Vanhanen haluaa maaseudun kysymykset

Vanhanen haluaa maaseudun kysymykset hallitusohjelmaan.

Keskusta lähtee vaaleihin tähtäimessään hallitusneuvottelujen vetäjän paikka. Se antaisi puheenjohtaja Matti Vanhasen mukaan tilaa myös maaseudulle tärkeille kysymyksille.

Viljelijäkunta on ollut keskustan puheenjohtajan Matti Vanhasen mukaan se, joka on EU-jäsenyydestä johtuen joutunut jatkuvien muutosten kouriin. ”Kuka sellaista rumbaa jaksaisi... On aika luonnollista, että silloin myös hallitusta moititaan.”

”Kritiikki ei ole perusteetonta, sillä on vissit syyt”, hän vielä lisää.

”Yhteismarkkinoihin sopeutuminen on ollut rajua. Siinä ei helpota se, että muita, kokonaisia tuotannonaloja siirtyy kokonaan pois Suomesta.”

Vaikka keskusta ja Vanhanen lähestyvät vaaleja poikkeuksellisen hyvässä myötäisessä, tämä muistuttaa kuitenkin, että hallitusohjelma luo ne puitteet, joiden mukaan toimitaan.

”Aikanaan keskustankin kentällä totuttiin siihen, että joka vuosi kaikki asiat sovittiin uusiksi. Mutta nyt eletään neljän vuoden kehysten mukaan”, Vanhanen sanoo pääministerin äänellä.

Tuleviin kehyksiin tarvitaan toki myös jonkin verran jakamatonta varaa.

”Mutta ei hallituksessa silti oteta mitään miehuuskokeita kesken neljän vuoden. Se äkkiä rapauttaa yhteistyön mahdollisuudet.”
3170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos allaoleva on Vanhasen sanomaa, niin täytyy todeta, että hän on aika vitsikäs(kin) :)
>>Mutta ei hallituksessa silti oteta mitään miehuuskokeita kesken neljän vuoden. Se äkkiä rapauttaa yhteistyön mahdollisuudet.”>>

Äänestä

Lipposen hallituksen aikana Suomen maatalouspolitiikka virkamiesmäistyi ja viljelijöistä tuli EU:n maatalouspolitiikan heittopusseja.

Virkamiehet siirsivät kätevästi vastuun maanviljelijöille eikä kukaan kantanut poliittista vastuuta.

Kun Korkeaoja sitten ryhtyi ministerin virkaan poliittisella mandaatilla, niin 8 vuotta Lipposen aikana jatkunut byrokratia iskee vastaan arroganssilla.

Kansallisen maatalouspolitiikan demonisointi Kokoomuksen ja SDP:n toimesta on johtanut sekamelskaan ja talonpojan alisteisiin pakkotoimenpiteisiin, jota ei hallitse paraskaan maatalousasiantuntija.

Mutta se, kuka sitten koukerot opettelee, voikin saada paksun pussin - veronmaksajien rahoista ja virkamiesten päätösten perusteella.

Suomi voisi aivan hyvin haastaa EU:n maatalouspolitiikan EY-tuomioistuimeen ammattiryhmän kohtuuttomasti jarruttavasta ja poukkoilevasta politiikasta.

Entisiin aikoihin ei liene paluuta, mutta y h ä vähemmät tukirahat jaetaan y h ä monimutkaisimmin perustein. Maataloustulo laskee samaan aikaan kun maatalouden ostopanokset muualta yhteiskunnasta vaan kasvavat.

SDP vaatii maatalousmaata kiinteistöverolle.

Helsinkiläinen ahneus ei tunne rajoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hallitusohjelmaan kirjoitti:

Vanhanen haluaa maaseudun kysymykset hallitusohjelmaan.

Keskusta lähtee vaaleihin tähtäimessään hallitusneuvottelujen vetäjän paikka. Se antaisi puheenjohtaja Matti Vanhasen mukaan tilaa myös maaseudulle tärkeille kysymyksille.

Viljelijäkunta on ollut keskustan puheenjohtajan Matti Vanhasen mukaan se, joka on EU-jäsenyydestä johtuen joutunut jatkuvien muutosten kouriin. ”Kuka sellaista rumbaa jaksaisi... On aika luonnollista, että silloin myös hallitusta moititaan.”

”Kritiikki ei ole perusteetonta, sillä on vissit syyt”, hän vielä lisää.

”Yhteismarkkinoihin sopeutuminen on ollut rajua. Siinä ei helpota se, että muita, kokonaisia tuotannonaloja siirtyy kokonaan pois Suomesta.”

Vaikka keskusta ja Vanhanen lähestyvät vaaleja poikkeuksellisen hyvässä myötäisessä, tämä muistuttaa kuitenkin, että hallitusohjelma luo ne puitteet, joiden mukaan toimitaan.

”Aikanaan keskustankin kentällä totuttiin siihen, että joka vuosi kaikki asiat sovittiin uusiksi. Mutta nyt eletään neljän vuoden kehysten mukaan”, Vanhanen sanoo pääministerin äänellä.

Tuleviin kehyksiin tarvitaan toki myös jonkin verran jakamatonta varaa.

”Mutta ei hallituksessa silti oteta mitään miehuuskokeita kesken neljän vuoden. Se äkkiä rapauttaa yhteistyön mahdollisuudet.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu