet olisivat toimineet identtisesti.
Somaa tyhjänpäiväistä sontaa vaalien alla.
jotka ovat vapautuneet päihteistä nimenomaan uskon avulla,ja sortumatta uudelleen!
Eräs läheinen on alkoholisti,joka ateistina pystyi olemaan vuoden ilman alkoholia,kehuikin,ettei tarvitse uskoa lopettamiseen,ei niin,koska pelästyi kuolemaa,joka oli lähellä viimeisellä putkellaan,mutta vuosi kului ja ratkesi!
Sitten tiedän erään alkoholistin,joka tuli vuosi sitten uskoon,mutta ei ole päässyt vielä kokonaan alkoholista,koska ei ole tahtoa lopettamiseen kokonaan,eikä siksi rukoillutkaan niistä pääsemistä.Mutta niin pohjalla on nyt käynyt,että tahtoa alkaa löytyä,mutta itse ei siihen pysty,odotamme Herran vapauttavaa voimaa,kuten hänkin.
Sitten tunnen USEITA,jotka ovat kerralla parinkymmenen alkoholismivuodenkin jälkeen tulleet uskoon,alkaneet huutamaan Jumalaa tai Jeesusta kokeiltuaan kaikki muut "maalliset" keinot,ja Jeesus on TODELLA vapauttanut heidät viinanhimosta,antanut tilalle sellaisen rauhan ja hyvän rakkaudellisen olon,että ovat useita ja useita vuosia pystyneet olemaan TÄYSIN raittiita!
itse en ollut alkoholisti,mutta sellaista elämää vietin ja todella kuvittelin tekeväni oikein,mutta Jeesus vapautti minut siitä hirveän syntisestä elämästä,himoista,suoraan sanottuna saatanan vallasta,ja sain UUDEN ELÄMÄN Kristuksessa,jota en ole päivääkään katunut! JOS jotain kadun,niin sitä,etten uskaltanut ottaa Jeesusta aikaisemmin sydämeeni!mutta se olikin Jeesuksen aikataulu,Hän TEKI sen,itse pyristelin ensin vastaan...En voi kuin kiittää,mitä Hän on tehnyt.pääsin mm.paniikkihäiriöstä kokonaan.Nyt perheeni on tasapainossa. Ja joku sanoi uskonnollisuuden piirteistä,niitä kyllä riittää,mutta he ovat kireepipoisia tekouskovia,joita ympäröi lait eikä rakkaus.Totta että synneistä pitää luopua,mutta ensin ne pitää saada anteeksi,ja se taas on Jeesuksen ansiota.Ei omaa.
Voin kertoa omasta kokemuksesta, ettei minulla ole koskaan ollut hyvä olla sen jälkeen, kun vanhempani kiinnostuivat uskonnosta. Jeesus ei anna elämää, vaan tuhoaa uskovaisten omaisten elämän. On mahdotonta elää sairaiden taikauskoisten ihmisten kanssa, joiden jokaista tekoa leimaa kaikenkattava ahdasmielisyys ja suvaitsemattomuus. Puhumattakaan siitä että toisten ihmisten omia vakaumuksia ja mielipiteitä ei kunnioiteta paskan vertaa, vaan omaa sairasta taikauskoa pakkosyötetään kaikkia mahdollisia painostus- , uhkailu- ja kiristyskeinoja häikäilemättömästi käyttäen, mistään alkeellisimmistakaan ihmisoikeuksista paskaakaan välittämättä. Ja tämä kaikki perustuu puhtaasti omiin kokemuksiini eikä ole mitään luulottelua. Toivottavasti selvensi hieman asiaa.
erilaisia mutta mielestäni ne voi luokitella kahteen pääryhmään jotka ovat fyysisiä ja psyykkisiä. Fyysisiä siinä mielessä että saa vieroitusoireita jos ei tiettyä ainetta saa esim. alkoholia. Psyykkisiä siinä mielessä että on riippuvainen tietystä mielentilasta/olotilasta.
Usein nämä kaksi kulkevat rinakkain ja on vaikeaa erottaa kumpi on voimakkaampi missäkin tilanteessa. Luulisin että tämä vaihtelee hyvinkin paljon ihmisten välillä. Psyykkinen riippuvuus on kuitenkin sikäli salakavala että emme aina sitä edes huomaa tai ymmärrä.
Viittaan erääseen toisessa keskustelussa käymäämme ajatuksen vaihtoon jossa puhuttiin ns. kiksestä. Niistäkin voi tulla riippuvaiseksi ilman että sen tiedostaa. Niin kuin kaikesta joka tuntuu mukavalta on vaikeaa luopua ja siksi helppo olla kiinnittämättä siihen huomiota ja vähätellä asiaa tai peräti kieltää olevansa siitä riippuvainen.
Huumeista puheen ollen lienee molempien vaikutus huomattava mutta psykologinen riippuvuus se vaikeampi voitettava.
Ihmisellä on kuitenkin aika voimakas itsesuojeluvaisto ja nähdessään että on kaksi vaihtoehtoa lopettaa tai menehtyä voi olla se asia joka saa mielen muuttumaan ja voittamaan tuon psykologisen pakon ottaa ainetta.
Tähän voi tulla usko avuksi enkä sitä edes ateistina kiellä. Kun on useaan otteeseen saanut kokea epäonnistuvansa voi ajatella että joku Jeesus tulee ja hoitaa asian.
Tämä sama mekanismi koskee kaikkia meidän riippuvuuksiamme olkoonkin että niitä ei koeta pahoina tai koetaan suorastaan hyvinä. Kysymys en enemmänkin tiedostamisesta. Esimerkiksi himokuntoilija voi tuntea huonoa omatuntoa kun ei ole käynnyt joka aamuisella lenkillään. Uskovalla huono omatunto väliin jääneestä rukouksesta. Ymmärtänet mitä ajan takaa.
Olen ateisti ja minulla on oma ajatukseni siitä mikä Jeesus tuossa tilanteessa toimii mutta se on tässä yhteydessä sivuseikka.
En väitä että tämä on tieteellisesti pätevää mutta näin sen asian näen.
Aa, on totaalisen idioottimaista niputtaa päihteitä yhteen kuten nykyisin tehdään ("huumeet" sisältää satoja eri aineita, joiden ei tajuta olevan yksiöitä koska ne ovat hUUUUUUmeita). Bee, jos joku on mun alaani niin tämä aihe.
t:päihdelinkin moderaattori
Sulla oli hyvä teksti, ja yhtäläisyyksiä omaankin elämääni; ennen itsekin olen pyristellyt Jumalaa vastaan enkä täysin ole Häneen uskonut.. nyt kun olen löytämässä Häntä sydämeeni, oloni on rauhallinen ja luottavainen, vaikka jokin "vaarakin" uhkaisi. Jeesus on myös saanut masentuneisuuttani hälvenemään ja tunnen pystyväni paljon enempään kuin aiemmin. Minulta on myös hävinnyt melkein kokonaan alkoholin himo ja tupakanpoltonkin pystyin monen, monen ja monen yrittämisen jälkeen lopettamaan. Jumala parantaa oikeasti riippuvuuksista jos vain on valmis ottamaan hänet vastaan.. riippuvuudet kun ei tuota kuin hetkellisen mielihyvän, mutta Jumala tuottaa kokonaisen mielihyvän, joka ei lopu milloinkaan. Olen iloinen että hän on hyväksynyt minut, entisen hankalan ja paljon pahaa kokeneen/tehneen ihmisen omakseen :). En vaihtaisi tätä oloa enään mihinkään.. on todellakin ihanaa päästä Saatanan vallasta ja saavuttaa mielen tyyneys.
tuokio - kaksi ryhmää puhuvat ja kuuntelevat itseään.
Ei tavallinen arkiuskovaisuus ole kummempaa, kuin yhteiskunnan tapojen ja rituaalien toistamista. Monelle toistuvat vanhat tavat, kuten rippikoulu, häät ja hautajaiset, tuovat turvallisuutta. Niissä on kai jotain initiaatiomeininkiä ja yhteisöllisyyttä.
Mikä tahansa asia muuttuu haitalliseksi, jos uskoo sokeasti ja menee mukaan hullun kiilto silmissä. Maailmankuva kapenee, kun yhden asian uskotaan olevan patenttiratkaisu kaikkeen. Kaverien ja omaisten kanssa ei pystytä enää puhumaan normaaleista asioista, koska kaikkiin asioihin maailmassa on enää yksi vastaus. Kavereita ja omaisia ei jakseta kuunnella, koska hehän ovat ihan pihalla. Herätyksen saanut jauhaa vaan omaa juttuaan joka väliin, koska mikään muu ei enää ole keskustelemisen arvoista. Siinä herkästi lähipiiri autioituu.
Em. kaltainen tilanne voi syntyä kyllä muustakin, kuin uskosta, vaikkapa Tupperwaresta, shoppailusta, tai rotukoirista. Aina joskus joku höyrähtää liikaa.
Kyllähän kristinusko tarjoaa rituaaleja elämän taitekohtiin. Tiedän itsekin ihmisiä jotka eivät usko jumalaan, mutta kuuluvat silti kirkkoon jotta saavat kirkkohäät, voivat kastaa lapsensa (=liittää kirkon jäseneksi) yms. vain siksi että "niin on tapana". Olisikin hyvä kehittää aktiivisesti uskonnottomia vaihtoehtoja näille rituaaleille.
Tästä pääsee ainakin alkuun: http://www.pro-seremoniat.fi/
itse asiassa 'tapa' vaikka sitä ei riippuvuudeksi mielletä. Mutta mikä on vaikeampaa muuttaa kuin tapaa vaikka syy sen aloittamiseen poistunut ja sen alkuperaäinen tarkoitus kauan sitten unohtunut.
Fyysinen riippuvuus on itseasiassa helppoa voittaa, jopa kaikkein addiktiivisimpana aineena pidetyn heroiinin kohdalla. Suurin koukku on henkinen - tämän voi kuka tahansa tupakoiva tai kahvia juova todeta itse. Vaikka fyysinen "nihkeä olo" katoaa noin viikossa, käytön aloittaa helposti uudelleen pitkänkin ajan kuluttua.
Esimerkkinä juuri tupakointi. Siihen liittyy paljon rituaaleja ja mielikuvia. Kävelet parvekkeelle, kaivat savukkeen taskusta, ehkä puhallat filtteriin ennen kuin nostat savukkeen huulille, sytytät ja imet ensimmäisen henkosen. Savun vetäminen henkeen tuottaa jo itsessään tyydytystä kun siihen on itsensä koukuttanut (vrt. piikkikoukku suonensisäisessä käytössä, jotkut heittävät pelkkää kraanavettä suoneen vain sen piikin himon takia) ja lisäksi tupakoinnin hengitystekniikka on hyvin lähellä joogahengitystä. Se rauhoittaa, ja muutenkin tuttujen rituaalien toistaminen luo jonkinlaista valheellista rauhan tunnetta.
Aivan samalla tavalla syntyy riippuvuus mihin tahansa nautintoa tuottavaan aktiviteettiin, kuten televisioon, makean syöntiin tai internetin keskustelupalstoihin. Myönnän itse olevani pahasti irc- ja foorumiriippuvainen, ja varsinkin ensimmäinen on toisinaan häirinnyt arkielämää ja parisuhdetta. Irc ei luonnollisesti aiheuta suoraa fyysistä riippuvuutta, mutta se TAPA - kotiin, kone auki, terminaali päälle ja irkkiin. Monesti ei edes ole menossa mitään mielenkiintoista keskustelua, mutta irkkaamisest on tullut niin itsestään selvä päivittäinen tapa, että siitä irrottautuminen aiheuttaa levottomuutta ja tyhjyyden tunnetta.
Tavasta vierottautuminen vaatii itsesuggestiota. On saatava itsensä uskomaan, että jokin mielekkäämpi aktiviteetti tuottaa saman tyydytyksen. Tässä jumalakuvitelmasta on apua: kun oikeasti *uskoo* että joku toinen ottaa riippuvuuden pois aivoista, se katoaa. Jumalakuvitelma ei ole lainkaan välttämätön riippuvuuden voittamisessa, ja uskallan väittää että moni muu tapa on terveellisempi. Esimerkiksi tietoinen lenkkeilyaddiktion hankkiminen auttaa pääsemään eroon päihde- ja nettiriippuvuudesta. Se on mahdollista, mutta vaatii työtä ja pitkäjänteisyyttä.
-addiktioiden ja päihdeasioiden pohdintaa jo vuodesta 1996-
Monet vanhat ihmiset on jo lapsena opetettu/pakotettu tiettyihin kaavoihin. Moni ei uskalla edes ruokarespteistä poiketa. Olen huomannut vanhojen ihmisten kanssa keskustellessani, että jos epäilee jotain heille itsestään selvää asiaa, niin usein he ahdistuvat, eivätkä kertakaikkiaan ymmärrä miksi joku ajattelee toisin. Kun maailma on ollut 70 vuotta aivan samanlainen, niin se on jo osa ihmistä. Heillä on oikeus elää sillä ainoalla tavalla, jonka he osaavat. Ei siitä heille haittaakaan ole, pikemminkin päinvastoin.
Minua kyllä häiritsee se, että kirkko rituaaleineen mielletään yhteiskunnaksi ja sen toimintatavaksi. Se kyllä vie pohjaa uskonnon vapaudelta. Onhan esim. vapaapäivät ja koulujen lukuvuodet kytköksissä kirkkovuoteen. Itse olisin käyttänyt mielummin ne kaikki uskontotunnit, jotka kuluivat juutalaisten historiaan ja eeppokseen, mielummin Kalevalaan ja suomalaiseen kulttuurihistoriaan, ja tietenkin tasapuoliseen muiden kulttuurien esittelyyn. Vanhat vanhempani eivät antaneet suostumusta kirkosta eroamiseeni. Siksi minun, kuten monen muunkin, oli siedettävä omien näkemysten vastaista aivopesua vuosikausia. Huomasin 7 vuotiaana ensimmäisen kerran, että en ole samaa mieltä asiosta kristinuskon kanssa.
Kyllä on totta että psyykkinen riippuvuus on kaikkein voimakkain ja vaikein voitettava. Fyysiseen kun löytyy "lääkkeitä" vasta-aineeksi.
Kuitenkin tämä tapa on vaikea edes tiedostaa riippuvudeksi. Usein ajattelemme että on hyviä ja huonoja tapoja mutta tavat ovat tapoja ja yhtälailla riippuvutta aiheuttavia. Tämä menee hyvin syvälle meihin eikä sitä voi ns. kitkeä pois. Ainoa keino eroon pääsemiseksi on tiedostaa ja nähdä koko mekanismi miten tekomme ja sitä myöten ajatuksemmekin urautuu ja siitä tulee tapa. Itse asiassa kaikki mitä teemme ja ajattelemme voi muodostua tavaksi.
Kysymys kuuluukin voimmeko vapautua tavoistamme?
Aivan varmasti on mahdollista päästä irti piintyneistä tavoistaan, mutta suurin vaikeus liittyy juuri niiden tunnistamiseen. Kun jokin asia (vaikka aamukahvi tai ruokatupakka) on tarpeeksi itsestäänselvä, vaatii ponnistelua että huomaa siitä olevan itselleen haittaa.
Kaikista tottumuksista ei tarvitse päästä eroon, mutta monet haittaavat elämänlaatua ja -hallintaa. TV- ja nettiriippuvuus aiheuttavat fyysisen kunnon rapistumista ja masennusta, mutta on hankala tajuta tekevänsä tuollaista vain tottumuksesta. Moni tuijottaa telkkarista kaiken mahdollisen vaikkei sieltä tule mitään itseä kiinnostavaa, eikä silti huomaa sen töllöttämisen olevan selvästi vain piintynyt tapa.
Ylös, ulos ja lenkille... Olis hieno ilmakin :/ Ehkä yritän saada itseni siirrettyä ulkoilmaan >_
mutta tavoistaan eroon pääsemillä en tarkoittanut että emme tekisi samoja asioita kun tähänkin asti vaan pikemminkin millä mielellä ne teemme ja että sen tiedostaisimme.
Pikemminkin halusin kiinnittää huomiota asiaan jolla voi olla arvaamattomia seurauksia. Otan esimerkin itsestäni.
Tuo aamukahvi minkä mainitsit on minulle tärkeä. Haluan aloittaa päivän aamukahvilla ja sanomalehdellä. Josku kuitenkin on tilanteita jolloin se ei käytännössä onnistu mm. ajan puutteesta (olen nukkunut lian pitkään tai joudun lähtemään normaalia aikaisemmin). Olen silloin huomannut että kun jostakin syystä olen ärtynyt se näyttää johtuvan juuri tuosta että päivä alkoi väärällä tavalla. Kun huomaan syyn niin asia on poissa päiväjärjestykestä ja voin nauraa itselleni.
On helpompaa käyttää tällaista esimerkkiä joka ei nosta tunnekuohuja osoittamaan mekanismia oikeastaan kaikissa vastaavissa asioissa. Miten paljon v:tä ja p:tä päästämme ajan oloon yhteyksissä jossa ärtymyksemme syy on aivan muualla. Tämä kiristää ilmapiiriä ja vaikeuttaa asioiden hoitamista.
Kysyn nyt että olemmeko tietoisia mitkä asiat ovat todella tärkeitä elämässämme vai uimmeko tottumusten virrassa ristiriidasta ristiriitaan seurauksin joiden selvittäminen käy yhä vaikeammaksi.
...tuossa tiedostamisessa.
Kysymykseesi; jotkut ovat tietoisia, jotkut eivät. Hyvä olisi olla - se tekee olemisesta mukavampaa :)
Aivan nämä joka päiväiset asiat ovat rutiinia eli tapoja jotka toistuvt päivästä toiseen. Emme tule ajatelleeksi kuinka riippuvaisia itse asiassa olemme niistä muutoin kun niihin joutuu tekemään muutoksia. Kyllä me joitakin pieniä poikkeuksia siedämme ilman suurempaa järkytystä.
Mutta ajattle tilannetta jossa me joutuisimme joka päivä miettimmään miten nyt pitäisi toimia koska se miten sen eilen tai toissa päivänä tein ei enää automaattisesti päde. Näin käy tavallaan matkustettaessa aivan vieraissa kulttuureissa joissa on aivan eri tavat kuin itsellämme. Tätä nimitetään joskus kulttuurishokiksi. Kyllä me siitä selviydymme koska usein olemme siihen varautuneita ja miten ihanaa taas palata kotiin jossa saa olla vaivaamatta päätään joka käänteessä.
Huomannet miten tavat ja tottumukset luovat turvallisuudentunnetta ja niistä poikkeaminen aiheuttaa stressiä ja epämukavuuden tunnetta. Ehka aamukahvin väliin jääminen ei ole ihan niitä vakavampia ja vaikeammin unohdettavia asioita mutta se kuvaa tottumusten luonnetta ja riippuvuuttamme rutiineista.
Mutta vakavammatkin asiat aiheuttavat samantapaista riippuvuutta ja ne vangitsevat ajatuksemme raiteille joista on hyvin vaikeata poiketa. Näitä ovat mm. erialsiet ideologiat uskonnot mukaan lukien. Näistä tulee auktoriteetti johon vertaamme kaikkea. Pidämme niitä oikeina ja muuta vääränä. Itse asiassa oikea ja väärä on suhteellista ei staattista vaikka ristiriita käsityksemme ja ympärillämme olevan todellisuuden välillä on se vallitseva tosiasia jonka meidän pitäisi nähdä (ymmärtää).
Mitä tämän takana oikeastaan on. Eikö se ole turvallisuuden tunne? Tuntuu turvalliselta kun useimmat asiat toimivat ikään kuin itsestään vai kuinka?
Suhtaudumme myös ihmisiin ympärillämme aika samalla tavalla. Hän on tuolainen ja tuo taas on tuollainen. Emme kuuntele mitä toinen itse asiassa sanoo vaan laitamme senkin samaan käsitystemme lokeroon.
Ongelmaksi asiat tulevat siinä vaiheessa kun ympärillämme olevat ihmiset eivät enää te, ajattele ja käyttäydy oletetulla tavalla. Tietenkin asia toimiin myös toisin päin huomaat itse että olet urautunut ja se muuttaa sinut siten että et tunnekaan itseäsi kuuluvan siihen ympäristöön jossa elät.
Kaikki tämä vaatii tietoisuuta itsestään ja vaikuttimistaan sillä jos et tätä tee niin syntyy ristiriita joka on vaikeaa ratkaista.
Mutta koska emme ole tietoisia emmekä ymmärrä niin haemme turvallisuutta milloin mistäkin - huumeista, uskosta, ideologiasta tai tylsistymisestä jolloin vaan olemme. Kaikki mikä tätä rauhaa uhkaa nostaa vastustusta itsessämme.
Huomaatko miten mekaanisesti monesti toimimme. Jos siitä haluamme vapautua niin tietoisuus on ainoa keino ei pelkän tottumuksen vaihtamista toiseen olkoonkin että se lienee usein helpompaa.
Kysymys kuuluukin nyt: voimmeko elää ilman riippuvuuksia vaikka ulkoisesti toimisimme jota kuinkin samalla tavalla päivästä toiseen.
Usko on pelastanu monia päihderiippuvaisia ja vaikeita tapauksia. Että enpä pidä uskoa mitenkään vaarallisena jos se ei karkaa käsistä. Ja tällä tarkoitan fundamentalisteja ja kiihkoilijoita. Kyllä minä tunnen monta alkoholistia ja ongelmaista jotka tarvitsevat jumalaa joka päivä. Ja sehän on vaan positiivinen asia. Moni vapautuu päihteistä uskon avulla. Vankilakundit löytävät vastauksen jumalasta ja käytös muuttuu. Usko saa myös ihmeitä aikaan. Mutta niistä et maininnut mitään.
"Kyllä minä tunnen monta alkoholistia ja ongelmaista jotka tarvitsevat jumalaa joka päivä."
" Vankilakundit löytävät vastauksen jumalasta ja käytös muuttuu."
Olisko nyt vaan niin että heillä on valmiiksi pakka sekaisin, jolloin he ovat normaaleihin ihmisiin verrattuna toisenlaisia, altiita hihhuloitumaan myös jumalasatuihin?
Niin, viina, lääkkeet, huumeet, pelaaminen yms. uskonto mukaan lukien ovat vähän samankaltaisia todellisuudesta vapauttajia. Kaikkiin niihin voi ihminen repsahtaa, jos menee riittävän heikosti suhteessa omaan sietokykyyn.
Vaikken kristitty ole, niin olen sitä mieltä, että joillekin intomielinen usko on paras ja joskus ehkä ainut vaihtoehto selvitä elämästä. Moni joutuu käyttämään kemiallisiakin lääkkeitä koko ikänsä, miksei sitten uskontoa. Naama loistaen kulkeva uskovainen on myös ympäristön kannalta paljon mukavampaa katseltavaa, kuin esim. verissäpäin tappeleva känniläinen. Näillä perusteilla en haluaisi kenenkään uskoa vähätellä. En kuitenkaan hyväksy uskoon tulleiden usein niin kaikkitietävää ja joskus jopa öykkärimäistä suhtautumista toisinajattelijoihin. Sillä asenteella he suorastaan kerjäävät uskonsa vähättelyä.
"Naama loistaen kulkeva uskovainen on myös ympäristön kannalta paljon mukavampaa katseltavaa, kuin esim. verissäpäin tappeleva känniläinen.".."En kuitenkaan hyväksy uskoon tulleiden usein niin kaikkitietävää ja joskus jopa öykkärimäistä suhtautumista toisinajattelijoihin. Sillä asenteella he suorastaan kerjäävät uskonsa vähättelyä."
Voisipa melkein ajatella tuon kakkos sitaatin kuvailevan henkisellä tasolla tuota verissäpäin tappelevaa känniläistä.
Se naaman loistaminen ei näytä uskoon tulleille useinkaan riittävän. Minusta vaan olisi kivaa, jos kaikki uskovaiset olisivat mukavia, ja keijuja ja tonttujakin olisi olemassa.
Musta tuntuu, että tosiuskovaisille riittää varmasti se naaman loistaminen. Valitettavasti osalle ihmisistä usko on jonkunlainen muotijuttu, mutta oikeaa vakaumusta heillä ei välttämättä ole asian suhteen. Sen tietää ja tunnistaa, jos haluaa uskoa oikeasti, ei "väärästi". Kyllä minun tuntemani uskovaiset esim. omassa tuttavapiirissä ovat ihan mukavia ja tasapainoisia ihmisiä, toisaalta kukapa meistä olisi täydellinen, koska ollaan vain ihmisiä. Ehkä olet törmännyt näihin ei-vakaumuksellisiin uskoviin, kyllähän heitäkin on..