Loka-aivoinen saitti- Korhonen jaksaa

Kokoomus, Vasemmistoliitto ja Vihreät söi E. Heinäluoman vaalityön hedelmät. Niin yllättävää, kuin onkin, Kokoomus-Katainen onnistuu Niinistön viekkaudella nyysimään SDP:n suosiota työväen puolueena. Samalla, kun Vasemmistoliitto profiloitui paikalleen, SDP siirtyi samoille apajille vasemmalle, jossa ei ole kasvua.

SDP:n niljakkuutta pitkään viljellyt Paavo Lipponen kyllä siirtyy nahkurin orsille, mutta siirtyminen tapahtuu auttamatta myöhässä.
Äänestäjien mielessä on vielä kirkkaasti Pääministeri Paavo Lipposen suuret valhelupaukset ja USA:n Irak-sotakoaliittioon meneminen.

Vastaavasti Kokoomus on onnistunut pitämään lume-melua ulkopolitiikasta, jotta oma Natokiima ja puoluetasolla USA:n suhteissa tekemä tihutyö ei paljastuisi.

Edellisissä eduskuntavaaleissa USA:n presidentti George Push vastasi Kokoomuksen tihutyötilaukseen julistamalla Suomen kuuluvan Irak-vastaiseen sotakoaliittioon. Olen taipuvainen uskomaan, ettei pääministeri Lipponen itse asiassa tarkoittanut liittyä Irak-sotakoaliittioon.
Mutta jäljet johtavat sylttytehtaalle, Kokoomukseen. Näin on näreet!

Näissä vaaleissa Kokoomusta bännii ja hermostuttaa, kun oli suunnitellut valmiin tihutyön päämisteri Vanhasen pään menoksi, kunhan vaan Vanhanen menisi USA:n valtiovierailulle. Kun tähän yhteyteen suunniteltu tihutyö ei onnistunut USA:sta käsin, jäi vaihtoehdoksi syyttää siitä, ettei ole vierailut USA:ssa. Vaikka USA:n suhteet ovat tärkeitä, ei ole Suomen etu yli hoitaa yhden maan suhteita muiden kustannuksella.

Vanhasen hallitus ja presidentti ovat hoitaneet ulkopolitiikkaa erittäin hyvin Suomen edun mukaisesti. Ulkopolitiikan hoidossa on huomattava, ettei Suomen etu ole aivan sama, kuin Kokoomuksen etu.

Tällä Vaalikaudella on ollut Suomen etu hoitaa täysin kesannolla olleet Kiinan, Intian ja Venäjän suhteet kuntoon. Kaukoidän jättivaltioiden suhteiden hoitaminen ei ole Kokoomuksen mieleen. Ei, koska Kokoomus on kovassa Natokiimassa ja toimii USA:n kanssa Idän jättivaltioita vastaan. Ja tämän paskatyön Kokoomus tekee meidän suomalaisten kustannuksella.

KOKOOMUS ON ERITTÄIN V A A R A L L I N E N !!!

Uskon, että tavallinen kansalainen pitää edellä kirjoittamaani kuvitelmana. Ikävä kyllä, minun täytyy tuottaa hyväuskoisille pettymys. Kirjoitus ei ole mielikuvitelma. Kirjoitus on itse asiassa vain pieni viite siihen, mitä todella on tapahtunut ja tapahtuu.
3200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Keskusta on paras.

Äänestä

...

Äänestä
  • Nimimerkissä hymiö! Heh!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Bravda kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu