MINISTERI LUHTASEN "VEROVILPPI"?

Mediassa ja keskustelupalstoilla toistamasta päästyäänkin toistetaan, että ministeri Leena Luhtanen olisi syyllistynyt verovilppiin. Toisaalta samat väittäjät sitten kertovat, etta se onkin Leena Luhtasen aviomies. Lopputulema sitten on väittämä, että Leena Luhtanen jätti ilmoittamatta asian.

Leena Luhtasen mies menetteli typerästi. Hyöty kaikissa tapauksissa oli 200-300 €. Kysyä sopii monenko ehdokkaan omaiset nyt tai aikaisemmin on kaivellut taskunsa pohjasta sentit tai pennoset maksaakseen puolisonsa tai sukulaisensa vaalikuluja. Varmasti on harva joka on vain omasta henkilökohtaisesta lompakosta kaiken maksanut. Tietysti on kerrottu niistä summista jotka on kuitella ja laskutukella todennettavissa. Kansalla on nyt oikeus vaatia kaikkien paljastavan perheensä maksamat vaalilaskut. Taitaapi omatuntoa olla aika laaja ja unohdus suuri.
8630
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tuli juuri mieleen samainen asia, että kuinka helv--- pienestä summasta saadaan iso huuto aikaseksi tässä maassa. Uskomatonta.

Sitten siellä Reiskan automaalamolla huudetaan kun tehdään väärin, mutta oma kirjanpito on aivan sekaisin.

Vertaa vaikkapa narkomaani Tony Halmeen eläkkeeseen, ja pistetään asiat mittasuhteisiin taas. Mielestäni siinä on enemmän verottajan kusetusta. Mutta hyvä että verottaja valvoo palkanmaksajaansa, eli kansaa -- vai meneekö se toisinpäin.

Mutta pakko se on aina saada kansalle jotain pureskeltavaa. Mediakontrolloitu kansa - ei tässä voi kun nauraa vieressä.

Äänestä
  • Kyseessä ei ole rividemari.

    Äänestä

  • Oikeusministerin asema kirjoitti:

    Kyseessä ei ole rividemari.

    kun on kyseessä Leena Luhtasen mies.

    Äänestä

Oma näkemykseni on että tiedotusvälineiden pitää kertoa ja paljastaa merkittävässä asemassa olevien henkilöiden tekemiset maassamme. Kyseessä on eduskuntavaaliehdokas, joka tarvitsee julkisuutta, jotta äänestäjät muistaisivat äänestää häntä eduskuntavaaleissa.

Äänestä
  • ehdokas Juhani Luhtanen on?

    Äänestä

  • puolueen kirjoitti:

    ehdokas Juhani Luhtanen on?

    ei ole ehdokas ja tästä johtuen monia asioita on tässäkin tarkasteltava huolellisesti. Leena Luhtanen ei koskaan ennen viime viikkoja ollut tietoinen miehensä typeryydestä. Tietoa oli tarkoituksella pantattu jossakin. Rehellinen kokoomuslainen yrittäjä olisi kertonut välittömästi.

    Äänestä

ja miten laskettuna...

Alkuperäinen lasku oli 1500 ja siitä pois 980 Euroa on hieman enemmän kuin 200-300 Euroa.

No Demareitten laksuoppi kuin muutkin opit poikkeavat valallisten ihmisten opeista ja laskentatavoista joten eipä siitä enempää...

Siis jos yrittäjän puoliso maskaa laskun niin yrittäjä voi sanoa etten tiedä... joopa joo.

Jos kansalainen teettää remontin ja serkkupoika maksaa niin toki verottaja uskoo että sillä lailla.

Kyse on Leena Luhtasen vaalikanpanjan mainoksesta ei hänen puolisonsa vaalikampanjasta.

Jos ehdokkaan on ilmoitettava omaa vaalikampanjaansa koskevat menot niin kyse ei ole Leena Luhtasen puolison asiasta vaan Leena Luhtasen asiasta.

Jos viranomaisen pitämään rekisteriin, eli vaalibudjettien rahoitustietoihin annetaan vääriä tietoja niin kyllä kyse on Leena Luhtasen vaalikampanjan rahoituksesta... ja hänen antamistaan ja allekirjoittamistaan vääristä tiedoista viranomaisreksiteriin.

No poliisi tutkii asiaa,,, sillä Leena Luhtasen verovilppiepäily ja mahdollinen väärän merkinnän tekeminen viranomaisrekisteriin on poliisin tutkittavana.

Jos kyse on tavallisen kansalaisen verovilppi niin maksamattajääneen veron, noin 9% koron lisäksi teosta saa muutaman kymmenen päiväsakon tuomion. Ja lisäksi tulee sakkotuomio myös väärän rekisterimerkinnän antamisesta... edellyttäen että olisi kyse tavallisesta ihmisestä...

Mutta jos oikeusministeriössä jatkaa demari niin asia voi kadota...

ellei media ja aktiiviset kansalaiset pidä juttua esillä.

Ja jos muuten tuon pikku maksuvilpin takana olisi ollut työtön, niin sakon lisäksi olisi tiedossa pitkä karenssi ja petos syyte, josta noilla summilla tulisi ehdollinen vankeustuomio ja kunnon rikosreksiterimerkisntä...

Joten ne jotka toivovat yhdenvertaista kohtelua tavallisen kansalaisen ja demari oikeusministerin välillä voi kanstaa kansalaisvastuunsahelposti.

http://www.adressit.com/luhtasenonerottava

piikkiq

ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

Äänestä
  • neuvottelemassa kaupanteon yhteydessä tavaran hinnasta. Tänäänkin jokin liike tarjoa televisioita, samaakin 300 eurolla ja toinen 400 eurolla. Ostat tietysti sen 300 euron hintaisen tarjouslaitteen. Luhtanen neuvotteli ensiksi hinnan 1500 eurosta 1000 euroon. Ilmeisesti työ oli heikkotasoista ja yli hinnoiteltua.

    Herra Luhtasen typeryys oli siinä ettei edellyttänyt laskutusta ALVn kanssa. Yrittäjä oli hyvin tietoinen ja säilytti jopa puhkeskustelut, rakensi ansaa jostakin johdettuna, ehkä kokoomuslaisen yrittäjien puheenjohtaja Lehden neuvosta. Salaliittoteoria pitänee siis paikkansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


autuas1 kirjoitti:

Mediassa ja keskustelupalstoilla toistamasta päästyäänkin toistetaan, että ministeri Leena Luhtanen olisi syyllistynyt verovilppiin. Toisaalta samat väittäjät sitten kertovat, etta se onkin Leena Luhtasen aviomies. Lopputulema sitten on väittämä, että Leena Luhtanen jätti ilmoittamatta asian.

Leena Luhtasen mies menetteli typerästi. Hyöty kaikissa tapauksissa oli 200-300 €. Kysyä sopii monenko ehdokkaan omaiset nyt tai aikaisemmin on kaivellut taskunsa pohjasta sentit tai pennoset maksaakseen puolisonsa tai sukulaisensa vaalikuluja. Varmasti on harva joka on vain omasta henkilökohtaisesta lompakosta kaiken maksanut. Tietysti on kerrottu niistä summista jotka on kuitella ja laskutukella todennettavissa. Kansalla on nyt oikeus vaatia kaikkien paljastavan perheensä maksamat vaalilaskut. Taitaapi omatuntoa olla aika laaja ja unohdus suuri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu