Psalmi 25:1-8.

RitariOlevainen

""1. Daavidin virsi. Sinun tykösi, Herra, minä ylennän sieluni,

2. Jumalani, sinuun minä turvaan; älä salli minun joutua häpeään, älkööt viholliseni saako riemuita minusta.
3. Ei yksikään, joka sinua odottaa, joudu häpeään;HÄPEÄÄN JOUTUVAT NE,JOTKA OVAT SYYTTÄ USKOKOTTOMAT.
4. Herra, neuvo minulle tiesi, opeta minulle polkusi.
5. Johdata minua totuutesi tiellä ja opeta minua, sillä sinä olet minun pelastukseni Jumala. Sinua minä odotan kaiken päivää.
6. Muista laupeuttasi, Herra, ja armoasi, sillä ne ovat olleet hamasta iankaikkisuudesta.
7. Älä muista minun nuoruuteni syntejä, älä minun rikoksiani; muista minua armosi mukaan, hyvyytesi tähden, Herra.
8. Hyvä ja vakaa on Herra; sentähden hän neuvoo syntiset tielle.

Jumalakin siis ymmärtää meidän motiiveja, jos sattuu lankeemuksia tulemaan, ja on uskottomuutta Herraa kohtaan.
Joskus vaan on tilanteita, että luisuu pois "ehdotomalta" uskollisuuden tieltä Herraa kohtaan.

Tämä Psalmi kuitenkin osoittaa, että on eroa uskottomuudella ja uskottomuudella joka on vain saanut akunsa rakastumisesta maailmaan, ja on sitten uskottomuutta joka voi tulla elämän eri tilanteista, ei olla tarpeeksi valveutuneita, että uskollisuus pääsee lipsumaan, ja ollaan omantahdon tiellä.

Tämä on tavallaan "puollustusta" kun menee Herran eteen tiliä tekemään tekemisistään, on silloin onni ja autuus, kun saa vedota Jumalan omaan sanaan, armoa ja anteeksiantoa anoessamme.

Kannattaa miettiä tuota Sanan kohtaa, jos sattuu uskottomuutta elämässä ilmenemän Herraa kohtaan.
Ja onhan sitten Hänen oma lupauksensa tukemassa Daavidin Psalmin sanomaa, "vaikka me olemme uskottomat, on Hän kuitenkin uskollinen, sillä itseään kieltää Hän ei saata"!

Kannattaa lukea Sanaa, sieltä putkahtaa esiin tälläisiä helmiä, kun taistelemme näillä uskon poluillamme.

3

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RO: "Älä muista minun nuoruuteni syntejä, älä minun rikoksiani; muista minua armosi mukaan, hyvyytesi tähden, Herra".
      ---
      Toisessa viestiketjussa sanot:
      " RO. "...lohduttakoon tämä jos ei se vaelluksemme aina niin tasaista siivua käännä auramme jäljeltä, pelto voi olla kivinenkin, ja auran ojas saattaa tökkiä joskus".
      ---
      Johon vastasin:
      "Tästä tuli mieleeni Jeesuksen Sanat:
      "Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan" (Luuk. 9:62).
      Mitähän Jeesus tällä tarkoittaa?

      • RitariOlevainen

        Muistelkaa entisiä polkuja, pankaa mieleenne polku jota olette kulkeneet!
        Ja olisiko tuo Psalmin sanan kohta vain huvikseen kirjoitettu Raamattuun? Sinulla on ilkeä piikikäs mieli, ei se, joka on Jeesuksella Kristuksella.
        Lapsikaste ei pelasta.

        Jeesusko sanoisi, että teistä ei kukaan tee virheitä, ja jos teette, niin takaisin ei ole tulemista, sitä halusit sanoa?

        Teiltä kirkkouskovilta puuttuu usein lahjavanhurskaus, kun olette niin hyviä ja omassa uskossanne, ettekä ole sisäistyneet Kristukseen, vaan sanan ulkoiseen lihanmieliseen tulkintaan.

        Kun Kristuksen sisäinen tunteminen puuttuu, puuttuu sen ohessa kaikki muukin, on kuollutta evankeliumia. Ulkoa opittua farisealaista itsekorostusta.
        Olet herkkä tuomitsemaan, omavanhurskaudessasi,= itsessään onnistuneet, niinhän te aina, jotka olette syntyneet hopealusikka suussa!


    • Peku `

      Daavid myös raamatun mukaan leikkas ihmisiltä 200 esinahkaa ja osti niillä itselleen porton vaimoksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      46
      3249
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      41
      2738
    3. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      119
      2497
    4. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      57
      2261
    5. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      352
      1973
    6. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      151
      1624
    7. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      76
      1475
    8. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1308
    9. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      32
      1235
    10. Miksi mediheli

      Mitä on tapahtunut ku poliiseja ja ambulanssi pyöri aamusta keskustassa
      Kiuruvesi
      24
      1144
    Aihe