Kohtaan paljon surevia omaisia työni puolesta. Olen pitkään miettinyt kurssia tai vastaavaa, jossa puhuttaisiin kuolemasta, surusta, hautajaisten järjestämisestä, vaihtoehdoista ja kaikesta paperityöstä mitä tarvitaan.
Mitä mieltä te olette? Olisiko teille ollut helpompaa, jos olisi ollut valmiiksi tietoa erilaisista mahdollisuuksista, esim. uurna ei ole pakollinen, tuhka voidaan valuttaa hautaan?
Minusta kuolemasta ja surusta puhutaan edelleen liian vähän ja ihmiset eivät tiedä asioista. Vasta kun suru on kohdannut, pitäisi tietää ja yleensä tässä kohdassahan kuvaan astuvat hautaustoimistot, jotka veloittavat palveluistaan. Kiitos vastauksista.
Mitä mieltä te olette? Olisiko teille ollut helpompaa, jos olisi ollut valmiiksi tietoa erilaisista mahdollisuuksista, esim. uurna ei ole pakollinen, tuhka voidaan valuttaa hautaan?
Minusta kuolemasta ja surusta puhutaan edelleen liian vähän ja ihmiset eivät tiedä asioista. Vasta kun suru on kohdannut, pitäisi tietää ja yleensä tässä kohdassahan kuvaan astuvat hautaustoimistot, jotka veloittavat palveluistaan. Kiitos vastauksista.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tosin kun mietin sitä kurssia.tarkoitatko että se olisi avoin ihan matti meikäläisillekkin? Tai vaan hoitohenkilökunnalle , jolle itse ainakin kurssia suosittelen.
Kuolema on aika tabu vieläkin vaikka suht avoimia mukamas jo ollaankin.
Jopa surevat itse , vastaa ajan hieman kuluneen että asiat on ihan hyvin, tai siinä se menee päivä kerrallaan.Ei uskalleta puhua miltä oikeasti tunuu tai mitä todellakin päässämme ajatellaan.
No taisi lipsua hiukan alkuperäisestä kysymyksestä.
Sureva on hyvin herkkä ja aloin miettimään itse mikä on oikea ja varmin tapa auttaa surevaa kun kuolema kohtaa.
Ainakin minä olin sokissa yllättävän kuoleman takia.
Itse olisin kaivannut vaikkapa sitä, että joku olisi sujauttanut vaikka esitteen taskuuni .
En ollut edes tietoinen siitäkään asiasta ettei uurnaa tarvita kun haudataan kirkon multiin.
Hyvä asia kuitenkin olisi saada infoa.
Kuka jaksaa ottaa avun vastaan ja missä vaiheessa on vaan vaikeaa arvioida.
Toisaalta, haudataanhan omainen yleensä suht nopeasti jos asiat menee niin kuin pitää, poikkeuksiakin tietenkin on.
Sitä juuri tarkoitin, että kurssi tai vastaava olisi ihan tavallisille ihmisille. Ja asioita mietittäisiin ennen surua, ihan luonnollisena osana elämää. Käydäänhän sitä synnytysvalmennuksessakin, jos nyt siihen voi verrata.
kolmantena jalkana siellä kurssilla. Ihan vaikka vain sen takia, että siellä varmaan tapaisi ihmisiä, jotka uskaltavat ottaa kuoleman mahdollisuuden tosissaan, ihan jokapäiväisessä elämässään, kun kerta uskaltavat siihen valmistautuakin.
Meilläkään ei mitään tietoa ollut kun läheinen kuoli paitsi se tieto mikä saatiin hautaustoimistosta.
Jotenkin on vallalla sellainen käsitys, että hautajaisiin on törsättävä ihan hirveästi rahaa, ja vain ja ainoastaan kunnioittaakseen vainajan muistoa!
Suvun kesken syntyi oikein torailua, kun joku ehdotti, että voitaisiin itse kuljettaa arkku hautausmaalle. Tai että otettaisiin halvin arkku.
Ja niihin kukkalaitteisiinkin menee ihan hirveästi rahaa! Ja se menee aivan hukkaan loppujen lopuksi. Opiskelijabudjetissa tuntuu 50euron vähennys melko karvaasti, mutta kun toisessa vaakakupissa on suvun kyräily patologisesta pihiydestä niin kyllä sen melkein mielellään maksaa.
Hautajaisia suunnitellessa ei ilmeisesti saisi käyttää järkeä, vaan kaikki pitäisi ajatella tunteella.
Voisitkohan lisätä kurssisuunnitelmaasi jotain pientä valistusta siitä, että kuollut on kuollut eikä muuksi muutu vaikka voissa paistais ja että ainakaan vainajan takia ei varattomien tarvitse heittää rahaa hautaan mukaan, jos eivät itse sitä halua. Ollaan vissiin aika lapsen kengissä näissä kuolemaan liittyvissä asioissa, kun ei uskalleta realisteja olla vaan mielluummin leppyytellään jumalia rahalahjoilla ja törsäyksella.
Sitä oikeastaan hain kysymykselläni.Lähtisivätkö ihmiset tälläiselle kurssille. Hautajaisiin liittyvät mielikuvat ovat aika yksipuolisia, miten ne järjestetään, millainen arkku ja kukat jne. Olen huomannut ihmisten kaipaavan toisenlaisiakin tapoja. Usein tilanne on jo valmiiksi raskas, ettei haluta riidellä tai pihistellä hautajaisjärjestelyissä, jos joku esim. vastustaa. Toisaalta ihmiset pääsevät halutessaan helpolla, kun hautaustoimisto hoitaa kaiken. Tavallaan minusta puuttuu puolueeton taho, joka kertoisi kaikesta mitä ihmiset haluavat kysyä. On kuitenkin ihmisiä, jotka haluavat toimia toisin, esim. itse pukea ja siirtää vainajan arkkuun, kukkien sijaan sytyttää kynttilän ja lausua muistosanat ja jne. Useinkaan näistä mahdollisuuksista ei ole tietoa eikä välttämättä tukeakaan löydy. TV:stä tuli jokunen aika sitten dokumetti "Suomalainen kuolema", jossa hautaustoimiston työntekijä korosti, kuinka omaiset ovat aina valmiita vaikka lainaamaan rahaa, jotta hautajaisista tulisi muistettavat ja kauniit. Vieläkin pännii moinen potaska. Ei kauniit hautajaiset ole rahasta kiinni.
Paljonko se kurssi maksaa? Eikös ilmasta neuvontaa anna hautaustoimistot ja seurakunnat??
Kuoleeko rakkautesi rakkaampaasi kohtaan, kun hän on kuollut? Niiku pussiin vaan ja monttuun...
Onnee vaa sullekkin, en haluaisi olla lähimmäisesi. En minäkään tarkota kullalla siveltyjä hautajaisia vaan inhimillistä käsittelyä kuoleman jälkeenkin. Vähän sama ajattelutapa vois olla et vanhukset ei oo enää mitään ku ne on siirtyny eläkkeelle ku ne ei enää "tuota" mitään, vammaisista ja lapsista puhumattakaan...Jos tällänen ajattelu mielletään järkeväksi, olen mielelläni tyhmä!!!
En koe että lepyttäisin jumalia, vaan teen sen pyyteettömästä rakkaudesta!
Nii ja sossu tietääkseni hoitaa varattomien hautauksen, en oo viel kuullu et joku olis jääny hautaamatta rahan puutteen vuoksi...
ei ole ilmeisesti aavistustakaan oikeasta rakkaudesta! Minä en rakasta ruumista vaan henkeä, enkä missään tapauksessa ajattele, että jos joku ei "rakkaudesta" hautaa vainajaa ruhtinaallisin menoin, on läpimätä ja rakkaudeton ihminen.
Varmasti rakastin nyt jo kuollutta lähimmäistäni, ettäs kehtaat väittää mitään muuta, kun et minua tunne! Ja edelleen rakastan.
sinä ne vanhukset, vammaiset ja lapset nyt tähän sotkit? Taisit vain haluta päteä... Mene sille kurssille ja opi jo hyvänen aika jotain uutta ja oleellista.
En minäkään rakasta ruumista. Kyse on Tunteesta ihmistä kohtaan. Inhimillisyydestä, jos olet koskaan kuullutkaan. Ruhtinaallisita hautajaisista en ole puhunut mitään...kunnolliset/asialliset hautajaiset EI tarkoita ruhtinaallisia!
En tosiaankaan halua mennä "kaada (rakkaasi) monttuun" -kurssille. Mutta tee sinä miten haluat, säälin sinua tunnoton ihminen. Luethan kirjotukseni paremmin läpi, nii voit sit aukoa päätäs ja ehkä tajuut vammasten ja vanhuksien yhteyden, tai sit et. Sinunlaisia piinkovia, omanedun tavoittelijoita on jo ihan liikaa tässä maailmassa. Tiedätkö edes mitä aito, pyyteetön rakkaus on? Minä sain sitä niin paljon, miksi heittäisin sen antajan monttuun? Minulle rakkaus on muutakin kun korulauseita ja tyhjiä sanoja!
Itse rakkaan äitini hiljattain menettäneenä olen sitä mieltä että ei välittämistä koulun tai kurssin penkillä opita. Olen kohdannut monenlaista myötätun toa ihan ammattihenkilöstön taholta. Hautaustoimistossa oli hyvin kylmää, ei myötäelämisen häivääkään. Teki mieli sanoa että haloo ymmärrätkö meidän aiti on kuollut. Hoitohenkilöstö joka äitiä viimeisillä hetkillä hoiti oli aivan ihana. Halaukset olivat aitoja, kyyneleet aitoja ja sanat tuli sydämmestä. Ja kaikilla heillä on jonkillainen koulutus. Olen vahvasti sitä mieltä että myötäelämisen ja välittämisen taito on ihmisellä tai sitten sitä ei ole ollenkaan. Suuressa surussa korninta on tyhjät sanat.... jotka lausuu ihminen joka ei niitä edes tarkoita.
Minä haluaisin antaa sinulle yhden näkökannan, kun kerroit hautaustoimiston kylmyydestä ja hoitajien lämpimästä suhtautumisesta.
Itketkö, kun luet tuntemattomien (vanhojen)ihmisten kuolinilmoituksia lehdestä? Itketkö esim. siperian kaivosturman uhreja?
Osaisitko puhua muistotilaisuudessa koskettavasti ihmisestä, jonka elämää et tiedä, josta et ole koskaan kuullutkaan/nähnytkään? Varmasti aika vaikeaa, vaikka kuinka sydämestäsi koittaisit...
Itketkö jos se herttainen naapurin mummo yht'äkkiä kuoleekin? Itketkö jos sukulaisesi kuolee? Osaatko pitää koskettavan ja muistorikkaan puheen ystäväsi muistotilaisuudessa? Varmasti itket ja varmasti osaat kertoa koskettavan elämäntarinan, ihan suoraan sydämestä...
Pointtini on hoitohenkilökunta tunsi äitisi, oli mukana hänen arjessaan, ilossaan ja ehkäpä tukenakin hänen eläissään. Varmasti hän oli ikäänkuin "perheenjäsen" hoitohenkilökunnalle ja varmaan sinäkin olit heille tutuksi tullut. Silloin kyyneleet ja halaukset ovat kuoleman tapahduttua hyvin luonnollisia, eikö vain? Entäs hautaustoimisto sitten? Uskallatko halata ventovierasta ihmistä ennen hänen aloitettaan, voitko olettaa että joku itkisi aidosti ihmistä jota ei tunne? Olen samaa mieltä kanssasi surussa on korneinta tyhjät sanat...
hautaustoimiston palveluista kuin edellinen.
He tekevät työtään,se on heidän ammattinsa ,mistä leipä lähtee.
Meitä palveltiin asianmukaisesti,he hoiti kaiken pyyteetömsti,suruamme kunnioittaen.
Varmaan tarkoitti yleistä suhtautumista.. Ei välittämistä ja aitoa osanottamista koulun penkillä ja kursseiila opita.Itse suruaikanani olen tämän huomannut, en ole odottanut halauksia ja itkua vierailta ihmisiltä. eikä varmaan edellä kirjoittanut sitä tarkoittanutkaan että olisi sitä hautaustoimistossa odottanutkaan. Vaan itse ajattelen näin ettei myötäelämistä voi näytellä, toiset ihmiset ovat liian kovia kohtaamaan surevia ihmisiä. Inhimillisyyttä joko on tai sitten se on imelää, välinpitämätöntä, kylmää näyttelyä! Voihan aina alaa vaihtaa jos kokee surevien ihmisten kohtaamisen liian raskaaksi....