Tarkoitukseni on muuttaa vanhoja konventioita järjestötoiminnassa ja yhteiskunnallisessa toiminnassa yleensä, joissa päätöksentekovalta näyttää aina valikoituvan tietyille tahoille, samaan aikaan kun muilla näyttää olevan mahdollisuus vain valita heidät, tyytyä hiljaiseen taustatoimintaan ja kuulua järjestöön. Tämä on ristiriidassa oman käsitykseni kanssa demokratiasta ja olen itse kokenut usein olevani kyvytön saamaan huomiota, kun esimerkiksi Vantaan kunnallisjärjestö kokoontuu pari kertaa vuodessa juomaan kahvia, tai kun en saa yhteyttä kansanedustajiin. Edustusjärjestelmä on yhdentekevä statusta omaamatonta kansalaista kohtaan, eikä se täytä edustusvelvollisuuksiaan. Arvioin tämän olevan yksi tärkeimmistä syistä äänestysaktiivisuuden laskuun, ja jos tätä ei oteta huomioon pyrkimyksissä nostaa äänestysaktiivisuutta, on vaarana että kansalaiset opetetaan vain tottelemaan eikä käyttämään poliittista tahtoaan. Järjestöt toimivat yleensä ortodoksisten kokousmallien mukaan, jotka ovat hyviä järjestyksen ja luotettavuuden kannalta, mutta ne jättävät ulkopuolelle kaiken muun keskustelun. Byrokratiallehan on ominaista vain rekisteröityjen ja suunniteltujen tapahtumien salliminen, jolloin ennaltanäkemättömiin asioihin ei voida vastata. Esimerkiksi suomalainen edustusjärjestelmä ja puoluemalli eivät sisällä edustajien ja äänestäjien välistä yhteydenpitoa.
Käsitykseni mukaan demokratiassa eivät kilpaile poliitikot tai puolueet vaan käsitteiden ideat. Kaikilla pitäisi mahdollisuus tuoda ajatuksensa esiin siten, että niiden merkitys selviää kaikille. Oikea demokratia on ideoiden perusteellista, kaikkien kesken käytävää asiantuntijuuteen ja erilaisiin kokemuksiin perustuvaa arviointia ja ratkaisua, jossa minkään yhteiskuntaluokan, koulukunnan ja kokemuspiirin idea ei jää käsittelemättä. Äänestämisen pitäisi tarkoittaa oman sanansaattajan valintaa, jonka tehtävänä on mennä parlamenttiin jonkun puolesta ja sanoa siellä juuri niin kuin kansalainen määrää. Nykyisin äänestäminen on kuitenkin vain pelkän äänen antamista, ja on ristiriidassa sen ajatuksen kanssa, että demokratiaan kuuluu aina päätöksentekovalta, oli se suoraa tai edustuksellista. Nämä johtopäätökseni perustuvat demokratian määritelmään, jonka näen syvällisemmin kuin pelkkänä olemassaolevien instituutioiden vakiintuneena järjestelmänä. Demokratiaa kutsutaan joskus enemmistövallaksi ja toisissa yhteyksissä kansanvallaksi (kreik. demos ja kratos). Demokratia perustuu Antiikin humanismiin, jonka mukaan ihmisen tahto on universaali oikeus. Jokaisella on tahto, joka on ainutlaatuinen ja siksi tasa-arvoinen muiden kanssa. Demokratiassa ei kukaan yksinvaltias estä muita toteuttamasta tahtoaan. Korrektit tai oikeudenmukaiset päätökset ovat mahdollisia vain silloin kun otetaan huomioon jokaisen tahto, ja siksi demokratia on ainoa looginen poliittisen järjestelmän muoto.
Äänestäminen, edustuksellisuus on tästä yksi versio, kuten on myös suora demokratia. Niille on yhteistä sama demokratian vastakohta, yksinvalta. Ne eroavat siinä miten ne poistavat yksinvaltaa. Esimerkiksi nykyinen edustuslaitos on peräisin 1900-luvun alusta, jolloin demokratian ihanteisiin uskonut pieni sivistyneistö halusi vapautua Venäjän keisarista. Se loi kansainvälisten esimerkkien mukaan sananvapauden, edustuslaitoksen, yhtäläisen äänioikeuden ja puoluejärjestelmän. Suomalaisen järjestelmän sanotaan (Ensyklopedia) olevan muiden 1800- ja 1900-luvuilla perustettujen demokratioiden tavoin kilpailudemokratia, jossa vastakohta on maltillinen demokratia 1600- ja 1700-luvuilta. Ne ovat peräisin niin ikään pienen eliitin toiminnasta, joka on toiminut demokraattisten ihanteiden puolesta. Nämä edustukselliset demokratiat eivät integroi päätöksentekoon mukaan tavallista kansaa. Suora demokratia taas ei toimi juuri missään. Suomessa demokratian toteutumisen ehdoksi on valittu se, että kuka tahansa osallistuu olemassaoleviin instituutioihin, jolloin valtaosalle saattaa jäädä epäselväksi miksi ne ovat olemassa –ne ovat olemassa jokaisen oman tahdon toteuttamiseksi. Demokraattista järjestelmää tuleekin aina arvioida suhteessa siihen, että miten hyvin se toteuttaa tätä perusmääritelmää, eikä vain sillä että onko olemassa jokin demokraattiseksi kutsuttu instituutio. Täytyy varmistua siitä, että järjestelmään osallistuvat kansalaiset ymmärtävät miksi järjestelmä on olemassa, jotta he pystyvät itsekin arvioimaan sitä suhteessa demokratian perusmääritelmään, eivätkä vain toimi totunnaisesti ja niin sanotusti kuluta järjestelmää koskaan ymmärtämättä miksi se on olemassa. Tämä on pitkällä aikavälillä myös vakava uhka koko instituutiolle.
Meidän demokratiassamme ihmiset käyttävät kokoontumisoikeuttaan ja sananvapauttaan muodostamalla poliittisia puoleita, jotka kilpailevat keskenään edustajanpaikoista, enemmistövallasta, joka ratkaisee parlamentin äänestykset. Vaaleissa niin ikään ehdokkaat ja heidän edustamansa puolueet kilpailevat näkyvyydestä, jonka ratkaisee vain se, että kuinka moni äänestäjä uskoo edustajan tai puolueen toimivan samalla tavalla. Parhaimmassa tapauksessa edustajalla on sellaisia ideoita, joita äänestäjällä ei ole ja edustaja toimii hyvän johtajan tavoin, toteuttamalla asioita, jotka ovat seuraajilleen tärkeitä, mutta jotka eivät pysty sitä itse sanomaan tai tekemään. Johtajuuden määritelmään liittyy myös seuraajien ilmaisukyvyn parantaminen. Kuitenkin nyt edustajat päättävät itse mikä toisille on parasta asioissa, joista kansa ei koskaan edes kuule. Myös poliittiset puolueet toimivat tällä tavalla jäseniään kohtaan. Tämä on ristiriidassa demokratian määritelmän kanssa, koska edustusjärjestelmä ei perustu vapaaseen tiedonkulkuun. Kyse on tiedonkulun rajoittamisesta, vaikka tieto on tahdonmuodostuksen edellytys. Tähän liittyy myös vaalimainonta, joka pahimmillaan kerää ihmisten äänet rikkaille ehdokkaille ja siten päästää valtaan ne, joilla jo on pääomaa ja statusta. Nykyinen edustuslaitos ei täytä tehtäväänsä poliittisten intressien kohtauspaikkana vaan se jakautuu pääomiltaan eri vahvuisiin luokkiin, joilla on eriävät oikeudet päätöksentekovaltaan. Sitä on kehitettävä purkamalla tiedonkulun esteet ja tehtävä ideoiden kommunikaatio mahdolliseksi.
Käsitykseni mukaan demokratiassa eivät kilpaile poliitikot tai puolueet vaan käsitteiden ideat. Kaikilla pitäisi mahdollisuus tuoda ajatuksensa esiin siten, että niiden merkitys selviää kaikille. Oikea demokratia on ideoiden perusteellista, kaikkien kesken käytävää asiantuntijuuteen ja erilaisiin kokemuksiin perustuvaa arviointia ja ratkaisua, jossa minkään yhteiskuntaluokan, koulukunnan ja kokemuspiirin idea ei jää käsittelemättä. Äänestämisen pitäisi tarkoittaa oman sanansaattajan valintaa, jonka tehtävänä on mennä parlamenttiin jonkun puolesta ja sanoa siellä juuri niin kuin kansalainen määrää. Nykyisin äänestäminen on kuitenkin vain pelkän äänen antamista, ja on ristiriidassa sen ajatuksen kanssa, että demokratiaan kuuluu aina päätöksentekovalta, oli se suoraa tai edustuksellista. Nämä johtopäätökseni perustuvat demokratian määritelmään, jonka näen syvällisemmin kuin pelkkänä olemassaolevien instituutioiden vakiintuneena järjestelmänä. Demokratiaa kutsutaan joskus enemmistövallaksi ja toisissa yhteyksissä kansanvallaksi (kreik. demos ja kratos). Demokratia perustuu Antiikin humanismiin, jonka mukaan ihmisen tahto on universaali oikeus. Jokaisella on tahto, joka on ainutlaatuinen ja siksi tasa-arvoinen muiden kanssa. Demokratiassa ei kukaan yksinvaltias estä muita toteuttamasta tahtoaan. Korrektit tai oikeudenmukaiset päätökset ovat mahdollisia vain silloin kun otetaan huomioon jokaisen tahto, ja siksi demokratia on ainoa looginen poliittisen järjestelmän muoto.
Äänestäminen, edustuksellisuus on tästä yksi versio, kuten on myös suora demokratia. Niille on yhteistä sama demokratian vastakohta, yksinvalta. Ne eroavat siinä miten ne poistavat yksinvaltaa. Esimerkiksi nykyinen edustuslaitos on peräisin 1900-luvun alusta, jolloin demokratian ihanteisiin uskonut pieni sivistyneistö halusi vapautua Venäjän keisarista. Se loi kansainvälisten esimerkkien mukaan sananvapauden, edustuslaitoksen, yhtäläisen äänioikeuden ja puoluejärjestelmän. Suomalaisen järjestelmän sanotaan (Ensyklopedia) olevan muiden 1800- ja 1900-luvuilla perustettujen demokratioiden tavoin kilpailudemokratia, jossa vastakohta on maltillinen demokratia 1600- ja 1700-luvuilta. Ne ovat peräisin niin ikään pienen eliitin toiminnasta, joka on toiminut demokraattisten ihanteiden puolesta. Nämä edustukselliset demokratiat eivät integroi päätöksentekoon mukaan tavallista kansaa. Suora demokratia taas ei toimi juuri missään. Suomessa demokratian toteutumisen ehdoksi on valittu se, että kuka tahansa osallistuu olemassaoleviin instituutioihin, jolloin valtaosalle saattaa jäädä epäselväksi miksi ne ovat olemassa –ne ovat olemassa jokaisen oman tahdon toteuttamiseksi. Demokraattista järjestelmää tuleekin aina arvioida suhteessa siihen, että miten hyvin se toteuttaa tätä perusmääritelmää, eikä vain sillä että onko olemassa jokin demokraattiseksi kutsuttu instituutio. Täytyy varmistua siitä, että järjestelmään osallistuvat kansalaiset ymmärtävät miksi järjestelmä on olemassa, jotta he pystyvät itsekin arvioimaan sitä suhteessa demokratian perusmääritelmään, eivätkä vain toimi totunnaisesti ja niin sanotusti kuluta järjestelmää koskaan ymmärtämättä miksi se on olemassa. Tämä on pitkällä aikavälillä myös vakava uhka koko instituutiolle.
Meidän demokratiassamme ihmiset käyttävät kokoontumisoikeuttaan ja sananvapauttaan muodostamalla poliittisia puoleita, jotka kilpailevat keskenään edustajanpaikoista, enemmistövallasta, joka ratkaisee parlamentin äänestykset. Vaaleissa niin ikään ehdokkaat ja heidän edustamansa puolueet kilpailevat näkyvyydestä, jonka ratkaisee vain se, että kuinka moni äänestäjä uskoo edustajan tai puolueen toimivan samalla tavalla. Parhaimmassa tapauksessa edustajalla on sellaisia ideoita, joita äänestäjällä ei ole ja edustaja toimii hyvän johtajan tavoin, toteuttamalla asioita, jotka ovat seuraajilleen tärkeitä, mutta jotka eivät pysty sitä itse sanomaan tai tekemään. Johtajuuden määritelmään liittyy myös seuraajien ilmaisukyvyn parantaminen. Kuitenkin nyt edustajat päättävät itse mikä toisille on parasta asioissa, joista kansa ei koskaan edes kuule. Myös poliittiset puolueet toimivat tällä tavalla jäseniään kohtaan. Tämä on ristiriidassa demokratian määritelmän kanssa, koska edustusjärjestelmä ei perustu vapaaseen tiedonkulkuun. Kyse on tiedonkulun rajoittamisesta, vaikka tieto on tahdonmuodostuksen edellytys. Tähän liittyy myös vaalimainonta, joka pahimmillaan kerää ihmisten äänet rikkaille ehdokkaille ja siten päästää valtaan ne, joilla jo on pääomaa ja statusta. Nykyinen edustuslaitos ei täytä tehtäväänsä poliittisten intressien kohtauspaikkana vaan se jakautuu pääomiltaan eri vahvuisiin luokkiin, joilla on eriävät oikeudet päätöksentekovaltaan. Sitä on kehitettävä purkamalla tiedonkulun esteet ja tehtävä ideoiden kommunikaatio mahdolliseksi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.