Voi sitä petetyksi tulevien määrää

VAALIKAUSI synnyttää Suomeen.

Kolmen suurimman ja muutaman eduskunnassa istuvan apupuolueen lojaali yksimielisyys, ja pienpuolueiden tuoman kansanäänen kuulemisen estäminen, vaalitenteissä on erittäin vaarallinen yhdistelmä tulevalle vaalikaudelle. Tähän kun vielä lisätään uhka presidentin vallan kaventamisesta niin tulevaisuus on entistäkin vaarallisempi Suomen kansalle.
2192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

pettymystä jos pienpuolueet pääsisi määräämään Suomessa ensivaalikaudella. Kansan tuki on suurilla, pienet pyyhkikööt takapuolensa vaalimainos lupauslapuillaan. Ajatella jos joku kommari tai persusuomalaiset saisivat vallan... sanottaisiin vain Halleluja ....

Äänestä
  • Ei kolme suurintakaan ole saanut valtaansa äänestäjiltä yksissä vaaleissa. Sinä tuskin vielä olet edes isäs nunissa herana heilunut, kun kyseiset pienpuolueiden aatteet ovat jo taistelleet kannattajiensa elinehtojen puolesta.
    NYT JÄLLEEN ollaan Suomessa siinä tilanteessa, että pienpuolueiden apua tarvitaan jotta kolmen ylimielisen puolueen koplaa saataisiin vähän pöllytettyä ja muistutettua kuolevaisuudesta. Valta turmelee ja pitkäaikainen valta turmelee ehdottomasti. Valehtelijat, omanedun tavoittelijat ja pettäjät pitäisi saada kuriin ja herran nuhteeseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jonka seuraava kirjoitti:

VAALIKAUSI synnyttää Suomeen.

Kolmen suurimman ja muutaman eduskunnassa istuvan apupuolueen lojaali yksimielisyys, ja pienpuolueiden tuoman kansanäänen kuulemisen estäminen, vaalitenteissä on erittäin vaarallinen yhdistelmä tulevalle vaalikaudelle. Tähän kun vielä lisätään uhka presidentin vallan kaventamisesta niin tulevaisuus on entistäkin vaarallisempi Suomen kansalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu