Setä>ei lapsia.

MacSg1VER

Siis ajatelkaa "Young Macgyver" sarjaa.
Jonka olisi pitänyt jatkaa maineikasta sarjaa vuonna 2003. Näin ei kummikaan käynyt.
(tai pikemmmin Tähtiporttia)

AlkuIntrossa sanottiin ekoina sanoina (YM) päähenkilön olevan tyyppi, jolle MACGYVER on setä.

Siis alkuperäisessä sarjassa Macillä ei ollut veljijä, silti hän olisi uuden teinisarjan tyypin setä? Ei kai ole olennainen seikka oikeassakaan elämässä..
***********
Lisäksi musiikki on pilottijaksossa(ainoa,jota ei edes laitettu levityksen) AMISPOPPIA!
************
Seuraavana samanlaista "huumoria" mitä Young Macgyver sarja tarjoaa!

Seuraavana Young Macgyverin tekijät keksivät tulevaisuuteen sijoituvan sarjan. Se sijoittuu 4000-luvulle ennen ajanlaskumme alkua. VIIKINGIT soutavat jäätelöllä Marsiin ja kaivavat siellä kaivurilla auki haudan, josta löytyy teinielokuvan käsikirjoitus. (sekä ruotsalaisen heteron jäänteet)

Käsikirjoituksessa on selvä looginen (ja) juoni.
-Elokuvassa luuserit eivät saa paikan kauneimpia naisia.

Lopullisen elokuvan juonena on selvittää ,kuaka pilasi teinirakkauselokuvat lisäämällä niihin juonen Viikingit alkavat kuolla mystisesti laulaen Numa Numa, kun syyllinen alkaa selvitä.

Young Macgyver-tiimin seuraavan elokuvan budjetti määräytyy sen mukaan, monta mummoa käsikirjoittaja saa juostua kiinni.
-Valitettavasti mummot mukiloivat käsikirjottajan niin monta kertaa ,ettei rahaa jää tehdä kunnollista elokuvaa (siten syntyi Young Macgyver)

Siis tämä kohta on Scifiä(ONKO Young Macgyver-sarjassa kässäriä?)

S'on loukkaus kaikkia sarjoja kohtaan!
Melkeimpä oli pilotti enemmän Stargate "tähtinörtti" kuin itse Macgyver.

6

584

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taffel

      "ruotsalaisen heteron jäänteet", heh. Sulla lentää äly hienosti

      • Taffel

        EIHÄN ruotsissa ole heteroita!


      • Heteroita Ruotsissa
        Taffel kirjoitti:

        EIHÄN ruotsissa ole heteroita!

        Kyllä Ruotsissa heteroita on. Ne vaan ovat muualta tulleita. Heidän ansiostaan Ruotsissa ETNISET vähemmistöt ovat muuttuneet ENTISIKSI vähemmistöiksi.


      • Kyyliö
        Taffel kirjoitti:

        EIHÄN ruotsissa ole heteroita!

        Sehän oli se viimeinen sukupuuttoon kuollut hetsku siellä Kuussa, eller hur?


    • MacSg1VER

      Liian pitkä selitys, Taffel ja muut sipsukat eivät vastanneet alkup. kysymykseen.

      Hyvä jutska Tåffel :)

      • Scifisti77

        Subtv:ltä tuli töllötettyä kaikki MacGyverin jaksot ja tykkäsin kyllä. otinpa jopa nauhalle kaikki paitsi 5 jaksoa (jotka nekin oli tarkoitus ottaa mutta videot meni rikki jne jne syistä ei onnistunut). Viimeinen jakso oli ihan hieno kun MacGyverille paljastui että hänellä on poika. Mutta mistään sisaruksista ei kyllä ollut mitään puhetta sarjan aikana. Minusta aika huono yritys elvyttää MacGyver -sarja. Parempi yritys voisi olla tehdä sarja MacGyverin pojasta. Sehän oli se reportteri ja yhtä fiksu kun isänsä. Se voisi jopa jonkilaista menestystä saadakin.

        Onhan sarjan jälkeen tehty pari MacGyver elokuvaakin.

        MacGyver: Lost Treasure Of Atlantis

        ja

        MacGyver: Trail To Doomsday

        Olisi kiva jos nekin nähtäisiin subilla joskus.

        Sellaista!

        Scifisti77


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      111
      3690
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      29
      2413
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      144
      2068
    4. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      63
      995
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      45
      861
    6. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      30
      830
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      61
      825
    8. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      5
      819
    9. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      95
      730
    10. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      40
      717
    Aihe